keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Taas avokonttorissa

Irlantilainen työkaveri oli käynyt viime viikonloppuna kotimaassaan. Hän oli tuonut mukanaan paikallisjulkaisun, jossa oli pitkä artikkeli hänen sukuhistoriastaan. Luonnollisesti mainostettuani sukututkimusintoani sain luvan ihailla sitä eilen työpäivän päätteeksi.

Kotona yritin lueskella Eurajoen historian ensimmäistä osaa, jonka lainasin SSS:n kirjastosta maanantaina. Tekstissä ei ollut mitään vikaa, mutta väsytti vaan älyttömästi huonosti nukutun yön jälkeen. Täytynee tunnustaa, että olen vuosien varrella enimmäkseen "lukenut" paikallishistoriallisia teoksia hakemiston kautta. Eurajoen historian suhteen läpiluvun aloittaminen on jo kannattanut, sillä löysin merkittäviä "ympäristöhistoriallisia" juttuja, joilla täydentää henkilöhistoriallista proosaani.

Maanantaina kirjoitin tunnin verran tietoja Kokemäen 1700-luvun käräjien päivämääristä ja mikrofilmeistä. Hirveän pitkä lista, saa nähdä miten käy. Toisaalta toivoo, ettei silmiin osuisi selaillessa mitään, jolloin pääsee nopeasti eteenpäin, mutta toisaalta koko homma olisi hyödytön. Kamera on mukana, joten tänä iltana voi aloittaa.

Ei kommentteja: