Lomailun merkeissä lainaan Anders Ramsayn muistoja:
Mutta kaiken vanhan joukossa esiintyi kuitenkin ihmeellisimpänä Katajanokka, jonne ei vielä siihen aikaan ollut vähimmässäkään määrässä ulottunut se repimis- ja rakennusinto, joka oli kaikissa muissa kaupungin osissa valloillaan. Se oli silloin vielä niin sanoakseni ehjä, tyypillisen alkuperäinen ja ikäänkuin kuva menneiltä ajoilta ja siellä asui yksinomaan köyhää väkeä, kalastajia ja merimiehiä, kapakoitsijoita ja rantajätkiä. Jyrkkien kallionnyppylöiden välissä kiemurteli siellä kapeat ja likaiset, mutkaiset ja kiveämättömät tiet, joiden varsilla siellä täällä näkyi rähjäisiä, turvekattoisia ja kaatumaisillaan olevia mökkiä. Oli ylen vaikea päästä kulkemaan noita mutkikkaita kujia pitkin ajoneuvoilla, ja kuitenkin tuonne siivottomaan ja syrjäiseen kaupungin nurkkapuoleen sangen usein vaunuillakin ajettiin. Muistan vielä, kuinka joskus pääsin äitini mukaan, kun hän sinne meni; siellä asui näet hökkeleiden seassa myöskin useita merikapteeneja ja laivureita, joilla siihen aikaan lienee ollut jonkunlainen oikeus myödä kotonaan tavaroita, joita he olivat omilla laivoillaan kuljettaneet kotiinsa ja joita he sitten myöskentelivät paljon huokeammalla hinnalla kuin mitä niistä kauppaliikkeissä otettiin. Ja eipä liene tullikaan siihen aikaan ollut niin tarkkasilmäinen kuin nykyjään. Kahden tällaisen laivurin luo tavallisesti tie johti -- toiselta heistä, joka purjehti Espanjassa asti, ostettiin portviiniä ja sherryä ja eräs kapteeni Lange taas, joka kuljetti alusta Lyypekin ja Suomen välillä, myöskenteli kaikenlaista rihkamaa ja kangastavaroita. Nyt on tuo vanha Katajanokka vain muisto; kalliot on porattu ja hajalle räjäytetty ja palatsit siellä nyt kohoilevat leveiden, tasaisten katujen varsilla entisten hökkeleiden sijoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti