perjantai 23. tammikuuta 2009

Historiallinen museo?

Keskiviikon Helsingin Sanomat raportoi kansalaisadressista historiallisen museon perustamisen puolesta. ”Uuden museon tehtävänä olisi kertoa Suomen historiallinen tausta, autonomisen valtion perustaminen, sen instituutioiden luominen, autonomian ajan kehitys, valtiopäivälaitos ja eduskuntauudistus, itsenäisyystaistelu kaikkine vaiheineen, tasavallan synty, itsenäisyyden ajan rakennustyö, Suomen sodat 1939-1945, sodanjälkeinen jälleenrakennustyö ja suomalaisen hyvinvointivaltion kehittäminen sekä Suomen liittyminen EU:hun.”

Mieleen tulee kaikenlaista. Niinkuin se, että museon oikeampi nimi olisi Suomen valtio(llise)n historian museo. Mahdollisesti täynnä saman tapaista pönötystä kuin Kansallismuseon 1809-näyttely?

(Ilmeisesti ymmärsin asian jokseenkin oikein, sillä Yleisradion uutisen otsikoinnissa puhutaan Valtiollisen historian museosta, samoin kuin Turun Sanomien. Mutta jatkan kuitenkin teemalla "historiallinen museo")

Kansallismuseo on ”lähtökohdiltaan puhdas kulttuuri- ja esinemuseo”. Tämä avautui minulle kirkkaasti joulukuisella vierailulla Berliiniin. Poikkesin tuolloin Kunstgewerbemuseumiin luullen lähes olemattomalla saksan kielen taidolla, että se olisi taideteollinen museo. Tavallaan olikin, esineet vaan alkoivat keskiajalta. Ja ajattelin, että Suomessa tälläiset ovat Kansallismuseossa.

Berliinissä kävin myös Saksan historiallisessa museossa. Se aloitti kelteistä ja oli (minulle) yllättävän taulu- ja painotuotepainotteinen (perusnäyttelyn nimi on Saksa kuvissa ja esineissä kahden vuosituhannen ajalta). Paljon sotaa ja kaupunkielämää, kaipasin maaseutua. Historiallisen museon olemus jäi hämäräksi, mikä saattoi johtua kielitaidottomuudesta. (Kuvat sieltä)

Naapurimaan pääkaupungista löytyy muuten museo nimeltä Historiska museet. Sitä voisi yksinkertaisempi ihminen ajatella, että se rajoittuu historialliseen aikaan. Ehei, museossa on laaja esihistoriallinen osuus ja se lopettaa aikaan kun tekstiä alkaa olla muuallakin kuin riimukivissä. Että sellainen historiallinen museo se.






Ei kommentteja: