tiistai 24. helmikuuta 2009

Työtahtia radion kautta

Markku Kajon tuoreessa ohjelmassa voi perehtyä entisaikojen työntekotapoihin. Vuonna 1953 tehdyssä haastattelussa kerrotaan "työpäivistä jotka alkoivat aamuviideltä ja jatkuivat iltakahdeksaan saakka. Sirppi ja viikate heiluivat ja riihestä kuului kova varstojen mätke."

Mutta eikö ennen eletty kiireettömämmin? "Ennakkoluuloja-ohjelmassa kysymykseen vastaa Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma "

(Radiosoittimet löytyvät linkitettyjen sivujen oikeasta reunasta ja siitä voi ladata myös mp3-tiedoston sopivassa soittimessa soitettavaksi.)

Valmiista tutkimustyöstä - koskien 1700-luvun aateliselämää - kertoo professori Kirsi Vainio-Korhonen. Ladattavissa Epookki-ohjelman sivulta. Sieltä voi löytyä jotain mielenkiintoista myöhemminkin, "Kohtaloita ja käännekohtia, teoksia ja tulkintoja eri aikakausien kulttuurihistoriasta ja yhteiskunnastakin. "

Iättömät jääkukat kirjasta Round-about Rambles in Lands of Fact and Fancy

Ei kommentteja: