perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kerääntyneet nyytiset





Ruotsin SVt on ottanut kansainvälisen sukututkimusohjelmaformaatin (alkuperäinen BBC: Who do you think you are? ) käyttöön nimellä Vem tror du att du är? ja 24.3. alkaen selvitellään kuuden kuuluisuuden juuria. Ilmeisesti aika samanlainen kuin Suomessa pyörinyt Sukupuu?

Ruotsissa suunnitteilla viikinkimaailman rakentaminen Tukholmaan.

Satakunnan 1600-lukua käsitteli Janne Haikarin väitös viime perjantaina. Väitöskirja on nimeltään Isännän, Jumalan ja rehellisten miesten silmien edessä.

Agricolassa positiivinen arvio Yrjö Talan väitöskirjasta (joka tuli täällä aikanaan mainittua).

Ruotsista esimerkki tavallista enemmän kertovasta kirkonkirjasta.

Kaleva on kirjoittanut Sursillin suvusta.

Reijo Valta kertoo fraktuuran vaihdosta antikvaan painetussa tekstissä.

Agricola-keskustelussa mietitään sulkakynästä teräskynään vaihtamista. Tapahtui vasta 1800-luvun puolivälissä!

Islantilaiset esiintyvät amerikkalaisessa verkkolehdessä tonttuihin uskovina.

Isonkyrön koulukeskuksessa lauantaina 28.3.2009 "Kun minä kotoani läksin" – seminaari Amerikan siirtolaisuuden historiasta.

Suomen Historiallisen Seuran esitelmätilaisuudessa 23.03.2009 klo 18 (Tieteiden talo, Sali 405) on aiheena lähetystyö kulttuurien kohtaamisen näkökulmasta.

IkkunaIineksen blogissa sukututkimuksesta hieman.

Jukka Kemppinen kirjoitti suvusta.

Simplicitas-blogissa suvusta ja sukututkimuksesta.

Aili-mummu kertoi sukututkimuksen salaisuuksista.

Suklaahirviön viestin pohjalla on pätkä sukututkimuksen tekemisestä.

Tietoviikon kolumnisti kirjoittaa digitaalisen tiedon hallinnasta. Ottaen huomioon tietokoneeni tilan... jotain pitäisi tehdä.

Ei kommentteja: