maanantai 15. kesäkuuta 2009

Linnasta linnaan

Viimeiseltä kahdelta viikolta olisin voinut lähes joka arkipäivältä raportoida "Olin eilen Kansallisarkistossa." Mutta koska käytin yhtä ja samaa aineistoa kerrasta toiseen niin ajattelin kertoa vasta nyt.

Aineisto: Senaatin arkiston prokuraattorin toimikunnan vankilistat. Aivan loistava löytö. Aikaisemmin olin käyttänyt Turun maakunta-arkistossa varsinaisia vankila-arkistoja ja luulin, etten saisi rosvoselvityksiini tolkkua muuten kuin laajemmalla maakuntakierroksella. Mutta onneksi olen jo oppinut lukemaan kirjoista lähdeviitteitä ja näin löysin aarreaitan kotikaupungistani.

Senaatille oli lähetetty kopiot kruunun ja kaupunkien vankilistoista kuukausittain. Erittäin selkeitä ymmärtää ja sisällöltään melko yksityiskohtaisia. Pitää vain päästä jostain kohtaa alkuun ja sitten voi edetä ajassa taaksepäin ja saada tietää mistä vanki on tullut tai missä vangittu ja vastaavasti ajassa eteenpäin löytää mihin on lähetetty. Vankilistoihin on kirjattu tiedot myös oikeuskäsittelyjen paikoista ja ajoista sekä ainakin jollain tavalla epäillystä rikoksesta sekä tuomiosta.

Ainoa asia, johon kompastuin oli se, että yhdessä kaupungissa on useampia vankiloita. Jos sanomalehdessä lukee, että vangittuna Helsingissä, niin piti tarkastaa sekä lääninvankila että kaupunginvankila.

2 kommenttia:

KirsiL kirjoitti...

Kuulostaa mainiolta! Omissa rosvoissakin on hitusen epäselvää. Vakka ei vielä näytä tätä osaa Senaatin arkistosta tuntevan. Miltä ajalta noita kk-ilmoituksia on?

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

About Venäjän vallan ajalta. En ole katsonut niin tarkkaan, kun oma kiinnostukseni on 1860- ja 1870- luvulla.