keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Penselstierna

Jos SukuForumilla joku olisi kysynyt Erkki Jaakonpojan perään, olisin unohtanut asian jokseenkin välittömästi. Mutta nimi Penselstierna jäi muistiin ja näin kerääntyi pienen pieni henkilökuva.

Erik Jacobsson esiintyy Vuolteen lampuotivoutina Kokemäen kesäkäräjillä 1655. Vuolteen allodiaalisäteriä hallitsivat 1600-luvulla Patrick Ogilwie ja Henrik Sass (nuorempi sekä vanhempi?). Näillä oli monia muitakin tiloja, joten vaikutus Kokemäellä jäi vähäiseksi. Ogilwie kylläkin kustansi kirkkoon ikkunat ja alttaritaulun sekä pitäjälle rakennustarpeet vaivaistaloon. (Heinon mukaan hallintavuodet: Ogilwie 1637-74, Henrik Sass 1674-84, Henrik Sass 1685-1713. Patrick Ogilwie kuoli vuonna 1674. Hänen kolmas vaimonsa oli Henrik Sassin tytär ja toisesta avioliitostaan syntynyt tytär meni naimisiin äitipuolensa pojan, Henrik Sass nuoremman kanssa.)

Erik Penselstierna oli Vuolteen kartanon tilanhoitaja myös vuotta myöhemmin, jolloin hän oli jälleen käräjillä. Valborg Niklasdotter oli kieltäytynyt tekemästä päivätöitä. Erik kertoi käräjillä lyöneensä naista ja antaneensa palvelijoilleen ohjeet ajaa hänet tilalta pois. Todistajien mukaan Erik oli kuitenkin ruoskituttanut Valborgin. Oikeus tuomitsi tästä Erikin menettämään irtaimen omaisuutensa ja oikean kätensä. Tuomio lähetettiin hovioikeuden vahvistettavaksi.

Seuraava havainto Erikistä on verokirjanpidosta, jossa hän on Kokemäen Kakkulaisten Nikon isäntänä 1682-83. Seuraavassa vuosikymmenen vaihteessa hänet valitaan pitäjänkirjuriksi, joten ainakaan kirjoituskättä ei oikeusjutun jälkeen katkaistu. Erik kuoli viimeistään vuonna 1695 Paistilassa Jacob Mårtenssonin luona.

SukuForumin keskustelun aloittaneen mukaan Erikin tytär Katarina avioitui 25.9.1681 Huittisten pappilasta käsin kenttävääpeli Simon Raijan kanssa ja sitten vuonna 29.10.1699 Sven Fonteliuksen kanssa. Nämä molemmat olivat Tyrvään Pohjalan ratsutilan isäntiä. (Huittisten kirkkoherrana oli vuonna 1681 Johan Keckonius, jolla oli sukuyhteyksiä Kokemäelle.)

Katarinan sisko Elisabet meni ensin naimisiin räätäli Wolter Aleksandersson Moliisin (Ulvilan Moliis-suku) ja sitten Jöran Pihlrothin kanssa. Liisa peräsi isän perintönsä perään Kokemäen käräjillä vuonna 1704. Todistajien mukaan Erikin jäämistössä ei ollut tarpeeksi rahaa edes ruumiin pesuun, puhumattakaan hautauksesta. Tai jakamisesta.

Erikin alkuperään nämä tiedot eivät anna valaisua. Pohjanlahden länsipuolella Benzelius-pappissuvun jäsenet alkoivat käyttämään nimeä Benzelstierna, mutta tämä on vähän myöhäistä suhteessa Erikiin.

Lähteet:
SukuForum
SAY Kokemäki
Yo-matrikkeli (Jöran Pihlroth Georgius Sigfridi, Vesilaxensis 3459).
Janne Haikari: Isännän, Jumalan ja rehellisten miesten edessä. Vallankäyttö ja virkamiesten toimintaympäristöt satakuntalaisissa maaseutuyhteisöissä 1600-luvun jälkipuoliskolla. Bibliotheca historica 121. 2009 s. 150
Ulla Heino: Käsityö ja sen tekijät 1600-luvun Satakunnassa. Hist. Tutk 127. 1984 s. 340
Tapio Salminen: Joki ja sen väki. 2007 s. 280, 288, 476, 552, 534
Elgenstierna: Sass ja Ogilwie
Svenskt biografiskt handlexikon

1 kommentti:

Miina kirjoitti...

Moi Kaisa, mukava, että olit ottanut Erik Penselstiernan mukaan blogiisi. Olen juuri se, joka Erkin lähtökohtia Sukufoorumissa alunperin kyseli.
En ole Erkin omassa taustassa edennyt kovinkaan pitkälle, mutta hänen vaimonsa vaikuttaisi olevan kirkkoherra Simon Bartholdi Göösin eli Gardiastesin Elisabet- tytär, joten siitä voisi arvella Erkinkin kuuluneen "paremoaan väkeen". Erkki mainitaan maalarina ainakin joissain lähteissä, joten ehkä hän oli yksi alttaritaulun maalaajista?

t. Kirsi-Minna