tiistai 7. heinäkuuta 2009

Kuvitettu retkiraportti Loviisasta

Lauantaina matkasin Loviisaan, jossa elettiin viikonloppuna 1750-luvun tunnelmissa. Bussi oli perillä jo yhdeksältä, joten ehdin tutustua omatoimisesti maamerkkeihin...




... ja kävellä läpi jatulintarhan. Sitä käytetään ilmeisesti johonkin paikalliseen rituaaliin, sillä maassa oli lukuisia erittäin lyhyiksi poltettuja tupakantunppeja.

Google Latituden avulla löysin markkinapaikalle, jossa kello 10 ammuttiin kanuunalla



ja sitten pormestari piti puheen




Markkinaväkeä ei ollut paljoa, mutta tarpeeksi (?).




Yhdeltätoista lähti liikenteeseen Madame Anna Margareta Clayhillsin opastuskierros. Puolessatoista tunnissa ehdittiin bastioneillekin asti.



Rouvan muisti ei ollut aivan täydellinen, sillä hän ei tunnistanut esiserkkuni (Johan Petter Flachsén)nimeä vaikka he olivat yhdessä olleet omistamassa laivaa Enigheten. En minäkään laiva-asiaa muistanut/tiennyt kävelyn aikana, vaan huomasin selatessani Loviisan kaupunginmuseon kaupan antia.

Museossa, jossa ei saanut ottaa kuvia, oli kesäksi esillä arkeologisia löytöjä Egyptistä. Ei suuren suuri näyttely, mutta joukossa oli lukuisia mielenkiintoisia esineitä. Sandaaleita 3000 vuoden takaa m.m. Tähän mennessä olen katsellut egyptiläistä menneisyyttä Havannassa, Lontoossa, New Yorkissa, Berliinissä, Loviisassa ... ehkä joku päivä Kairossa?

Egypti-näyttely ei jättänyt museossa Loviisan historialle kuin yhden kerroksen, joka oli tavarapainotteinen historian selventämisen sijaan. Minun on täytynyt nähdä pystyrukki joskus aiemminkin?


(Loviisan historiaa kirjoitettiin jo 1700-luvulla. Henrik Bachmanin väitöskirja julkaistiin sanomalehdessä Östra Nyland 5.10.1881, 8.10.1881, 15.10.1881, 22.10.1881, 29.10.1881)

Ei kommentteja: