Lastenkasvatuksen linjauksia

Rudolf Waldemar Åkerblomin kuva kirjasta Kuvia lasten elämästä

Nykyaika laittaa lastenkasvatuksen keinoille paljon merkitystä. Niinpä sukututkijalle ikävimpiä näkymättömiä alueita menneisyydessä on esivanhempien lapsuus. Leikkivätkö vai tekivätkö työtä aamusta iltaan?

Saara Tuomaalan artikkelissa Kuuliaiseksi ja ahkeraksi. Lastenkasvatus agraarikulttuurissa (kirjassa Kansanetiikkaa. Käsityksiä hyvästä ja pahasta. Kalevalaseuran vuosikirja 84. 2005) on joitakin hyödyllisiä suuntaviivoja kirjattuna.

Neljännen käskyn mukaan vanhempien kunnioittaminen oli jumalallinen käsky, jonka rikkominen uhkasi sosiaalista ja jumalallista järjestystä. Annettuja käskyjä piti totella kyseenalaistamattomasti. Tottelemattomuudesta seurasi rankaisu, mutta myös jumalan varjeluksen, kodin, ja huolenpidon menettämisen uhka. Tuli kasvaa nöyräksi, vaatimattomaksi ja rehelliseksi.

Kasvatukselle oleellista oli lapsen sopeutuvaisuus, ei tunteiden huomioon ottaminen. Ruumiillinen rangaistus tai ainakin sen uhka toimi useimmissa perheissä kurin perustana. Lasten tahto murrettiin. Lapset olivat viimeisiä, jotka istuivat. Heidän piti olla hiljaa, jollei heiltä jotain kysytty. Jos söivät aikuisten kanssa samassa pöydässä, heidän paikkansa oli pöydän alapäässä.

Kurikasvatuksen voi nähdä lasten suojeluna. Niukkojen voimavarojen puitteissa piti taata arjen sujuminen, perheen toimeentulo ja hengissä selviäminen. Lapset oli totutettava puolustautumiseen ja erilaisten vaarojen välttämiseen pienestä pitäen, Ruumiilliset voimat, työteliäisyys ja taitavuus olivat voimavara ja turva maailmassa, joka oli alttiina erilaisille kriiseille, onnettomuuksille ja nopeille muutoksille esimerkiksi katovuosina ja sotien aikaan.

Vettä, tulta, pimeyttä, myrskyä, kasvi- ja eläinkuntaa koskevien uskomustarinoiden tarkoituksena oli saada lapset varomaan fyysisiä vaaroja. Laiskottelua käsittelevien varoituskertomusten tarkoituksena oli saada lapset noudattamaan sosiaalisia normeja.