tiistai 13. lokakuuta 2009

Messukalustoa

Vantaalla pidettiin viime viikonloppuna nyt jo perinteinen Kuulutko sukuuni -tapahtuma. Olin etukäteen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi SSHY:n ständille. Ajattelin selviäväni parilla tunnilla, mutta olinkin mukana koko viikonlopun.

SSHY:n käytössä oleva tila oli hieman sivussa, mutta porukkaa kävi ihan mukavasti. Iso osa tunsi Digiarkiston sivut, osa näistä oli jäseniä ja muutamat aktiivisia digitoijia. Mutta monet kävijöistä olivat aloittelijoita, jotka eivät sivustosta mitään tienneet.

Itse olen yhdistyksen rivijäsen, joten opin opastaessani. Nyt tiedän miten Hiskistä hypätään Digiarkistoon. Ja että hakemistoja voi ihan kuka tahansa tehdä. Hyvä idea on ennen työn aloittamista kuitenkin tarkistaa info-sähköpostin kautta ettei joku toinen ole jo tekemässä samaa.



Mukavaa oli tutustua SSHY:n reipaseen porukkaan, johon oli helppo päästä mukaan. (Yllä olevassa kuvassa rauhallisempi hetki sunnuntai aamulta.) Pari kävijää bongasi nimeni rintalapusta ja kertoi lukevansa blogiani, mikä oli tietenkin kivaa kuultavaa. Jaossa oli blogin osoitelappusia, joten tänne toivottavasti tulee uusiakin kävijöitä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, että olit mukana ja toivottavasti pääset toistekin.
t. Anne