lauantai 31. lokakuuta 2009

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 17

Sonnilan Mäki-Vekaran talollinen Juho Fredrik Juhonpoika (s. 10.4.1842) kuoli kesällä 1891. Hänen poikansa Patrik Tyko (s.16.4.1884) otti kolmen vuoden passin Amerikkaan 13.05.1902. Patrik Tyko saapui Liverpoolin kautta Philadelphian satamaan 5.3.1903 Westernland-laivalla. Matkaseurana olivat kokemäkeläiset Aksel Alfred Pisku ja Hjalmar Mikola. He kaikki ilmoittivat matkustavansa Minnesotan Duluthiin, jossa oli vastaanottajana Akselin veli Kalle Pisku.

Patrikin veli Leonard Gallus (s. 28.9.1879) otti passin 2.4.1903 Amerikkaan, mutta hänestä ei siellä ole löytynyt tietoja.

Patrik asui South Dakotassa Hardingissa ja lähti sieltä käymään kotimaassa. Palatessaan Liverpoolin kautta Bostonin satamaan laivalla Ivernia 20.10.1910 hän oli muuttanut sukunimekseen Mäki ja saanut mukaansa Kokemäeltä Frans Lehtosen. Vastaanottajaksi molemmat merkitsivät Fransin serkun Oscar Brown South Dakotan Hardingissa. Frans oli 24-vuotias ja lähin sukulainen Suomessa äitinsä Maria Lehtonen Krootilan kylässä.

Lähteet:
Siirtolaisuusinstituutti - passitietokanta
Kokemäki rippikirja, 1891-1900 s 525
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. Philadelphia Passenger Lists, 1800-1945

Vanhojen hautojen äärellä

Eiköhän jokainen ole kuullut Pälkäneen vanhaa kirkkoa mainittavan? ... Kun permanto kauttaaltaan puuttuu, ovat haudat jääneet avonaisiksi. Pälkäneen kirkkoon astuessa luulisikin tulevansa johonkuhun pedonluolaan, eikä ihmis-vainajien lepopaikkaan. Kuolleet ovat kiskotut haudoistaan. Tuohon on pieni arkku viskattu ja sen ruumiin jäsenet kopistetut sinne ja tänne. Tuossa arkussa ei ole kantta ja siinä lepäävältä ruumiilta ovat rievut revityt hajalle ja pää poissa! Holvihaudat ovat ammollaan näyttääkseen katsojalle häväistyjä leposijojaan. Niitten ovi-aukkojen ulkopuolella on kokoontunut luita, multaa ja särkyneitä hautakiviä, joista kirjoitukset ovat kuluneet. Sanalla sanoen ylt'ympäri näkyy hävityksen jälkiä. Mutta ei siinä kyllä että ihmisten hahmoja kirkossa raadellaan, niitä kuljetetaan myös pitkin kyliä. Niinpä nähtiin muutamia vuosia sitten eräänä aamuna luuranko pystytettynä erästä kirkonkylässä olevaa aitaa vasten. Nähtiinpä myös pääkalloja ojassa maantien vieressä eräitä virstoja kirkosta. Huhu käy kansassa, että ihmis-luita vietiin yöllä kuormittain johonkin luumyllyyn. (Tampereen Sanomat 20.12.1879 )

Eräällä haudalla nähtiin seuraava kummallinen päällekirjoitus: "Tässä lepää Maija Kaisa Juhantytär, synt. joulukuun 4 p:nä 1826, kuollut heinäkuun 28 p:nä 1845. Hän kuoli varsin sopimattomalla ajalla, ihan heinänkorjuuaikana." (Sanomia Turusta 30.10.1883)

Käydessäni [Hattulan kirkossa] vieritettiin iso alttarin eteinen kivi sijoiltaan ja kurkistettiin lattian alle. Pian nähtiin, että 3-4 arkkua oli ladottuna päällekkäin, lähinnä oli lasten ruumisarkkuja ilman mitään multaa. Muutamia avattiin, jotka olivat vuosilta 1636 ja 1687, erään vanhuksen y.m. arkussa ei ollut ollenkaan vuosilukua. Pukineet olivat hyvin säilyneet, kukkaset oli kädessä, muutamalla seppele päässäkin, mutta tuskinpa olisi kasvoja kukaan tuttavakaan tuntenut. Kyllä mahtoi silloin olla myrkyllinen ja epäterveellinen haju kirkossa, kuin noin, niinsanoakseni paljaaltaan vaan sinne pantiin. (Hämeen sanomat 30.07.1886)

Jouduin Turussa olemaan tyhjäntoimittajana useita tuntia, jolla ajalla pistäysin tuomiokirkossa. Katselin sen sisustaa ja etenkin äskettäin siistittyä kuningatar Kaarina Maununtyttären hautaholvia ja kuoria sekä muita siellä löytyviä muinaisajan muistoja. Kävin myöskin tuomiokirkon alustassa katsomassa siellä olevia satojen vuosien vanhoja ihmisruumiita, jotka vielä ovat täydessä ihmismuodossa. Kehoitan jokaista Turussa kävijää, joka ei ennen ole niitä katsomassa ollut, uhraamaan aikaansa sen verran, että ehtii käydä sanotun kirkon alustassa, sillä varmaa on, että aika, jonka tämä käynti vaatii, tulee kyllin palkituksi. Näitä ruumiita katsellessasi varmaankin huomaat, kuinka vähäpätöinen on ihminen kaikessa mahtavuudessaan. (Satakunta 17.9.1889)

Muinaismuistoja Ulvilan kirkossa. Tällä viikolla on maisteri Yrjö Blomstedt ollut tutkimassa Ulvilan ijäkkään kivikirkon permannon alustaa. Kaikkiaan löydettiin viisi tavallaan säilynyttä hautakiveä, joista ehjin on Anolan herran Axel Kurjen hautakivi, johon on piirretty parikymmentä Kurki-suvun vaakunakilpeä ja ilmaisee muuten, että Axel Kurki kuoli vuonna 1630. Kivi pystytettiin kirkkoon alttarin vasemmalle puolelle seinää vastaan. Sen alta haudasta löydettiin kuuden ihmisen luurangot, hopeasta tehty N-kirjain, kaksi kultaista helmeä ja silkkinen päähuivi. Alttarin oikealle puolelle pystytettiin taas Sunniemen herran Götrik Fincken hautakivi, jossa on Fincke- ja Boije-sukujen vaakunoita sekä ruotsiksi raamatunlause: "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan poikansa j.n.e." Haudassa sen alla on levännyt, paitsi Götrik itse, myöskin hänen puolisonsa Katharina Boije. Kivi oli niin murtunut, että se on täydytty panna puiseen kehykseen. Haudasta sen alla tavattiin luurankoja, silkkivaatteita, tukkaa y.m. Kolme muuta kiveä nostettiin niinikään permannon lata ja asetettiin seisomaan kirkon eteiseen, seinää vastaan. Niissäkin näkyy jälkiä runsaista vaakunapiirroksista, vaan muuten ne ovat niin kuluneita, ettei niistä paljon tolkkua enää saa. Yhdessä on kumminkin vuosiluku 1375; toisessa luulee erottavansa jätteen jostakin nimestä "Tolfe" tai jotakin sellaista. Tarkempi tutkimus antanee ehkä selvempää valoa näistäkin kivistä. Paljon muita hautakiviä on permannon alla ollut, vaan ne ovat aikojen kuluessa niin rikkimurretut, ettei niistä tule sen parempaa selkoa, kirjaimia näkyy joissakuissa palasissa vielä olevan. Ihmiskäsi on selvästi niitä rikkonut ja käyttänyt niitä seinien tilkitsemiseen. (Satakunta 3.8.1893)

Vanhoja ruumiita on Tyrvään vanhan kirkon alla useita kymmeniä. Useat ruumiista ovat katolisajalta ja aikanaan olleet pappeja, kuten pukujen jäännökset osottavat (messukasukat y.m.). Vaikka ne niin muodoin ovat ainakin 400 vuotta maanneet hautaholvissa, ovat ne kuitenkin niin hyvin säilyneet, että useoilta saattaa vielä erottaa aivan selvään kasvojen piirteet, kulmakarvat j.n.e. Viime viikolla otettiin ne kaikki ulos ränsistyneistä arkuistaan ja puhdistettiin sekä toimitettiin uudestaan suljettuihin arkkuihin, joissa ne nyt saavat rauhassa säilyä vanhan käyttämättömän kirkon alla tulevien sukupolvien katseltaviksi ja tutkittaviksi. (Uusi Suometar 30.6.1896)

Kolerahautausmaa vuodelta 1831 täällä Helsingissä sijaitsee Hietaniemellä, aivan sikäläisen asfalttitehtaan vieressä. Miten lukuisasti siihen on koleraan kuolleita haudattu ei enään voi sanoa. Ainoastaan yhtä hautaa kaunistaa muistokivi, johon on vainajan nimi piirretty. Hautauspaikka on kerrassaan huonossa korjuussa. Siitä on vuosien vieriessä vedetty hiekkaa muualle, niin että siihen haudattujen luut nyt ovat näkysällä, tienoon lapsien leikkikaluina ja jokaisen tallattavana. Paikan rauhoittamiseksi ei ole tehty mitään. Päinvastoin näyttää siltä kuin olisi sitä raastettu kaikin tavoin. Sen vieressä on roskan kaatopaikka. (Päivälehti 19.7.1896)

Löydettyjä muinaisaikaisia ruumisarkkuja. Clouberg'in perillisten kartanossa Torikadun 2:ssa Viipurissa likasäiliötä kaivettaessa on näinä päivinä noin puolentoista metrin syvyydestä löydetty ruumisarkkuja useampiakin, joissa arkkujen laudat ovat vielä eheitä ja enää vaan mustuneita luita. (Kaskisten Lehti 30.09.1904)

perjantai 30. lokakuuta 2009

Merestä noussut

Satakunta raportoi 22.12.1877 otsikolla Tuonelasta palannut

"Tulee mies meren takainen, vaan ei tule turpehen alainen, sanotaan, vaan eipä aina näy sekään paikkaansa pitävän. Noin vuosi takaperin tuli virallista tietä tieto, Luvialta kotoperää olevan merimiehen Viktor Eliaksenpojan kuolemasta ja hautaamisesta Sant Helenan saarella Atlandin meressä, sekä ilmoitus omaisille pienestä perinnöstä. Kiitokset tehtiin myöskin Luvian kirkossa kuten ainakin kuolleen perästä. Mutta eipä liene kuolleeen merimiehen vanhempain hämmästys ollut vähäinen, kun tuo kuollut poika viime marraskuun lopulla terveenä ja raittiina astui heidän eteensä, palaten Kyöpenhaminan ja Viipurin kautta kotiinsa merimatkoiltaan. Perästäpäin on tullut selville, että tuo kuollut Viktor Eliaksen poika olikin Lavian seurakunnasta ja että miesten itsensä ja koko seurakuntainsa yhtäläiset nimet olivat tehneet tuon sukkelan erehdyksen."

Moisia "sukkelia" erehdyksiä sietää välttää kuolintietoja kirjatessa.

Rauhallista 1900-lukua


Muotimallikuva Doriasta.

Suomen 1900-luvusta kertyneitä materiaalilinkkejä:

Oili Parjo: Koti on kansan sydän. Kotikasvatusyhdistyksen perustaminen ja toiminta 1907-1917

Airikki Pousi: Nuori Ilmari Vaissi. Kasvun ja kehityksen vuodet suomalaisessa talonpoikaisyhteisössä 1910 - 1939

Tarja Kytönen: Miss Moderni. Naiskuva Hilja Valtosen romaaneissa 1920- ja 1930-luvulla

Petri Nurmivuori: Nuori konservatiivi. Tuure Junnila ja hänen poliittinen toimintansa vuoteen 1956

Thomas Westerbom: Folkets suveränitet förstenad. Lantdagens hus som politiskt problem i Finland före självständigheten år 1917, med särskild fokusering på perioden 1906-1912

Jari Hanski: Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918-1944

Satu Kemppinen: Koulu elämää varten. Kainuun opisto nuorison kasvattajana 1909-1948

Jaana Virolainen: Elätteeltä köyhäintaloon. Vammaisten huolto Orivedellä 1895-1917

Marja Kokko: Sisaret, toverit. Naisten järjestäytyminen, ryhmätietoisuus ja kansalaistuminen Jyväskylässä 1800-luvun lopulta 1930-luvulle

Kristiina Siivonen: ”Pannaan kivet kulmiin ja mitataan tontti kun keritään” - Maarian seurakunnan ja kunnan suhtautuminen Raunistulan esikaupunkialueeseen vuosina 1875–1939.

Juha Maijala: Maaseutuyhteisön kriisi. 1930-luvun pula ja pakkohuutokaupat kalajokilaaksossa.

Minna Kaipainen: "Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää" Eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920–1960 –luvuilla

Susanna Soininen: Hienoja ulkomaisia sikaareja, kylpyapparaatteja ja muodikkaita hattuja

torstai 29. lokakuuta 2009

Pappila vai pappila

Satakunnan museo on aloittanut uuden julkaisusarjan Luontotalo Arkin julkaisuja kirjalla Vihreä perintö - Satakunnan historialliset puistot ja puutarhat. Sivun 13 kartasta näin, ettei mukana ollut "omia" juttuja... paitsi "Tuorsniemen pappilan puutarha."

Hanna Jaakola aloittaa sen esittelyn sivulla 21 viittaamalla pappiloiden puutarhakulttuuriin. Lopussa puhutaan pappiloiden puutarhojen katoamisesta. Kuitenkin tarkasti tekstiä lukemalla huomaa, ettei Tuorsniemen Pappilan tila ollut koskaan pappila eli papin virkatila. "Asukashistoriasta käy ilmi, ettei Tuorsniemen pappilan tila ollut aina pappien omistuksessa." "1600-luvun loppupuolella tila sai nimekseen Pappila." Miksi sekoittaa pappilakäsitettä mukaan ollenkaan? Puutarha, josta puhutaan, oli Eversti af Lefrénin toteuttama 1800-luvun alkupuolella.

Gregorius Thomae Arctopolitanuksen (suku)tutkijoille tämä Tuorsniemen tila on merkityksellinen, sillä erinäisissä esityksissä sanotaan hänen vaimonsa Agneta/Aune Matintyttären olleen "Tuorsniemestä". Käsitys on voinut muodostua esim. vuoden 1680 käräjäpöytäkirjasta, jossa Kotivuoren litteroinnin perusteella sanotaan "Kyrckioheerden i Birckala Högwällärde Mag: Isaacus Stenius lät nu första gångon opbiuda Torssnääs Ryttare hemman som honom förmedelst sin Hustro H:o Catharina Greelsd:r efter hans Swärmodher till arfz fallit är."

Kuitenkin, lainaten edelleen Kotivuoren työtä, Ulvilan käräjiltä 1639, "Begerade Kyrckieherden i Biörneborgh Wördigh och Wällärde her Grels Thomæ optage eeth ödes hemman i Torsnäs ... der Påfuall Ollsson senest hafuer Skathadt af"

Ei tietenkään ole mahdotonta, että Gregorius olisi halunnut tämän autiotilan haltuunsa siksi, että vaimolla oli sinne sukusiteitä. Siitä ei vaan ole mitään todisteita.

Jos kaukaiset sukulaiseni eli Gregoriuksen jälkeläiset innostuvat hakeutumaan entisen "sukutilan" maille, niin Jaakolan artikkelista ei saa kovin suoria ohjeita. Viimeisellä sivulla (s. 25) todetaan "Tuorsniemen pappilarakennuksesta on edelleen olemasssa eteläinen pääty." Tarkoitettaneen sivulla 23 mainittua "Tuorsniemen Pappilan päärakennusta", joka on nykyään Friisin tilan päärakennus, jonka rakenteista osa on 1780-luvulta. Silloin tilan omisti Porin pormestari Lars Sacklén.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Museoselailusta

Nättidningen Svensk Historia raportoi sikäläisen museokokoelmakannan laajentumisesta. DigitaltMuseumissa on kuvia monenlaisista esineistä ja ensimmäistä kertaa sivustolla käydessäni ajattelin, että siitä voisi olla hyötyä menneiden aikojen hahmottamisessa. Onnistuin tuolloin löytämään itselleni uuden kuvan Falunista, jossa esi-isäni oli töissä ja esimerkin korkeasäätyisen lapsen pukeutumisesta 1600-luvulla, mutta en yhtään muista millä keinolla. Esinenäkymän asiasanoissa ei ole linkkejä, joilla voisi yksinkertaisesti hakea samantapaisia esineitä.

Yksinkertaisin selailutapa näyttäisi olevan etusivulla painaa nappulaa Sök kirjoittamatta hakukenttään mitään. Seuraavassa näkymässä voi valita kohdan Tid ja rajata siihen vuosiluvut, painaa uudelleen Sök kirjoittamatta tekstiä hakukenttään ja katsella sitten kuvia. Pelkästään kuvallisia saa ruksimalla ylhäältä kohdan "Bara objekt med bild".

Kotimaisen museovirastomme SuomenMuseotOnline.fi yllätti minut jokin aikaa sitten iloisesti, sillä sinne oli laitettu tietoja ja kuvia Kokemäen maatalousmuseon esineistä (ei kuitenkaan läheskään kaikista). Esittelysivulta voi tarkistaa mitkä museot ovat toimittaneet kokoelmatietoja kantaan. Paikallishistoriallisen kiinnostuksen tyydyttämisen lisäksi museokantaa voi käyttää esinehistorian mieleen palauttamiseen. Esimerkiksi katsella hevosenkenkiin liittyviä esineitä ja kuvia.

Asiasanat ovat linkkejä ja kokoelmaa voi surffata samaan tapaan kuin kirjastojen kirjakantoja (joissa toivottavasti minä en ole ainoa liikkuja). En löydä mainintaa kuvien käyttöoikeuksista, mutta kuten lähtökohtaisesti muutenkin - ei saa käyttää ilman lupaa, vaikka ovatkin verkossa.

Muitakin museokantoja (tietenkin) Suomesta löytyy, mutta muistiinpanoissani on tallella edellisten lisäksi vain Suomen käsityön museon kokelmaselain. Sieltä on helppo hakea esimerkiksi paikkakunnan nimellä ja raanujen sekä ryijyjen joukosta löytyy myös tilannevalokuvia kuten "Interiöörikuva Kauvatsan höyläämöstä. Kuvassa näkyy suuri avoin hallitila, johon on sijoitettu kaksi höyläkonetta? Etualalla on kasa lautoja, joita keskellä seisova nainen työntää koneeseen yksi kerrallaan. Vasemmalla on lattiassa raiteet, joita pitkin pari henkilöä on työntämässä laudoilla täytettyä vaunua. Oikealla seinällä on ikkunoita."

Kosketus kuningashuoneeseen 1680-luvun Suomessa

Veikkaisin, että 2000-luvun suomalainen tietää Ruotsin kuningashuoneesta huomattavasti enemmän kuin 1600-luvun suomalainen, joille Ruotsin kuningas oli hallitsija. Mutta maaseutu ei suinkaan tuolloin jäänyt tietämättömäksi kuninkaan perheasioista. Kirkoissa luettiin ”säädetyn kaavan mukaisia rukouksia” sen johdosta että kuningatar on raskaana ja piakkoin synnyttää (1683). Kiitosrukous kun perintöprinssi oli syntynyt (1685). Kiitosrukous kun kuningatar oli onnellisesti synnyttänyt prinsessan (1688). Ja niin edelleen. (Lähteenä Kansallisarkiston Ecclesiastica-kokoelman luettelo.)

Ruotsalainen Vetenskapsradio historia kertoi 2007-10-04 ohjelmassaan rukouspäivien teksteistä, jotka levitettiin kirkkoihin hovista. Niissä pyrittiin kertomaan siitä miten erinomaista on Ruotsissa elää. Propagandan omaisesti. Luotiin katsausta lähi menneisyyteen ja tulevaisuuteen samaan tapaan kuin Suomen presidentin uudenvuoden puhe tai amerikkalainen "State of the union".

tiistai 27. lokakuuta 2009

Inhimillisyydestä ja identiteetistä

Tuoreessa amerikkalaisen radio-ohjelman RadioLab jaksossa New Normal? kuvattiin Neuvostoliitossa tehtyä koetta kettujen kesytyksestä. Kymmenessä sukupolvessa kettujen käytös muuttui, mutta samalla niiden korvat lerpahtivat ja olemus keveni. Samankaltaista muutosta on havaittavissa ihmisjäänteissä ja ohjelma esitti, että yhteiskuntien kasvaessa luonnollinen valinta on vienyt lajiamme väkivallattomampaan suuntaan. Suomi oli kauan harvaanasuttu, onko tässä yksi syy erilaisuuteemme?

Miika Vanhapiika (p.o. Vanhapiha) kirjoitti blogissaan metsäläisyydestä, eli juuri ajasta ennen isoja yhteisöjä. Hänen kysymyksensä on "Onko pohjoisen havumetsävyöhykkeen alkuperäiskulttuureilla vieläkin joitain yhteisiä piirteitä ja jos on, johtuuko se nimenomaan samankaltaisista ympäristöoloista?" Vanhapiha vastaa "Ujoutemme, ihannoimamme korkea työmoraali ja aikaansaavuus, vähäpuheisuutemme ja vaikkapa alkoholin, uskonnon tai keskikesän sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla esille tuoma arktinen hysteriamme liittyvät mielessäni kaikki meidän metsäläiseen kulttuuritaustaamme."

Mutta tutkija Edward Dutton, joka on rinnastanut suomalaiset grönlantilaisiin ja japanilaisiin, sai kylmän vastaanoton Helsingin sanomissa 15.10.2009. Arvostelija Jyrki Räikkä toisaalta kokee suomalaisiin kirjassa The Finnuit - Finnish Culture and the Religion of Uniqueness liitetyt määreet stereotypioiden ja kliseiden kierrätyksenä. Mutta toisaalta hänelle tuottaa vaikeuksia hyväksyä uusi ajatus - että emme ole ainutlaatuisia ominaisuuksiltamme. (En ole lukenut kyseistä kirjaa, sisällysluettelo verkossa.)

Helsingin sanomien Sunnuntai-sivulla 18.10.2009 esiteltiin Irja Wendischin ajatuksia. Artikkelissa todetaan "Äidin kokeman nälänhädän on todettu vaikuttavan vielä hänen lastensa ja lastenlastensa aineenvaihdunnassa. Sodan ja sodanjälkeisten vuosien aikaansaamat vammat taas periytyvät sukupolvien yli käyttäytymismalleina."

Että sellaisia mentaalihistorian aineksia suomalaisten menneisyyden mietintään.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Löytö olohuoneesta

Kassi- ja laatikkopohjaisen, esteettisesti miellyttävän, arkistointijärjestelmäni ikävä poikkeus on olohuoneen rahille kasvanut pino paperia, joka on odottanut "oikean" paikkansa löytämistä. Muistiinpanoja, joita ei kannata heittää pois, mutta jotka eivät kuulu mihinkään kategoriaan. Muistiinpanoja, jotka voisivat olla hyödyllisiä monessa eri projektissa.

Näitä katselin läpi viime viikonloppuna. Marginaalista edistystä.

Muistiinpanojen haaste on tietenkin (ainakin itselläni) se, että niitä muistaa tehneensä, mutta sitten ei löydä mistään. "Kirkkaasti" on ollut muistikuvanani, että kun pari vuotta sitten kävin Satakunta-lehteä läpi mikrofilmiltä (ei ollut silloin vielä digitoituna) löysin jonkun pikku-uutisen, jossa mummoni isoisä lausui runoa. Mutta vaikka kuinka olen selannut paperipinoja, niin mitään ei vaan ole löytynyt. No, nyt kun en sitten varsinaisesti etsinyt tätä, niin huomasin rivin... "1897 27.4. Kappalaisen herätys (Ala-P)". Ei mitään isoa huutomerkkiä vieressä, olisi kyllä saanut olla.

Siinä se aarre sitten oli. Uutisessa todetaan "Tilaisuudessa tulkitsi rustitilallinen Ala-Potila runonmuotoon laaditussa puheessaan seurakuntalaisten kiitollisuutta..." Valitettavasti tässä, samoin kuin Pellervon päivän uutisessa jätetään sanomatta kuka runot kirjoitti. Mutta ei sitä ihan kaikki satakuntalaiset isäntämiehet suostu edes pitämään puhetta julkisesti.

Viikon(lopun) opetukset

1) vanhoja muistiinpanoja kannattaa säilyttää ja läpi käydä säännöllisesti. Kasasta löysin toisenkin paperin Ala-Potila + Kauvatsa -projektiin, jonka sain nyt siirrettyä uuteen osoitteeseen. (Tietenkin olisi hienoa, jos onnistuisi luomaan arkistosysteemin, jossa jokaisella paperilla olisi asiasanaluokitus ja sitten voisi vain heilauttaa hihaansa ja saada kulloinkin oikeat asiat eteensä. Hah!)

2) Historiallisen sanomalehtikirjaston haku ei ole läheskään täydellinen. Ala-Potila oli edellämainitusta lehdestä koneluettu "A a-^otila" eli ei ole suuri ihme, ettei se ole tullut poimituksi hakuihini.

Projektit eivät hirvittävästi viime viikolla edistyneet, olen lähinnä stressannut työasioita. Mutta yhtenä iltana pulasin Ala-Potilan kartan kanssa ja tein kartan kohdennusmetodistani kolmiminuuttisen äänivoittoisen videon. Ihan oikeasti (jos muistan oikein) kartat pitäisi kohdentaa vähintään neljällä kiintopisteellä.

video

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Koottuja palasia

Bibliodysseyn blogista kopioidussa palapelissä vuodelta 1766 on lähes kaikki palaset paikallaan. Alla taas täysin irtonaista aihetta.

Oddcherry teki kuidusta lankaa ja Unikankareen unelmissa langat kasvivärjättiin.

Hannu Salmi oli löytänyt Google booksista historiankirjoituksen pioneerin.

Asiakirjahallinnon reunamerkinnöissä lainattiin taannoin Jari Tervoa.

Takkiraudan käsittelijä oli miettinyt Raamatun kertomuksia ja ihmislajin alkuaskeleita.

Eva Backin blogiin Suomen historiaa tuli nopeassa tahdissa kirjareferaatteja.

Dordela-Krämer sukuseura ry:n blogissa esimerkki 1800-luvulla syntyneen esiäidin tarinasta.

Pyhäkylä seuran blogissa oli kirjoitettu maaliskuussa sukututkimuksesta löytöjen maailmana.

Roskakatoksella oli ajateltu tulevaisuuden arkeologeja.

Reijo Valta arvioi Turun raitioteistä kertovaa kirjaa.

Biografian poluilla kommentoitu suvun tarinoita lähteenä ja valokuvien hyödyntämistä.

Kari Mäkinen luki Mirkka Lappalaisen Susimessun 1590-luvun sisällissodasta Ruotsissa ja Suomessa.

Paholaisen asianajaja nipottaa historiauutisoinnin yksityiskohdasta. Hyvä etten ole ainoa näihin takertuja.

Rosinan Pohjanmaan tarinoissa sukututkimuksesta.

Jan Granath ei tykkää sukututkimuksella rahastamisesta.

Karin Sennefelt kirjoitti Kaarle XII ruumiin tutkimisesta ja linkitti Stationsvaktin blogiin.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Viitetietojensa mukaan Carl Mydansin valokuvia Life-lehdelle Viipurista vuonna 1940, pommitusten jälkeen.