sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Haalittua valokuvista ja kirja-arvosteluista

Hämeenlinnan kirjaston blogissa valokuvista ja linkki Aikakone Eenokkiin, jossa pääsee vertailemaan näkymiä ennen ja nyt.

Kuviin on liitetty myös tekstejä, jotka kertovat kuvissa näkyvistä ihmisistä, rakennuksista tai tapahtumista. Eenokkiin voi myös kuka tahansa liittää omia kuvaparejaan. Käyttökelpoiseksi palveluksi Eenokin tekee myös se, että kaikki kuvat liitetään karttapohjalle, josta on helppo etsiä kuvapareja katsottavakseen. Aikakone Eenokki on osa yhteisöllistä verkkopalvelua, Häme-Wikiä, jonka motto on jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan.
Selailin Kiiltomato.net-palvelua. Siellä arvioitu mm.:

Juha Makkonen on kirjoittanut arvioivasti useista historia-aiheisista kirjoista. Enemmän historiaan liittyvien tietokirjojen arvosteluja Agricolan sivustolla. Kirjavinkki-sivustolta löytyi puolestaan:

Ei kommentteja: