Hyvää kirjassa on monipuolisuus. Vantti esittelee monia erilaisia tapoja kerätä ja esittää tietoa. Sarjakuva puuttui kirjallisten muotojen listasta, mutta runo oli mukana.
"Yksi mahdollisuus on sukukirjan asemasta kirjoittaa balladi, kronikka tai runoromaani suvun vaiheista. Tämäntyyppinen ilmaisu vaatii juonen ja kertomuksen, pelkät tunnelmakuvat eivät riitä. Tai miten olisi räväkät pienoiselämäkerrat malliin Rokki-vaarin itsenäisyysrokki tai Maken motoristiräppi?"(s. 84-85)Lainauksen keskimmäisessä virkkeessä näkyy kirjan ärsyttävämpi puoli. Alun positiivisuus muuttuu useassa kohdassa vaatimuksiksi ja muuksi ehdottomuudeksi. Monessa kohtaa olin eri mieltä, mikä vaikeutti hyödyllisen tiedon omaksumista.
Suosittelen kirjaan tutustumista, mutta en sisällön nielemistä ihan sellaisenaan. Osa asioista esitetään aivan liian vaikeina (harrastajatason kirjoittajalle) ja osa taas liian helppona. Jälkimmäisestä esimerkkinä arkiston aarteet:
"1500-1600 -luvuilta lähtien syntyneet, kuolleet, ripilläkäyneet, rikoksen tehneet, maapalstan tai villaröijyn omistaneet on kirjattu kirjoihin ja kansiin. Tuskin mitään on tapahtunut kirkon tai kruununvoudin tietämättä."(s. 32)Seuraavalla sivulla silkkaa pötyä, joka vielä noteerattakoon: "Ja ei niin pientä pesää ollutkaan, ettei perunkirjoitusta olisi pidetty." (s. 33) Perukirjaa kannattaa aina hakea, mutta löytämättä jääminen ei tarkoita (aina) omaa kyvyttömyyttä. Kaikista pesistä ei tehty perunkirjoitusta. Vielä vähemmän 1600-luvulla, kuten Väntin teksti antaa ymmärtää.
1 kommentti:
Hei Kaisa! Tämä kirja vaikuttaa siltä että pitäisi lukea. Isä tutkii Vaski-sukua kannaksen Metsäpirtistä. Minua on toisinaan ärsyttänyt sukuseuran yksoikoinen tapa julkistaa tiedot - tietojen lomassa, välissä ja takana on liuta toisenlaisia tulkinoja ja totuuksia.
Jään seuraamaan tätä sun juttua! Olen kai lukenut viimeaikoina liian monta neuleblogia ja on raikkaasti erilainen. :)
Lähetä kommentti