torstai 10. maaliskuuta 2011

Ulkomailla käynyt vaasalainen laululintu sanomalehtiperustaisesti

Sanomalehdet alkoivat vuonna 1877 raportoida neiti Elise Hellbergin (s. 1861, virallinen nimi Constance Elisabeth) konserteista Pohjanmaalla. Vaasan sanomien juttu 5.2.1878 kertoi, että Elise oli Vaasan kaupunginviskaalin Karl Evert Hellberg'in ja Elise Jung'in 18-vuotias tytär. Hän oli opiskellut Vaasassa Sigrid Ilmoni'n johdolla, mutta...
Laulajaisista saamillansa säästösillä ja kahden seudulla asuvan taiteensuosijan antamilla apuvaroilla varustettuna, lähti hän marraskuulla Pariisiin, jossa sitten on nauttinut mainion opettajan Masset'en johdatusta laulutaiteessa. ... Pariisissa ovat kaksi siellä oleskelevaa suomalaista perhettä, kuvanveistäjämme Walter Runeberg'in sekä maisteri Eliel Aspelin'in, ystävällisesti ottaneet neiti Hellberg'in vastaan.
Opintojen menestykseen palattiin vielä 20.4.1878, jolloin kerrottiin Elisen päässeen Pariisin konservatorioon kesken lukukauden. Elisen paluusta Pariisista Vaasan sanomat raportoi 29.7.1878 ja takaisinlähdöstä 7.10.1878. Pikkukaupungin neiti ei siis ollut pelästynyt ulkomaanmeininkiä.

Elise ei lähtenyt Pariisiin kolmatta kertaa vaan suuntasi seuraavaksi Italian Milanoon, jossa Vaasan sanomat 10.3.1879 hänen kertoi harjoittavan laulutaidetta. Hän kävi käymässä Suomessa ja palasi sitten Italiaan (VS 20.10.1879). Syksyllä 1879 ja keväällä 1880 Elise Hellberg antoi konsertteja kotimaassa. Toukokuussa 1880 Milano kutsui uudelleen (HBL 2.5.1880). Kotimaan sanomalehdet kertoivat kuulumisia Italiasta, kunnes kesällä 1881 Elise lauloi ja oleskeli Ateenassa. Nuori nainen näki maailmaa.

Kotiinpaluu raportoitiin toukokuussa 1882 (HBL 23.5.1882) ja kihlaus maisteri J. F. Liljebladin kanssa lokakuussa (Vasabladet 14.10.1882). Avioliitto solmittiin vuonna 1883, perheeseen syntyi poika ja tyttö, mutta Elise jatkoi laulamista ja laulunopetusta Porissa. (lukuisia sanomalehtilöytöjä, aviomiehen nekrologi: Tammerfors Nyheter 11.08.1905)

Avioliitto päättyi eroon vuosien 1901-1902 paikkeilla. Eron saatuaan Elise avioitui hammaslääkärioppilas Johan Bengsin kanssa (mm. Työmies 28.10.1903) ja asettui Helsinkiin, jossa hän antoi laulutunteja Yrjönkadulla. Elisen laulu-ura on riittänyt kirjaan Suomalaisia musiikin taitajia : esittävien säveltaiteilijoiden elämäkertoja (1954) ja laulava tyttärensä Ingeborg Liljeblad (1887-1942) on päässyt kirjaan Historical dictionary of the music and musicians of Finland (1997).

Ei kommentteja: