perjantai 20. toukokuuta 2011

Sananen Sisaresta



Yllä puhuu kirjailja Elisabet Aho tuoreimmasta romaanistaan Sisar. Luin sen yhdessä illassa alkuviikosta. Oli hyvä ja oli kiistatta historiallinen, mutta kannet suljettuani en keksinyt mitään erityistä, blogiin sopivaa kommentoitavaa. Onneksi en saanut pyytäessäni Agricola-verkon arvostelukappaletta, sillä en olisi saanut tekstiä sinnekään helpolla aikaiseksi.

Arvostelukappale meni Maarit Cederbergille, joka toteaa "Teos toimii myös historiikkina Diakonissalaitoksesta ja siellä työskennelleistä henkilöistä." Tähän voin yhtyä. Diakonissat ovat jääneet minulle vieraaksi konseptiksi ja opin romaanista paljon. Cederberg lopettaa "Romaani jää kuvaukseksi sisällissodasta, mutta ei tuo siihen uusia sävyjä." Tästä olen eri mieltä, sillä minulle siviilien sota-aika Helsingissä on jäänyt vieraaksi. Pitäisi lukea uudelleen Enni Mustosen romaanisarja, jossa sitä olisi pitänyt olla. Tai Ahon loppusanoissaan mainitsemat faktakirjat.

Googlehaun perusteella näyttää siltä, että kirjabloggaajat eivät ole Sisarta vielä käsitelleet.

Ei kommentteja: