maanantai 24. lokakuuta 2011

Neljä vuotta tuotantoa takana

Jaahas, tänään tulee neljä vuotta tämän blogin pitoa täyteen. Monella muulla blogilla on julkaisutahti ajan myötä laannut, täällä ei kyseistä ilmiötä ole vielä esiintynyt. Monet ovat ihmetelleet "tuottavuuttani".(*) Kantelettaren runosta löytyy kysyjille vastausta:
Ei sanat sanoihin puutu,
virret veisaten vähene;
ennen metsä puita puuttui,
metsä puita, maa kiviä,
ennen kuin runo sanoja,
runon lapsi laululoita.
Sanasta sana tulevi,
kypenestä maa kytevi,
laulu päästä laajenevi,
virsi veisaten venyvi.
Sitä suu pakaelevi,
mitä mieli tietelevi,
sinne laulaja menevi,
kunne virsi viittovi.
Olen kyllä rivien välistä ymmärtänyt ihmettelyn aiheena olevan myös sen, että jaksaako joku tätä juttumäärää lukea. Edellistä runoa edelleen lainaten:
Viisas virren veisoavi,
ajallaan lopettelevi;
hyvä on laulu loppuvasta,
lyhyestä virsi kaunis,
mieli on jäämähän parempi
kuin on kesken katkeamahan.
Eipä koski kielaskana
laske vettänsä loputen,
eikä laulaja hyväinen
laula tyynni taitoansa.
Aikanaan tulee viisaus ehkä minullekin, mutta ei ihan vielä.

(*) Eivätkö ole todellakaan huomannut kuinka vähän itse kirjoitan suhteessa lainattuihin teksteihin. Katsokaa nyt tätäkin postausta.

5 kommenttia:

Agatha kirjoitti...

Onnittelut nelivuotiaalle :)
Olen kyllä huomannut kirjoitusten yleisen koostumuksen. Ihailen, kun ehdit seurata ja seuloa jäsennellen niin moninaista sisältöä päivittäin julkaistavaksi.

Kari Rydman kirjoitti...

Tarkoin tutkittuani sormenjälkiä, tyyliä ja muita yksityiskohtia olen tullut siihen tulokseen, että "Kaisa Kyläkoski" on yhteisnimimerkki, ja sen taakse kätkeytyy arviolta noin kymmenen kirjoittajaa. Nimimerkkihän on hädin tuskin saapunut Tallinnaan, kun se jo käyskelee Tukholmassa, Hämeessä, tai Helsingin kulttuuri-institutioissa... ;)

Terttumarja kirjoitti...

Täällä kyllä luetaan kaikki kirjoituksesi!
Kiitoksia ja parhaimmat onnittelut nelivuotiaalle!
Toivottavasti jaksat ilahduttaa blogillasi vielä pitkään. :))

Erkki Kiuru kirjoitti...

Onnittelut myös minunkin puolesta. Kaikki on tullut luettua mitä neljän vuoden aikana olet kirjoittanut.

Kiitos niistä sadoista linkeistä, jotka ovat vieneet omaa tutkimustani ja oppimistani eteenpäin. Aika ei riitä toki kaikkiin viitteisiisi, mutta rajaamistahan me jokainen joudumme harjoittamaan tässä elämässä.

T: Erkki Kiuru

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitokset näistä ja aiemmista kommenteistanne. Vaikka anonyymistä käyttäjätilastoinnista näkyy, että täällä porukkaa käy, on viesti lukijalta paljon arvokkaampaa palautetta.