keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Pommeri kutsuu...

Saksaan suuntautuvasta tutkimuksesta kerroin viimeksi tammikuussa. Silloin annoin saksalaiselle sukututkimusbyroolle tehtäväksi tarkistaa aikaisempien tutkijoiden esittämät syntymät kirkonkirjoista. Piti olla mielestäni simppeli juttu ja ihmettelin laskun loppusumman suuruutta.

Vielä enemmän ihmettelin sitä, kun sain tutkimusraportin. Tyyppi oli hakenut sukunimellä hakemistoista, ei siihen olisi pitänyt paria tuntia enempää mennä. Olisi pitänyt reklamoida, mutta olen niin huono valittamaan. Asiallisesti.

Entäs ne tulokset? Ei mitään, nada, abso-f***ing-lutely nothing. Skidit ovat syntyneetkin jossain muualla kuin Stralsundin kaupungin alueella tai sitten tulleet kastetuiksi seurakunnassa, jonka kirjat ufo on imaissut mukaansa. Tai jotain.

Nielin katkerat kyyneleet ja yritin unohtaa koko jutun. Onnistuin kohtuullisen hyvin, kunnes toissapäivänä huomasin rss-lukijani kautta Rötter-päivityksen: Följ med på släktforskarresa till Pommer. Kiinnostus heräsi heti eikä laantunut matkaohjelmaan tutustumisesta. Eli varausta menemään. Kielipuoli ruotsalaisten sukututkijoiden (lue:eläkeläisten) kanssa Saksassa ohjelmalla, johon on huolellisesti merkitty ateriat, joiden hintaan kuuluu olut. Mitä muuta siitä voisi tulla kuin antoisaa... Näen uusia asioita, saan kieliharjoitusta ja jos onnistun ymmärtämään jotain, opin jotain.

Alla oleva mimmi ei ole Pommerista vaan hieman lännempää Syltin saarelta. Viehättävän kuvan tarjosi jälleen kerran The Swedish National Heritage Board Flickrin kautta.

Ei kommentteja: