Haparoivin klikkauksin sain yhden oman kansanosani edustajan esille. Sattuipa vielä sellainen, josta en koskaan ollut kuullut. (Pitäisiköhän suomenkielisille kirjailijoille muuten perustaa oma sivusto? EI, vaan täydentää Wikipediaa, kiitos. Tai sitten SKS:n kirjailijatietokantaa, joka on sisällöltään melko aneeminen.)
Elsa Soinin lyhyeen esittelytekstiin oli mahtunut maininta, että hän oli kirjoittanut Aleksis Kivestä elämäkerrallisen romaanin. Tämä vei minut kirjaston varauspalveluun ja Soinin mukavan kuuloiset otsikot saivat minut poimimaan mukaan muutakin kuin kirjan Nuori Aleksis.
Kannoin otokseni kirjastosta toivoen löytäneeni toisen Hilja Valtosen. Mutta on vain yksi Hilja Valtonen (josta löytyi pohjoismasesta portaalista saman mittainen artikkeli kuin Soinista, hyvä näin). Soinin teksti oli pahasti vanhentunutta, eikä hyvällä tavalla, mielestäni. (Ritva Hapuli and Päivi Lappalainen kuvaavat Soinin tyyliä sanoin "steady and highly conscious narrative technique". Niin, sivuston kieliä ovat tanska, ruotsi ja englanti. Pohjoismaissa kun ollaan.)
Nuori Aleksis oli kirjoista paksuin. Se lähti liikkeelle Nurmijärven kirkon kuvauksella, jossa ensimmäisellä kahdella rivillä oli kolme adjektiivia. Riitti todistamaan, ettei minusta ei ole kirjan lukijaksi. Vaikka Aleksiksen esittely kolmannella sivulla kertookin, että Soini antaa tekojen puhua:
Poika, joka vasta kahdennellatoista olevana vielä vietiin naisten puolelle ja istutettiin äidin viereen, oli salaa pudottautunut penkiltä lattialle ja siellä vetänyt toisen lyhytvartisen saappaan jalastaan ja aherteli parhaillaan toisen kimpussa. Hän oli saamaisillaan tuon hirveän kidutusvehkeen irti ja käpristeli ja ojenteli kiitollisia varpaitaan, kun tunsi niskahiuksissaan tutun, lujan otteen ja sen tukemana kohosi penkin tasalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti