lauantai 19. toukokuuta 2012

T1: Fotografiska

Pääsin saapumisperjantaina (11.5.) hotellille kuuden maissa illalla. Mieli teki jaloitella ja saada heti jotain aikaiseksi. Eli kohti Södermalmia ja Fotografiskaa, joka on joka päivä iltayhdeksään asti auki. Olin lentokentältä napannut näyttelyesitteen, mutten älynnyt lukea sitä taksissa. Niinpä olin sisäänpääsyä maksaessani autuaan tietämätön laitoksen sisällöstä, joka perustuu ainoastaan vaihtuviin näyttelyihin.

Uhkapelini kannatti: ainoastaan yksi näyttely ei auennut ollenkaan. Bonuksena kolmannen kerroksen bistron upeat näköalaikkunat.

Näyttelyistä oli mielenkiintoisin Bilden av Strindberg. Seinällinen August Strindbergin pistäviä silmiä vakuutti miehen tietoisesta brändin rakentamisesta. (Esimerkki vasemmalla Wikimediasta.) Sen lisäksi näyttelyteksteissä selitettiin Strindbergin moninaista suhdetta valokuviin sekä kuvien suhdetta todellisuuteen.

Pitäisiköhän minun joskus lukea Strindbergiltä muutakin kuin pieni katekismus? Ja miksiköhän otin sen aikanaan käteeni Kokemäen kaupunginkirjastossa? Ihastuin niin paljon, että hankin siitä valokopiot omaan hyllyyni.

Lilla katekes för Underklassen on verkossa ainakin Projekt Runebergin digitoimana. Todennäköisesti minua teini-ikäisenä viehätti uskonnonvastaisuus, aivan niinkuin nykyäänkin:

Vad veta vi om Gud?
Ingenting!

Finns det något tillkommande liv?
Det vet man icke och det rör oss icke. Vi måste därför leva för detta!

Ei kommentteja: