sunnuntai 20. toukokuuta 2012

T2: Risteily viikinkiaikaan

Lauantaiaamuna (12.5.) kävelin aamiaisen jälkeen Tukholman kaupungintalon viereiselle laiturille, josta lähti risteily viikinkiaikaan. Ei kun siis, Birkaan.

Markkinointimateriaali sai minut pelkäämään, että juttu olisi mömmöä historianesitystä, ja pelko lisääntyi, kun näin oppaamme viikinkiasussa jalassaan modernit urheilusandaalit. Mutta mies osoittautui asiantuntevaksi ja arkeologin koulutuksella varustetuksi. Menomatkalla saimme muutaman tietoiskun, jotka liittyivät ohittamiimme rantoihin, ja viikinki-/keskiaikaan. Saarella kuljettu kierros kärsi suuresta ryhmästä ja vaihtelevista lähtötiedoista. Mutta kannatti osallistua, sillä jälleen kerran "elävänä" nähty maisema avautui toisin kuin kartta. Birkan kaupunki sijaitsi tämän pellon rannan puoleisessa päässä: 
Ja tältä näytti uljas oppaamme, taustallaan Avelsön saari:
Infokeskusta tituleerattiin museoksi. Siellä oli hyvä elokuva arkeologian menetelmistä, jonkin verran esineitä tai niiden kopioita sekä infotekstiä. Ärsyttävimpiä olivat tietokoneruudut, joissa esitykset pyörivät omaa vauhtiaan niin, että kaikkien lukemiseen ja omaksumiseen olisi mennyt ikuisuus. Aikaa olisi saanut myös kulumaan hakemalla kaikki yksityiskohdat isoista pienoismalleista. Mutta se olisi ainakin ollut hauskaa.
Sää suosi onneksi kiertokävelyn aikana, mutta poiketessani rekonstruoitujen talojen keskelle satoi sen verran, että keskityin ei-kastumiseen. Kameralla yritin räpsiä erilaisten rakennustekniikoiden suuntaan. Infokeskuksessa kerrottiin, että rakennusmalleja oli kerätty melko laajalta alueelta.
Risteilypaketissa oli saarella oloon varattu kolme tuntia. Periaatteessa riittävästi, mutta aikatauluttomasti olisin osannut olla rennommin ja ehkä omaksunut enemmän(kin) tietoa.

1 kommentti:

A kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta ja etenkin kuvista;))

Mielenkiintoinen tuo viikinkiaika!

Oikein hyvää sunnuntai-iltapäivää sinulle Kaisa K.<333