perjantai 27. heinäkuuta 2012

Genoksen kanssa Kansallisarkistossa

Aamun postaus Oulun maakunta-arkistosta käsitteli siis viime viikon maanantaita ja tänään loppuvan (nyyh!) kesäloman alkua. Jo raportoidun lisäksi otin Oulussa käsiini Genoksen numeron 1/2012, jossa Jari Tirkkonen kirjoitti paljon lupaavasti
Ruotsin vallan aikaiset perinnöksiostoasiakirjat ovat vastoin yleistä käsitystä säilyneet kamarikollegion arkistossa Riksarkivetissa. Suomen perinnöksiostoasiakirjojen konseptit eli jäljenteet säilytettiin samassa nipussa ruotsalaisten kanssa, joten ne eivät tuhoutuneet vuoden 1802 tulipalossa, kuten kävi useimmille muille Suomea koskeville asiakirjoille. Asiakirjat ovat saatavissa Riksarkivetista, mutta ne on myös mikrofilmattu Kansallisarkistossa.
No, tämäpä uutinen, kun Arkistolaitoksen oma Porttikin lakonisesti toteaa "Suuri osa Suomea koskevista perinnöksiostoasiakirjoista tuhoutui tulipalon yhteydessä 1802." Eli loman lopuksi Kansallisarkistoon. Perinnöksiostopäivät ovat jo tiedossa, joten tämähän käy suit sait sukkelaan...

Paitsi ei. Ruotsista kuvattujen mikrofilmien kansiosta löytyy "Kammarkollegiet - Register - Skattebeviskoncept" ja vaivaten hieman mikrofilmisalin päivystäjää ja enemmän varsinaista päivystäjää kyseiset kortit saadaan paikannettua eksoottisesta hyllystä. Niistä en kuitenkaan tule hullua hurskaammaksi. Hakemiston korteissa ei ole muuta tietoa kuin perinnöksiostopäivämäärä, jonka löytää huomattavasti helpommalla maakirjasta.

Vaikka kuinka vääntelen mikrofilmiluetteloa, siitä ei tule eteeni perinnöksiostokonsepteja. Jossain mättää, parasta lähteä kotiin.

Kotimatkalla on kuitenkin Kansalliskirjasto, jonne poikkean tarkistamaan Genoksen tekstin. Juuri niinkuin muistin. Kappaleen lähteenä Agneta Claessonin juttu Sukutiedossa 1/1999. Sekin on lehtisalin ykkösparvella käden ulottuvilla, joten tarkistamaan sekin.

"Suomea koskevat perinnöksiostokonseptit ovat sen sijaan säilyneet", jada-jada...
Perinnöksiostokonseptit on kortitettu ja tämä korttirekisteri on SVARin toimesta myös mikrofilmattu. (Kortit käytettävissä ainakin Kansallisarkistossa, suom. huom.)
Korostus minun. Oliko vika Tirkkosen tekstissä vai minun lukutaidossani? (Retorinen kysymys)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aiheesta kiinnostuneille tiedoksi, että arkistolaitoksen tuoreimmassa Akti-lehdessä 2/2011 (s. 17) on Pertti Vuorisen kirjoitus 1700-luvun perinnöksiostoasiakirjoista. Jutusta selviää, että Kansallisarkistossa on käytettävissä ainoastaan Ruotsin valtionarkistossa säilyneiden perintökirjakonseptien luettelo.

Vesa-Matti Ovaska

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsin valtionarkistosta löytyy tosiaan suomalaisia perintökirjakonsepteja.

Laitoin tilauksen sähköpostilla ja liitin mukaan niin tarkat tiedot kuin mahdollista (lääni, kihlakunta, pitäjä, tilan nimi ja numero ja maakirjasta saatu perinnöksiostoasiakirjan päivämäärä).

Kolmen viikon jälkeen posti toi kopiot noin puolesta tiloista, kertoivat, että 1790-luvun tiedoista on vain vähän säilynyt.

Jokaisesta konseptista oli 3-4 sivua, osin esipainetulle sivulle kirjoitettuna. Ensi katsauksella ei mitään kovin ihmeellistä ja yllättävää.

Kopiot maksavat 4SEK/sivu, mahdollisesti muitakin kuluja.

Ari Vesalainen

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitokset lisätiedoista molemmille!