torstai 2. elokuuta 2012

Loimaan kruununvoudin arkistosta

Jo edesmenneeseen kesälomaani kuului myös päivä Turun maakunta-arkistossa. Varsinaisten tutkimustehtävieni ohessa halusin pitää myös hauskaa ja sillä mielelllä tutustuin Loimaan kruununvoudin arkistoon. Olihan sen yksikössä B1 niinkin kiinnostava otsikko kuin "Etsintäkuulutettujen luettelo 1830-1842".

Se valitettavasti osoittautui nimiksi ilman syitä tai paikkakuntia. Joten kansiossa eteenpäin. Vuodesta 1813 pidetyssä ulkomaalaisten karkoitettujen listassa oli yllättävä alkuperäkirjo. Vielä kiinnostavampi oli väliin jäänyt (imupaperina käytetty?) painettu sivu, jossa listattiin tuomioita. Sisällöntuottajana Åbo LandsCancellie ja päiväyksenä 4.8.1838.

Henkilötodistusluettelo liitteineen 1855 ei jättänyt muistiinpanoja vihkooni, pelkkiä nimiä? Hauskaa oli löytää luettelon välistä tyhjiä matkalupalomakkeita, joista luvattomat matkaajat olisivat olleet ikionnellisia. Tosin olisi jäänyt vielä sinetin tai leiman väärentämisen vaiva.

(Tällä kertaa TMA:ssa näin sen vaivan, että kiikutin asiakirjoja kuvaushuoneeseen. Olisiko kuvauksesta tutkijasalissa ollut todellakin enemmän häiriötä kuin useasta tulemisesta ja menemisestä?)

Arkistolaatikon pohjalla ollut nippu "Muut luettelot" oli niin sekalainen, että se tulee tarjoamaan syksyn mittaan moneen blogijuttuun ainesta. Ja paljon jäi vain vilaisulle. Muita kuin minua kiinnostaisi ehkä paljonkin 3.3.1808 tehty listaus mouhijärveläisistä vapaaehtoisista, jotka olivat lähdössä marssille Poriin, venäläisiä vastaan taistelemaan. Koleratapauslistaus vuodelta 1831 sisälsi jostain syystä vain loimaalaisia. Reppuryssien tavaroiden takavarikkolistaus Huittisissa 25.10.1848 tarjosi hienon näkymän todennäköisesti kauvatsalaisten ja kokemäkeläistenkin ulottuvilla olleesta kulutustavarasta.

Odotin vastaavaa tavaranäkymää laatikon Cb1 Huutokauppapöytäkirjoista 1827-1888, mutta ne koskivat enimmäkseen viljahuutokauppoja. Virkistävä poikkeus oli merimies Johan Långmanilta takavarikoidun omaisuuden myynti, josta oli päätetty Euran, Köyliön ja Säkylän käräjillä ja jonka joku oli myöhemmin lyijykynällä ajoittanut 1840-luvulle. Ensimmäinen sivu listauksesta täyttyi helminauhan helmistä, joita myytiin kaksi kerrallaan. Silmämääräisesti suurin osa ostajista piikoja.

Oman tutkimusalueen kruununvoudin arkistosta voi siis löytyä helmiä!

Ei kommentteja: