lauantai 11. elokuuta 2012

Onnen ja sorron vuodet

Jason Laveryn luentosarjasta nyt puolet takana. Keskiviikkona oli ohjelmassa vuodet 1808/09-1890 ja torstaina 1890-1918. Edellisiä Lavery mainosti Suomen onnellisimpina ja jälkimmäisiä surullisena helvettinä.

Se, että 80 vuotta oli klimpitettävissä yhteen selittänee sitä, että historiatietoisuudessani 1800-luku on yhtä ja samaa tapahtumattomuutta. Mikä ei tietenkään ole totuus, kun laskeutuu vähänkin lähemmäs maan pintaa. Esimerkiksi taannoista esseetä Markku Kuisman metsäteollisuuskirjasta vääntäessäni jäi mieleen lukuisat markkinaheilahtelut sekä sisä- että ulkopolitiisista syistä.

Historia hahmottuu onnettomuuksien kautta? "Onnen" kaudelta tulee mieleen nimittäin minulle mieleen pitkä valtiopäivättömyys, kouluttamattomuus, koleraepidemia, Krimin sota ja nälkävuodet. Surkeita asioita, mutta kieltämättä sorron vuodet olivat aika lailla pahempia. Mutta siltä pitää muistaa myös taiteemme kultakausi aivan niin kuin edeltäviltä vuosikymmeniltä suomen kielen nousu, kansakoulujen tulo, Lönnrot, Castrén,...

Ensi viikolla 1900-lukua maanantaista torstaihin. Saliin mahtuu lisää kuuntelijoita.

PS1. Kansalliskirjasto on digitoinut lehteä Program-Bladet, "joka ilmestyi vuosina 1882 sekä 1892-1916, on kiinnostava aikansa kulttuurielämän tutkimuksen lähde. Lehdessä kerrotaan yksityiskohtaiset tiedot Helsingissä järjestetyistä teatteriesityksistä ja konserteista sekä näissä esiintyneistä taiteilijoista. Helsinkiläisten liikeyritysten ilmoituksia ja mainoksia on runsaasti, ja lehdessä kerrotaan myös taide- ja huvimaailman pieniä uutisia."

PS2. Alla SLS:n tarjoamia kuvia Aleksanteri II:n muistopatsaan paljastuksesta vuonna 1894 (ylin kuva) ja myöhemmästä kukituksesta 1899. Liittyy sortokauteen, nääs.


Ei kommentteja: