keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Porthanin kirjeistä

Viime lauantaina olin Kansalliskirjastossa viettämässä pitkästä aikaa oikein perinteistä tutkimuspäivää. Joitakin tarkistettavia asioita, mutta myös runsaasti aikaa jäädä seisomaan satunnaisten hyllyjen eteen.

Niin kuin nyt ihmettelemään SLS:n julkaisusarjaa, joka kaikista muista poiketen on järjestetty tekijän nimen mukaan. Tämän ansiosta silmieni korkeudella oli useampi sidos H. G. Porthanin painettua kirjeenvaihtoa. Miehen nimestä tuli mieleen Kravin kanava ja pienellä kädenliikkeellä selvisi, että opuksien hakemistot kattoivat paikannimet. Kokemäkeä etsimään, siis.

Useat maininnat liittyivät akatemian (?) vuokraamaan lohenkalastukseen Kokemäenjoessa. Ei kiinnostanut minua. Huomattavasti hauskempi oli pätkä Turussa 5.6.1794 kirjoitetussa kirjeessä:
"En student vid namn Schönberg, ifr. Kumå socken, sål. Satacundensis, har fallit på den idéen at resa til Stockh. och där engagera sig i Kammar-Collegio: det är mycket vågadt af en fattig gosse."
(Kyse oli todennäköisesti Henrikistä eikä Johanista. Poikien kotitalon Paistilan Köönikän historiasta on ollut täällä blogissa jonkin verran tekstiä.)

Porthan oli mukana Kokemäenjoen perkauksessa jo 31.7.1800, jolloin hän Turusta lähettämässään kirjeessä valittaa paikan päälle lähtemistä. Matka ei ollut pitkä, tapahtui 16.8.-28.8.1800 Turusta lähetettyjen kirjeiden välillä.

Ainoa Kokemäeltä lähetetty kirje oli päivätty 1.9.1802. Tavanomaiseen tapaansa Porthan oli loma-ajallaan matkailemassa Suomessa. Kokemäellä hän mietti joen perkausta seuraavana kesänä sekä siihen liittyvää kanavahanketta. Kirjeessä 8.3.1803 todetaan kuninkaan määränneen työhön 800 miestä.

Nath. Gerh. Schulténille osoitetussa kirjeessä 26.5.1803 on kanavatyöstä pidempi pätkä. Johtaja von Willebrand oli matkustanut Tukholmaan ja "vi 3 ofrälse män" olivat jääneet yksin yrittämään. Porthan oli tyytyväinen, että oli saanut kanavan suunnitteluun Viaporista luutnantti Stenstamin. Tämä oli ilmeisesti käynyt paikan päällä ja listannut useita ongelmia maastossa. Schultén 21.6.1803 Göteborgissa päivätyssä vastauksessaan pitää Stensamin näkemyksiä kummallisina. Kohta "...bönderne berättade för oss, att Ylistaro ån står brädd ful, när mycket vattn är..." viittaa siihen, että Schultén oli paikalla käynyt.

Porthan suunnitteli käväisyä Kokemäellä Turussa 14.7.1803 päivätyssä kirjeessään. Siellä hänen piti tavata akatemian kansleri (?), joka oli palaamassa matkaltaan rajalle. Tätä enempää kanavan rakennusta en valitettavasti löytänyt. 

Porthanista puheenollen. Lauantaina selailin myös Piilosen Sastamalan historia 2:sta. Sivulta 600 luin, että täällä aikanaan mainitsemani Tuneldin teoksen Suomen tiedot olivat Porthanin keräämiä.


Porthanin kuvia oli täällä jo aiemmin, joten ei yhtään tähän. Yksi hänen kirjeenvaihtotovereistaan oli Mattias Calonius, josta myös julkaisin kuvia.

Ei kommentteja: