Yksi hyödyllisimmistä kirkkovierailuista kautta aikojen oli se, jossa opas osoitti parvea ylläpitävään pylvääseen kiinnitettyjä hirvensarvia ja kertoi eläimen olleen 1800-luvulla erittäin harvinainen. Jäi mieleen, mutta vaikka luen kuinka monta sanomalehtijuttua erikoisina pidetyistä hirvihavainnoista, en saa päähäni mahtumaan tätä nykytilan ja menneisyyden eroa. Joka oli vallalla vielä vuonna 1886, jolloin aikakauslehti
Uljas kertoi numeroissaan 1.5., 8.6. ja 3.7.1886 seuraavat havainnot.
Hirven tappamisesta tuomittiin entinen kaartilainen R. Hupponen, kotoisin Heinjoen kappelista, Muolaan talvikäräjissä, vetämään sakkoa 200 mk. eli varojen puutteessa pidettäväksi vankeudessa vedellä ja leivällä 24 vuorokautta.
Kahdeksan hirveä nähtiin, kuten meille kirjoitetaan, Kymin pitäjässä aivan lähellä Mämmölän kylää tämän kuun 25 p:nä rauhallisesti kävelevän.
Kolme hirveä, kaksi isompaa ja yksi pienempi, on useita kertoja nähty Kurussa Pyydysmäen talon torpan ruispellossa, jossa he useita kertoja päivässä käyvät ruualla. Katsojat sanovat noita paikkakunnallamme harvinaisia eläimiä erittäin kauniiksi ja uljaan näköisiksi.
Hirviä on nähty Toukokuun loppu päivinä Partsinmaan kylässä. Elukat ovat oleskellet kahdessa parvessa, toisessa 6 toisessa 7 kappaletta. Joku viikko sitten saivat Tervarummun talonmiehet kiinni yhden 7:ntä korttelia korkean hirven vasikan, joka oli uponnut suo ojaan. Pari viikkoa elätettiin sitä Tervarummun talossa, mutta päästettiin sitten nimismiehen käskystä vapauteen.
16 hirveä on äskettäin tapettu Venäjän puolella Suomussalmen pitäjän rajalla. Suurimmasta saatiin 40 leiviskää lihaa.
Aikanaan
Sveaborg-blogin kommentiksi sanomalehdestä Päivätär
17.10.1863
kopioimani ote artikkelista
“Hirvet Suomessa nykyjään ja muinoin”
sopii jatkoksi ja ansaitsee uus-uusjulkaisun:
Kuinka paljon hirviä muinoin löytyi maassamme näkyy myös siitä, että
vuonna 1802 Kesäk. 30 p.pyydettiin kaksi nuorta hirveä Helsingin
pitäjässä “Nissbacka” nimisen kartanon maalla. Tästä olemme lukeneet
kertomuksen kirj. “Nissbacka Helmik. 2 p. 1803″ itse pyytäjältä E.
Elfgren’iltä, joka silloin oli yliopistolainen ja opettajana Nissbacka’n
herran Majuori ja Ritari de la Motte’n lapsille. Kertomuksen ovat
todistaneet vara-amiraali C. O. Cronstedt ja tohtori C. F. Hornstedt.
Kirjoittajalla näkyy olleen aikomus lähettää kertomuksensa Helsingin
maaherralle, vaan jos se tuli lähetetyksi, sitä emme tiedä.
Pyytäjä oli myös koettanut näitä eläimiä kesyttää, ja olikin
onnistunut. Ensin piti hän heitä noin kolme viikkoa navetassa. Sen ajan
kuluttua, talutettiin he päihisillä joka päivä, vaan olivat alussa hyvin
arkaluontoisia; kuitenkin tottuivat he kohta ihmisiin, eivätkä enään
pelänneet. Ruohoja eivät tahtoneet mielellään syödä, ja maahan eivät
suullansa ulotu, jos eivät laskeudu polvillensa. Tavallisin
ruoka-aineensa oli puitten lehtiä, erinomattain pihlajaa ja haapaa.
Viime mainitun kuori oli heille muuta makuisampaa. Kesällä söivät he
myös kaikenlaista kaalia, potaatti-varsia, nauris-varsia y.m., vaan
leipää eivät syöneet ollenkaan. Kuin juomaveteensä sekoitettiin jauhoja,
tulivat he siitä ensin ikäänkuin juovuksiin; he laskeutuivat
polvillensa, sitten pitkällensä ja alkoivat sen perästä hyppiä.
“Sittemmin panin vähemmin jauhoja” sanoo kertoja.
Talvis-aikana syötettiin heille puunkuorta, kauroja ja hakoja. Kaikki
ruokansa nielaisevat he pian ja makaavat sitten märehtien. Talvella oli
herra Elfgren koettanut ajaa niillä niinkuin hevoisilla, ja muutaman
viikon perästä saanut koetuksensa onnistumaan. Ehkä hän ei pannut
isompaa kuormaa heidän peräänsä, vakuuttaa hän, että kyllä sietäisivät
isompiakin. Ruokansa puolesta ovat he melkein helpommat kuin hevoiset.
Kuvituksena
Daniel Nyblinin mv-valokuva Gunnar Berntsonin maalauksesta
Vakoilemassa, jolla ei ole mitään tekemistä hirvien kanssa. Tietääkseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti