torstai 7. helmikuuta 2013

Kalenteriasiaa ja historiaa 1500-luvulta

Kuva saksalaisesta kalenterikäsikirjoituksesta 1500-luvun puolivälistä. PaulK/Flickr via BibliOdyssey

Hieman kierrätystä sähköpostilaatikostani. Viime viikolla tuttavani kyseli, josko tietäisin verkkolähdettä, jolla voisi muuntaa pyhäpäiviin ja juhliin viittaavat päiväykset 1500-luvun ruotsalaisissa lähteissä kalenteripäiviksi.

Uuu... maailmassa on yksi ihminen, jonka silmissä olen pätevä vastaamaan tällaiseen kysymykseen! Jouduin kuitenkin aloittamaan todeten
ainoan kerran kun olen itse kaivannut tällaista tietoa olin onneksi Kansallisarkistossa, jossa Pertti Vuorinen marssi suoraan hyllylle ja avasi oikean aukeaman eteeni. Ei harmaintakaan aavistusta, mistä hakuteoksesta oli kyse.
Ajattelin, että ruotsiksi voisi olla jotain sopivaa ja sain hauilla esille keskiajan kalenterin, joka ei url:nsa puolesta vakuuttanut, mutta lähteiden linkityksen ansiosta teki luotettavan vaikutuksen. Olin jo luovuttamassa kun jollain hakusanalla päädyin almanakka-arkiston sivulle, jossa todettiin 
1500-luvulla ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen kalenteri. Sen julkaisi Mikael Agricola Rukouskirjassaan vuonna 1544.
Ja Rukouskirjahan on digitoituna Kansalliskirjaston kokoelmissa. En vastannut tuttavani varsinaiseen kysymykseen, sillä editoitu taulukko on eri asia kuin ajan oma lähde. Mutta eiköhän silläkin tee jotain?

1500-luvusta puheenollen...

1) Litteraturbanken on äskettäin julkaissut digitaaalisesti teokset
JOHANNES MAGNUS: Historia de omnibus Gothorum Sveonumque regibus
OLAUS MAGNUS: Historia de gentibus septentrionalibus
(ja ennen 1500-lukua eläneen pyhän Birgitan ilmestyksiä:
HELIGA BIRGITTA: Himmelska uppenbarelser. Första bandet
– – – – – Himmelska uppenbarelser. Andra bandet
– – – – – Himmelska uppenbarelser. Tredje bandet
– – – – – Himmelska uppenbarelser. Fjärde bandet)
2) Helsingin Sanomien 35 esinettä Helsingin historiasta (sivu lienee maksumuurin sisällä) lähti kiitettävästi 1500-luvulta ja linkitti esikuviinsa ulkomailla. BBC teki alkuperäisen A history of the world in 100 obects -sarjan jälkeen myös 1500-lukua käsittelevän sarjan Shakespeare's Restless World.

3) Sähköpostiarkistojani siivotessa tuli vastaan Kansallis arkiston tiedote 19.1.2010, jossa mainostettiin translitterointeja ja selityksiä Mikael Agricolan selvitykseen Turun tuomiokirkon tuloista vuosina 1541-1542. Linkitetty nykyään muiden tutkimuksen ja tiedonhaun apuvälineiden joukkoon.

4) Tapio Riikonen on ahkeroinut Project Gutenbergiin jatkuvasti lisää kirjoja suomeksi. Näistä Kyösti Vilkunan näytelmä Aamun miehiä ja kertomuskokoelma Aikakausien vaihteessa sijoittuvat 1500-luvulle. Kokoelmassa Aikojen yöstä Vilkunan kertomukset kattavat pidemmän ajanjakson.

Sebald Beham: Tammikuu ja helmikuu. 1545. Rosenwald Collection - 1963.11.16. National Gallery of Art.

1 kommentti:

oscari kirjoitti...

Kaisa, kaunis kiitos linkeistä molempien Magnuksien teoksiin. Ihailen tarmoasi ja kykyäsi aina vain uusiin löydoksiin, joiden avulla minä saan nautiskella hienoista lukukokemuksista.