sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Arkeologian salaisuudet, viikko 3

Kurssin kolmannen viikon aiheena oli "miten asioita löydetään"? Luennon ekassa puolikkaassa esiteltiin lyhyesti "kaukotarkastelu"metodeja (remote sensing ja jälleen kaipaan arkeologian englanti-suomi -sanastoa). Ne jaettiin maan ylisiin ja maan päällisiin.

Ensiksimainittuja ovat ilmakuvaukset. Leijoista, ilmapalloista, lentokoneista ja satelliiteista. Tavallisia valokuvia, laserkeilausta, lämpökuvia. Tekniikka kehittyy kehittymistään. (Laserista: Time Team Digital S20 DIG2 DAY1 - Emma explains the LIDAR)

Esimerkin mukaan kuvista voi hahmottaa kasvillisuuden eroja, jotka juontavat maan alisista rakenteista. Täytetyn ojan päällä kasvit rehottavat ja kivien päällä olevassa matalassa maassa kituvat. Eroja ei näe maan tasosta, mutta ylhäältä sopivasta kulmasta sopivalla säällä kylläkin. Myös kosteuserot voivat olla näkyviä ja merkittäviä. Tosin minkään hahmottuvan asian merkitystä ei voi tietää kaivamatta.

Egyptissä tämä toimii (mistä todisti erillinen video, jonka kuvat tarjosi Google Earth) ja minulla on hämärä muistikuva englantilaisesta esimerkistä. Mutta Suomessa tai Pohjoismaissa? Verkkohaku toi esiin kuulutuksen "Ilmakuvauksen soveltaminen Suomen arkeologiaan" vuodelta 2006, jonka mukaan "Suomeen sen on yleensä ajateltu soveltuvan huonosti puustovaltaisuuden takia". Yleisradion uutisesta äskettäisestä Lahden torikaivauksen lennokkikuvauksesta ei selviä, minkälaista analyysiä kuvista tehdään.

Maan päälliset metodit ovat niitä geofyysisiä, joita olen tiiraillut lähes jokaisessa Time Team-jaksossa. (Joissa myös usein lenneltiin pienkoneella katsomassa kohdetta ilmasta.) Kertausta: Time Team Specials S19-E02 Geophysics Compilation Hieman yllättävästi luennoitsija käytti lyhyet videominuutit kuvaamalla yllämainittujen sijaan maan tamppaamista jalalla (jos alla rakenteita, ääni erilainen) ja taikavarvun (!) käyttämistä. Sekä kommentoi metallinpaljastimia.

Luennon toisessa osassa selitettiin maastokartoitusta. Tässäkään yhteydessä ei puhuttu kartoista mitään, mihin kiinnitin huomiota. Sillä Time Team.
Viikon kolmesta vaihtoehdosta olin ajatellut valita kolmannen, jossa piti kirjoittaa jonkun ennen vuotta 1940 toimineen arkeologin tavoista tehdä "kaukotarkastelua". Ehdin jo vaivata tuttavianikin ja käydä kirjastossa, mutta luettuani nyt tehtäväkuvaukset uudelleen läpi taidankin valita ykkösen. Se on ollut joka viikko helpoin ja tällä kertaa ei vaadi edes 400 sanaa. Pitää valita joku arkeologinen paikka, hakea siitä satelliitti/ilmakuva ja kirjoittaa 50-100 sanan vihjeteksti...

Skarpein kuva löytyi Paikkatietoikkunasta. Sitä ei ole oikeutta jakaa eikä Googlenkaan kuvaa, mutta menköön jälkimmäinen sitaattina.

Onneksi tehtävässä ei vaadittu, että arkeologinen paikka erottuu... Paikan päällä Sammallahdenmäki vaikuttaa kevytpuustoiselta, mutta edes Kirkonlaattia ei erotu minun silmilläni valokuvassa. Joten lienee tosiaan kuten yllä todettiin. LIDAR kehiin?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Visualisointiesimerkkejä MML:n laserkeilausaineistosta on esim. sivulla: http://www.flickr.com/photos/65726513@N00/sets/72157622857163259/ Jotkut kuvat sisältävät ripauksen arkeologiaakin.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kiitän ja kumarran!

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Twitterissä Mikko Helmiseltä päivitystä:

@K_KM_K MMLn latauspalvelusta voi etsiä vapaata lidardataa ja ilmaisella LasToolsilla saat Sammallahdenmäen kohteesta mm. varjokuvan.
— Mikko Helminen (@587884) June 25, 2013