perjantai 5. heinäkuuta 2013

"Näkökulmia yksiäänisyyden purkamiseen"

SKS:n kevään uutuuksia oli Kirjoitettu kansakunta. Sukupuoli, uskonto ja kansallinen historia 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa tietokirjallisuudessa. Sen artikkeleista kiinnosti sisällysluettelon perusteella eniten Mervi Kaarnisen katsaus isänmaamme historiaa 1900-luvun alussa kirjoittaneista, akateemisen maailman ulkopuolisista naisista. Näitä olivat Hilda Käkikoski, Maila Talvio ja Ester Hällström.

Kaksi jälkimmäistä kirjoittivat Kansanvalistusseuran elämäkertasarjan osia. Sarjalla "fennomaanijohtajat loivat ja rakensivat suomalaista suurmieskulttia". "Tavoitteena oli, että uuden kirjasarjan vaikutuksesta jokaisessa talossa ja mökissä tunnettaisiin kotimaiset suurmiehet ja ymmärrettäisiin vaalia heidän muistoaan." (Siis vähän niinkuin tämä Enni Mustosen aloittama sarja Syrjästäkatsojan tarinoita...)
Johdannossa toimittajat Marja Jalava, Tiina Kinnunen ja Irma Sulkunen toteavat kirjan lähtökohtana olleen "luopuminen historiallisen yhtenäiskulttuurin ideaalista ja huomion kiinnittäminen niin moninaisiin historian kirjallisiin esitysmuotoihin, joiden kautta menneisyyttä on tulkittu akateemisen historiatutkimuksen ulkopuolella."

Johdantotekstin perusteella on huomaamattani viime vuosina voimistunut suuntaus, "jossa historia ymmärretään laaja-alaiseksi kulttuuriseksi ilmiöksi. Tästä näkökulmasta historia ei ole ensi sijassa akateeminen erikoisalue vaan jokamiehenoikeus, jonka tuottamiseen kaikki ihmiset tavalla tai toisella osallistuvat." Ymmärtänette, etten ollut uskoa silmiäni.

Ja sitten vielä tunnustetaan "koko harrastajahistorioitsijan tai amatöörin" käsitteen ongelmallisuus. Eli "Varsinkin miespuolinen historiankirjoittaja saattoi olla akateemisesti sivistynyt, yliopistossa toimiva ammattitutkija, mutta hänen koulutuksensa ei ollut varsinaisesti historian alalta."

En muuten tiennyt, että Juhani Aho oli opiskellut yliopistossa historiaa. Johdannon kirjoittajien mukaan se "näkyi hänen tavassaan kerätä ja analysoida teostensa tausta-aineistoa, vaikka hän esittikin tutkimustuloksensa kaunokirjallisessa muodossa."
Tunnelmakuvat 1 ja 2 ottanut Pekka Nikrus, jaettu Flickrissä.

Ei kommentteja: