keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kansanomainen uskonnollisuus, luento 2

Maanantain luennolla tarkkailin ensimmäisen luennon johdosta erityisesti kv-yhteyksiä muualle kuin itään. Ilmeisesti moiset eivät kuulu tällaisen esittelevän peruskurssin ydinsisältöön, sillä turhaan odotin Kalevin poikien kohdalla mainintaa virolaisten kansalliseepoksesta. (Kalevipoeg oikealla Oskar Kalliksen näkemys, sivustolta Kalevipoeg.)

En siitä luennoitsijalta kysynyt, sillä olin pari hetkeä aiemmin häneltä tarkistanut, että tonttuperinteellämme oli vahva yhteys länteen. (Ja maanviljelyskulttuuriin eli mikä tuli mistä?)

Joskin se oli "muuttunut suomalaiseksi", luennoitsijan mukaan. Hänen näyttämänsä perinnekeräysesimerkit pulautti mieleeni täälläkin jakamani sanomalehtilöydön käärmeestä saunan suojelijana. Onkohan SKS:n kortistossa (tms.) muuten kaikki sanomalehtiin painettu? Epäilen, ettei.

Luennoitsija kiinnitti huomiomme siihen, että vaihdokastarinoissa kyse oli usein selvästi kehitysvammaisesta lapsesta. Perinnekeräyksistä aineistoa mikrohistorialliseen tarkasteluun?

Vammaisten historia on ollut mielessäni, sillä olen kesän mittaan epäjärjestelmällisesti kuunnellut BBC:n keväistä radiosarjaa Disability: A New History (edelleen kuunneltavissa ja ladattavissa). Siinä esitellään paikallista tuoretta tutkimusta, jonka valossa sokeat, kuurot, rammat ja lyhytkasvuiset olivat 1700- ja 1800-luvulla aktiivisia toimijoita. Joko missään jaksossa ei käsitelty vakavaa kehitysvammaisuutta tai moinen on jäänyt minulta väliin.

Väliin on jäänyt myös mahdolliset havainnot Suomen vammaishistorian varhaisten vuosisatojen tutkimustuloksista. Verkkosivusto Suomen vammaishistoriaa kertoo 1900-lukua edeltäneestä lyhyesti, mutta hallinnollisesta näkökulmasta. Saman huomion voi tehdä sivuston Ihan epänormaalia - Vammaisuuden historia Suomessa aikajanasta. (Ja varhaisempaa aikaa jäin kaipaamaan myös kuurojen historiassa.)

Ruotsissa on julkaistu Claes G. Olssonin väitöskirja Omsorg & kontroll: En handikapphistorisk studie 1750-1930. Föreställningar och levnadsförhållanden, joka ainakin rajavuosiensa perusteella aloittaa ennen 1800-lukua.

Ei kommentteja: