Elokuva. Ensimmäinen Espoo Ciné elokuvani tänä vuonna oli tiistainen Ken Loachin Spirit of '45. Se ei ollut erityisen "elokuvallinen" vaan muistutti arkistofilmeineen ja puhuvine päineen lähinnä tv-ohjelmaa. Kerronnassa oli kuitenkin oma mielenkiintonsa. Kritiikittömänä menestystarinana esitettiin toisen maailmansodan jälkeen Britanniassa rakennettu hyvinvointivaltio. Hienoahan se oli, mutta kun vastapainoksi tuli samojen rakenteiden purku Thatcherin kaudella ja sen jälkeen, oli selvää, että kyse oli poliittispropagandistisesta elokuvasta. Ei yhtä läpinäkyvin keinoin kuin Michael Moorella, joten voiko jäädä katsojalta huomaamatta?
Kirja. Diana Websterin Ikuisesti Suomi osoittautui viehättäväksi muistelmaksi, jonka luin yhdessä illassa yhteen menoon. Turku ennen Turun tautia levisi eteeni ja suomalainen yhteiskunta 50-luvun alussa sai uusia värejä. Muun muassa herra Lintusen oranssinruskeassa puvussa.
Webster muisti yhdeksän kuukauden jaksosta hämmentävän paljon. Mahdollisesti hän oli käyttänyt tukimateriallina kotiinsa lähettämiään kirjeitä, mutta suoraan tätä ei sanota. Sen sijaan hän toteaa
Onhan vain harvoilla pettämätön muisti, ja useimmat omaelämäkerrat ovat ainakin osittain eräänlaista naamioitua fiktiota. Mainitsemani nimet ovat oikeita ja kuvailemani tapahtumat suurin piirtein totuudenmukaisia, mutta ihmisen muisti on menneisyyden suhteen yhtä valikoiva kuin nykyisyydenkin. Omaelämäkerta on täsmälleen yhtä todellinen tai epätodellinen kuin valokuvataiteilijan ottama kuva. (s. 28)Radio. BBC:llä alkoi taas Making history, jee. Ekassa jaksossa käsiteltiin ympäristohistoriaa. Ruotsissa aloittaa tänään syyskauden Vetenskapsradion historia. Kesän loppumisessa on puolensa.
Lisäys 8:10. Luento. Eilen oli Kansanomaisen uskonnollisuuden viimeinen luento. Lyhyempi kuin tavallisesti ja oli vähän rääppiäisten makua. Käsiteltiin... ainakin parat ja tyrät. Edelleen kotimaiset "voodoo-nuket" tuntuvat rajulta ajatukselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti