"Siinä sitte ollaan rohistaan ja pakinoidaan, syödään pari, kolme kertaa koko joukko, että päiväkin alkaa tulla. Nyt hyöritään, pyöritään ja valmistaudaan kirkolle vihille, sieltä tultua istutaan taas joukolla pöydän ääreen, joka tavallisesti on 6 ja 7 kyynärää pitkä, tehty esi-isien aikana suuresta hongasta, että leveyskin on tavallisesti 5 ja 6 korttelia. Jos ollaan "suurta sukua" ja "laajaa lajia," että joukkoa on monet kymmenet henget, jatketaan pöytää vieläkin pitemmäksi toisilla pöydillä, että sovitaan kaikki joukko aina yhtaikaa ruokimaan. Nyt näkyy jo morsianki sulhaisensa vasemmalla vierellä istuvan ja sen vasemmalla puolella on kaaso, ja sulhaisen oikealla puolella on puhemies; mutta vastapäätä, rahilla istuu "orimies," joka aina, sekä ruuvalle ruvetessa ja ruuvalta päästyä, lukee ruoka-luvut, Isämeidän, Herran siunauksen, sekä muutamia ruoka-virren värsyjä, ensin lukemalla, mutta viimeiksi lauletaan, joka ruuvan siunaus ja kiitos kyllä pistää aina pitkälle, erittäinki, jos orimies sattuu olemaan "hyvä kirjamies" ja "sana-seppä," jonka moista siihen myös aina valitaan. Tällepä vielä tahtoo aina läksiäis- ja hää-joukoissa olla kilpailijoita, jotka muka muistavat ulkoa enemmän kirjasta ja jaksavat suuremmalla kulkulla ja paremmalla nuotilla laulaa j. m. m. kuin "sellainen orimies." Tästäpä kinataan ja kamppaillaan enemmittäin koko pito-ajat, että orimiesraiska on toisinansa pahassa pulassa, etenki jos on vähän päässä lukuja ja virsiä, kehno ääni j. n. e. Senpä vuoksi ne, joilla on kykyä, sepittävätkin ihan uusia soveljaita lauluja ja toiset niitä taas opetteleivat toisiltansa, etteivät muka tarvitseisi pelätä toimituksessansa hämmentymistä, joka luettaisiin kehnoudeksi, mutta joka kuitenki usein tapahtuu, koska joku toinen mahtavampi eli muuten vaan suurempi kulkkuinen tarttuu virttä laulaissa laulamaan mahtavammasti ja suuremmasti, kuin orimies voipikaan; mutta kuin orimiehellä on semmoinen virsi käsissä, jota ei kukaan joukosta osaa, saa se sitä yksinänsä hyvästi tahi huonosti vedellä.
Näin menetellään aina ruoka-ajoilla koko pito-ajat ja syödään aina parin, kolmen tunnin perästä uudestaan, kuudesti, seitsemästi, toisinansa usiammastikin vuorokaudessa, vuorotellen "kuivaa-" ja "keitto-ruokaa" Välillä pidetään ahkerasti mustaa hopiaista pikaria käsissä ja syödessäkin sitä monta kertaa välillä kallistellaan, josta juopuva juopuu kyllä pian! Väli-ajoilla nuori väki toisissa paikoissa tanssii talkkuaa, mutta vanhemmat jaarittelemat juttuja ja juopuneet röhisevät. Kaikin puolin eletään juuri niinkuin Korhonen kertoo kaikille tutussa laulussansa: "No miehet, miehet veikkoiset! Näin näitä häitä juodaan j. n. e."
Kuin morsiamen talossa näin on oltu sen vihillä käymäpäivän iltaan myöhään, aletaan poislähtöä tuumailla. Siinä sauna lämmitetään, morsian kylpee, peseiksee ja laittautuu tielle. Syödään "lähtö-rokka," pukeidaan ja hevoisia valjastellaan. Kukon laulun aika (noin kello 12, eli 1 aamua) alkaa tulla; mutta ei siitä vieläkään tielle ur'eta, vaikka puhemies kylla kiirehtii. Nyt on vielä muutamia temppuja tekemättä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti