torstai 5. joulukuuta 2013

Terveisiä Museomäyrältä

Suomen museot ovat tänä vuonna olleet entistä aktiivisempia kaikilla sosiaalisen median kanavilla. Melko (tarkoituksellisen?) vähäiselle huomiolle on jäänyt joukkoon kesällä saapunut Museomäyrä, joka esittää kommenttejaan sekä FB:ssä että Twitterissä.

Aiheena ovat olleet m.m. Guggenheim sekä kulttuuriperinnön näkyvyys verkossa

23.10.2013: "Mäyrä sai juuri hienosti muotoillun tiedotteen korvanappiinsa: Kansalliskirjastossa on toiminut viikon ajan residenssitaiteilija. Tähän liittyen on myös julkistettu joku finna.fi."
Viimeinen twiitti viittasi Turun museoiden Flickr-avaukseen, jota jo kertaalleen ehdin sohaista. Tuolloin en tiennyt, että kyseessä oli "kokoelmapedagoginen kulttuuripalvelu". Tämä selvisi eilen sähköpostilla saamastani tiedotteesta, jota Museomäyräkin lienee lukenut, ja jonka Tapio Onnela taisi kopioida jokseenkin sellaisenaan Agricolan uutiseksi.

Kuten Museomäyrän twiitti antoi ymmärtää, kuvien digitointi(?), lataus nettiin(?) ja/tai näiden käyttötapojen kehittely ja tiedotus "on saanut Museoiden innovatiivisten hankkeiden tukea Museovirastolta". 

Tiedotteen mukaan "All rights reserved" kuvat on tarkoitettu
erityisesti lapsille ja palvelutaloissa asuville ikäihmisille. Aineistot ovat kuitenkin kiehtovia ikkunoita historiaan ja taiteeseen kaikenikäisille. Kuvia on mahdollista käyttää keskustelunavaajina kouluissa, päiväkodeissa ja palvelutaloissa. Kuvien toivotaan herättävän yleisössä muistoja ja uteliaisuutta. Ohjaajat voivat hyödyntää sisältöjä yksilö- tai ryhmäkeskusteluissa, kuvalukupiireissä, oppitunneilla ja työpajatoiminnassa, joissa kuvia voidaan näyttää esimerkiksi tablettitietokoneen näytöltä tai videotykin kautta projisoituina.
Kunhan muistetaan, että kaikki esittäminen tapahtuu tilaisuuksissa, jotka eivät ole luonteeltaan julkisia. Koululuokkien osalta kyseenalaista.

Tiedotteen mukaan "Samaan sivustoon tullaan myöhemmin liittämään myös "Kurkistuksia valokuvien Turkuun" -kuvakokonaisuus." eli Picasasta kadonneet kuvat tulevat Flickr:iin. Villi veikkaus: varustettuna merkinnällä "All rights reserved".

No, Flickrissä on sentään nämä käyttöehdot näkyvillä. Museomäyrän ekassa lainatussa twittissä viitattiin Forssan museon presenssiin Pinterestissä. Siihen sisältyy kokoelma Kalle Aaltosen maalauksien valokuvia ja jää yleissivistyksen varaan ymmärtää, että näissä on sekä alkuperäisen taiteilijan että valokuvaajan tekijänoikeudet voimassa.

[Lisää surffausta] Ahaa, kokoelmaan Kahleita ja Kaasunaamareita 23.11.2013 on kirjoitettu selvästi "Kuvat on suojattu Creative Commons-lisenssillä CC-BY-NC-ND". Sen kunniaksi alla
"Haikeus. Fiia Salomaa, Riikka Salminen, Elisa Kinnunen, Lotta Sirkesalo, Forssan Keskuskoulu."


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hassu googlata oma nimi ekaa kertaa ihan vaan huvin vuoks ja löytää joku tällanen. :D Muistan ton kuvan. Yläasteen valinnaisessa kuviksessa saatiin kerran mahollisuus tehä Forssan museon kaa yhteistyötä ja luoda tollanen valokuva-editointiprojekti noista vanhoista tavaroista. Siellä oli iso nippu erilaisia vanhoja esineitä mistä jokanen ryhmä sai ottaa muutaman ja luoda niistä sit jotain. Mun ryhmä tais olla suht viimisten joukossa, joten meille ei ollu niin paljoo valinnanvaraa, mut noi tulitikkuaskit ja palokypärä oli jäljellä ja sopi teemaltaan yhteen joten valittiin ne. Oon melko varma että toi sun valitsema kuva oli se, minkä mä editoin. Toi teksti tuolla nurkassa on sellanen mitä mä usein tein kuviin just niihin aikoihin.

Ei tässä kommentissa oo oikeestaan mitään järkevää. Oli vaan hassu törmätä tollaseen kohta jo kymmenen vuotta vanhaan omaan työhön randomisti netissä. Ja ihan kiva et se on säilyny! Eihän se mikään arvokas oo, tai siis et se oli vaan yks koulutyö muiden mukana, mut tuli muistoja ku sen näki. Noi muut kolme oli kaikki mun hyviä ystäviä yläasteella ja nykyään en nää niistä oikein enää ketään.

Terveisin, joku noista neljästä Forssan Keskuskoulun opiskelijasta. ;)