lauantai 30. marraskuuta 2013

Monikulttuurinen maamme ja suomalaisuus

Törmättyäni Karimo-illassa käsitteeseen "Isänmaallinen lukukirja" löysin sellaisen omistakin varastoistani. Ja kiinnitin uutuuskirjoissa huomiota nimekkeeseen Monikulttuurisen maamme kirja. Siinä on esisanojen mukaan haluttu näyttää, että suomalaisessa kulttuurissa "on sekaisin kaikenlaista ainesta. Suomen kieli elää ja muuttuu kulttuurin mukana."

Kovin kauaksi isänmaallisesta lukukirjasta ei kuitenkaan oltu päädytty, sillä on haluttu esitellä "suomalaisen kulttuurin tärkeitä tekstejä, jotka ovat monella tavalla vaikuttaneet siihen, mitä suomalaisuus on". Mukana ovat siis kaikki tutut: Agricola, Kalevala, Runeberg, Kivi, Topelius, Aho, Pakkala, Leino, Jotuni, ... Näiden jatkoksi liitetyt rocklyriikat ja pari maahanmuuttajan tekstiä eivät mielestäni merkittävästi muuta minulle tuttua kuvaa suomalaisuudesta. Eikä tainnut olla tarkoituskaan.

Tekstit ovat lukukirjassa erillisiä ja niiden väliin mahtuvat ajatukset syntyvät lukijoiden päässä. Itse jäin miettimään m.m. kulttuurin ja kirjallisen kulttuurin olennaisia eroja.

Suomalaisuudesta puheen ollen
Ajatella, että täällä elettiin vuosituhansia miettimättä kansallisuutta tai sen määritelmää! Pertti Haapala totesi äskettäin 
On kummallista, että mitä globaalimmaksi maailma tulee, sitä vahvemmin pyritään kansallisvaltioissa etsimään kansallista kaanonia, jonka mukaan tehdään historian oppikirjat ja selitetään kansakuntaa. Tutkimme miten “Suomi” on syntynyt ihmisten arjessa ja heidän päässään, miten Suomen historia keksittiin ja miten se on sittemmin ymmärretty kansallisena kertomuksena
Eilen ilmestyi Tampereen yliopiston Aikalaisessa mainiot Irma Sulkusen ja Ville Kivimäen haastattelut: Suurmieskultti yhä voimissaan ja Isänmaallisuus oudoissa käsissä.

(*) Suomalaisuutta yritettiin muuten Amerikan siirtolaisten keskuudessa ylläpitää julkaisemalla Lukukirja amerikan suomalaisille lapsille

Blogin huolelliset ja pitkäaikaiset lukijat tuskin yllättyvät siitä, että kuvitus ei ole Suomea nähnytkään. Luminen metsä on Tukholman ympäristöstä ja Carl Curmanin 1880-luvulla ottaman valokuvan tarjosi RAÄ Flickrissä.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Marraskuun loppua

19.11.
  • Opistotalossa odottamassa kolmen vanhemman miehen kanssa Suomen asutuksen alkua. Toivottavasti alkuasukkaat olivat vetreämpi ryhmä.
  • Turha toivioretki, luento peruttu. Muutama muukin oli ajatellut istua putkeen geneettisen sukututkimuksen, jota en taida jaksaa odottaa.
20.11.
  • Se tunne, kun on aloittamassa isompaa lähdeharavointia ja huomaa ajoissa pari vuotta sitten tehdyn version. Jota voi jatkaa toiston sijaan.
  • Lihankulutuksen motiivit juontuvat kulttuurihistoriasta ja muuttuvat hitaasti
  • Samu Nyström ja Kallion teatteri. Porukkaa jo salin täydeltä.
  • Haa, Kalliossa Helsinki ekan maailmansodan aikana vetää heterogeenisemmän yleisön kuin olen aikoihin hissan parissa nähnyt. Jopa nuoria!
  • Samu Nyström käytti väitöstutkimukseensa apuna tietokantaa, jossa lähteet ja ajankohdat.
  • Ominaista yleisökysymyksille Pitkänsillan tällä puolella on h*lvetin pitkät monologit. Koska tämä on keskusteluosuus?
  • Ensimmäinen kysyjä/keskustelija jaaritteli opiskeluhistoriansa ja sukutaustansa ennenkuin pääsi yleisempään aiheeseen.
21.11.
22.11.
  • Kenneth Ahlfors antaa ymmärtää, että AHAA-ajallakin keskitytään kontekstin eikä sisällön kuvailuun. #Sisällönkuvailupäivä
  • Kenneth Ahlfors "toivoo" että sisällönkuvaukseen saadaan "tutkijat" mukaan. #Sisällönkuvailupäivä
  • Tuottaako sisällönkuvailun joukkoistaminen hajaannusta ja vielä vaikeampaa löydettävyyttä? #Sisällönkuvailupäivä
  • Arkistolaitos päätymässä ratkaisuun, jossa "mömmö" käsitellään Finnassa. Ahaassa "tutkijoille" oikeuksia lisäyksiin. #Sisällönkuvailupäivä
  • Selvää skeptisyyttä vapaampaan kuvioon. Eikä ilmeisesti mahdollisuutta erotella eri tyyppisiä sisällönkuvauksia. #Sisällönkuvailupäivä
  • Finnassa käyttäjien tuottama metatieto erikseen. Erikseen haettavissakin?  #Sisällönkuvailupäivä
  • Rohkaiseva yleisökommentti yleisön jo Finnaan lisäämästä metatiedosta. Ilmeisesti ei mukana indeksoinnissa. #Sisällönkuvailupäivä
  • Positiivisen hetken jälkeen Ahlfors ottaa taas esiin "kauhukuvan" kommenttikenttiin lisätystä asiattomuudesta. #Sisällönkuvailupäivä
  • Näköjään ei ole vielä syntynyt ohjeistusta Finnan kommenttien moderointiin. toistaiseksi ei "räävittömyyksiä". #Sisällönkuvailupäivä
  • [Jotain syvällistä suomalaisten historiallisesta suhteesta karhuun]
  • Lahden kaupunginmuseo jää kauas yleisötavoitteistaan | Yle Uutiset | yle.fi
  • Pekka Tikka luki Jokisipilän ja Könösen teoksen ”Kolmannen valtakunnan vieraat”
 24.11.
25.11.
26.11.
 
27.11.
 28.11.
  • Ablak a múltra / Window to the past. Vanhat kuvat upotettu uuteen, upeita näkymiä menneisyyteen.
  • Kaurismäen Kristiina-leffaan haetaan avustajia (Turussa arkisin helmikuun alusta maaliskuun loppupuolelle saakka).
  • Helsingin kaupunginarkistossa ei enää (tänään?) hapanta vaksia. Palvelu nyt ystävällistä ja tehokasta.
  • Odotan Halosen Kalevalan näytöksen alkua. Jos tämä jää viimeiseksi twiitikseni...
  • Että oli tuskainen leffakokemus. #kalevala #ohi_on
29.11.

Kalevala katsastettu

Eilen oli se päivä, kun huomasin olevani oikeassa mielentilassa kohtaamaan Jari Halosen Kalevalan. Trailerin perusteella arvelin, etten elokuvaa tule arvostamaan, mutta pitihän tämä uustulkinta historianharrastuksen nimessä käydä katsastamassa.

Olin oikeassa: en tykännyt yhtään. Lähes jokainen sekunti oli tuskaa.

Halosen viestistä tajusin sen verran, että hänestä ruotsalaisten tulo oli tuhonnut suomalaisen onnelan ja henkisyys oli hukassa. Ottaen huomioon, että Halonen on morkannut Lönnrotia, oli hieman erikoista, että leffassa Väinämöinen tervehti Ilmatarta äitinään...

Enempää en jaksa kokemusta muistella, joten jatkan lainauksin.

Jari Tapani Peltonen tiivistää juonen
Leffa sijoittuu sekä nykypäivään että Väinämöisen jengin kultavuosiin. Menneisyydessä hunnutettu Louhi ja ulkomaanpellet kieroilevat jaloja perussuomalaisia vastaan. Nykyajassa pahan pöllähtäneen turhapurospeden firma suunnittelee virtuaalitodellisuusvehjettä, joka saattaa syöstä ihmiset yhä kauemmas hengellisestä totuudesta.
Turun Ylioppilaslehdessä Jouko Luhtala tiivisti elokuvan otsikkoon Sontaa! ja lauseeseen "Lopputulos on Laihian Nuukuuren museon rahoittaman fantasia-aiheisen toriesityksen ja huumorittoman The Joulukalenterin (1997) yhdistelmä." En ole Joulukalenteria nähnyt, mutta todennäköisesti osuva vertaus.

Elokuvan oman sivuston eilisen päivityksen mukaan
Tähänastisissa arvioissa liikutaan ihmetyksestä ihailuun, ja hämmentävästi vähätähtisten kritiikkienkin sisältö on katsomista kannustava. Elokuva liikkuu ikään kuin omalla asteikollaan.
Jep. (Halosen ajatuksista täällä aiemmin todettua.)

Sukututkimuksen hinnasta

Älä osta mitään -teemapäivän hengessä.

Sähköpostilaatikkooni tuli pari päivää sitten ikävä uutinen. Ancestry.com oli päättänyt nostaa kuukausitilaukseeni hintaa nelinkertaiseksi. Olen vuodesta 2007 (?) maksanut suunnilleen 5 euroa kuukaudessa. Välillä miettinyt tarpeellisuutta, mutta arvannut, että olin saanut "lukittua" niin hyvän hinnan, ettei siitä kannattanut luopua. Sen sijaan yli kaksi sataa euroa vuodessa huvin vuoksi...

Tutkimukseni Amerikassa on ollut pitkälti hauskan pitoa, mutta täysin erilainen lähteistö on siinä sivussa opettanut ihan merkittäviä asioita lähdekritiikistä. Tilauksen keskeyttäminen tarkoittaa, että ajatukset Kokemäen siirtolaisten toimittamisesta kirjaksi siirtyvät pitkälle tulevaisuuteen ja amerikkalaiset Hohenthalit saavat jäädä osittain arvoitukseksi. Mutta toisaalta, jos/kun näiden pariin joskus palaan uudella tilausjaksolla, niin tarjolla on taas paljon enemmän digitoitua lähteistöä. Joka onkin ollut yksi koukutus maksamiseen.

Kotimaassamme digitointi on tarkoittanut sukututkimuksen kustannusten alenemista. On säästetty aikaa, lomapäiviä ja rahaa arkistoreissuissa. Merkittävimmäksi kustannukseksi perussukututkimuksessa käsittääkseni nykyään muodostuu aloitus. Jos kotoa tai lähisukulaisilta ei löydy tarpeeksi tietoa tai asiakirjoja, jotta päästään 1900-luvun alkuun, ei muuta suositeltavaa keinoa aloitukseen ole kuin seurakunnan/maistraatin sukuselvitykset.

Sen jälkeen hyvällä tuurilla pääsee eteenpäin (eli taaksepäin) SSHY:n jäsenpuolen digitoinneilla. Jotka tietenkin maksavat, mutta kulutuspsykologian omituisuuksiin kuulunee se, että on mukavampi rahoittaa vapaaehtoispoppoota, jonka hallituksessa on tuttavia, kuin ulkomaista osakeyhtiötä.

Sitten kun/jos sukututkimus kehittyy tarinalliseksi, joutuu kyllä vierailemaan kirjastoissa ja arkistoissa useampiakin kertoja. Itse asun kävelyetäisyydellä Kansallisarkistosta, Kansallisarkistosta ja Kaisa-talosta, joten usein unohtuu mitä olisi historianhutkiminen kauempana kattavista tietovarastoista. Arkistopäivien hinta Turussa kylläkin hyvin tiedostettuna.

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kuva 1940-luvun alun Amerikasta. The Library of Congress.

torstai 28. marraskuuta 2013

Shampoong vedestä lapsuuden leikkeihin

Blogin lukijakunnan laajentamiseksi ajattelin julkaista vaihteeksi kauneudenhoitovinkin
Hivuksille ja päänahalle ovat hyvin terveellisiä shampoong kylvyt. Ne tulevat kumminkin kalliinlaisiksi, jos menee parturille niitä saamaan. Voi itsekin valmistaa tuota tuoksuvaa vettä seuraavan reseptin mukaan: 3 hyvästi pieksettyä munanvalkuaista seoitetaan 800 grammaan ruusuvettä, johon pannaan vielä 50 gr saippuaspriitä, 10,0 gr potaskaa, 10,0 gr ammoniakkia sekä tuoksutukseksi hiukan cumariiniä, bergamotti- ja karvasmandeliöljyä.
Tämä löytyi Kalevatar-lehden numerosta 1/1895, jossa oli näin kaunis otsikkokuva.

Tämä Saima Grönstrandin perustama lehti jäi Kansalliskirjaston digitointien perusteella melko lyhytikäiseksi. Grönstrandin taustaa olen vuosia sitten kirjoittanut muistiin kirjasta Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla:
s. 5.6.1863 Viitasaarella. Vanhemmat: kauppias J. V. Grönstrand ja Anna Katharina Tiihonen. S. H. alkoi joutohetkillään kyhätä kirjoituksia sanomalehtiin ja jatkoi sitä vielä muutettuaan Helsinkiin, jossa hän nykyään asuu. Toimitti 1895 aikakauskirjaa ”Kalevatar”.
Julaissut suomennosten lisäksi alkuperäisiä: Pappilan tytöt (Valvoja 1887). – Uunilla. Kuvaus kansan elämästä (Kans. Seur. kal. 1888). – Koiviston kaksoiset. Ylipainos Viipurin Uutisista. Viipurissa 1888. – Täperän Heikki. Kuvaus Hämeestä (Valvoja 1889). – Kerkkiä. Kuvauksia ja pätkiä. H:gissä G. W. Edlund. – Muutamia mietteitä kohtuudesta ( Raitt. Yst. n:o 31). – Kirjoituksia Keski-Suomi –lehteen.
Wikipedia tietää, että Grönstrand "suomensi Jac. Ahrenbergin teoksen Kotona : kuvaelmia Itä-Suomesta (1889), yhdessä kahden muun suomentajan, Sohvi Reijonen ja Hilma Sederholmin, kanssa Émile Zolan teoksen Sota (1892) (La Débâcle, 1892) sekä muutamia muita teoksia."

Kalevattaren numerossa 2/1895 lapsuudenmuistojaan jakanut Saima on varsin varmasti Grönstrand itse. Siis tyylinäyte.
Lapsena minä nousin joka yö leikkimään. Raskaimmat iltaunet pois nukuttuani heräsin virkeänä säännöllisesti samaan aikaan, otin tulet ja söin voiviipaleeni, joka oli maitolasin päällä tuolilla. Työnsin sormella enimmän voin ja mädin viimeselle suupalalle että se oikein maistuisi hyvältä ja join maidon, jonka päällä kerma paksuna lekotti. Mutta armahda, jos ei Naana ollut varustanut tätä yöateriaa viereeni tuolille, silloin häntä nujuutettiin toisella tavalla,sillä hän oli niin raskasuninen. 
Vaan kun se oli siinä ja tikut ja kaikki, ei Naanan tarvinnut nousta ylös. Hän sai nukkua rauhallista untaan, se hyvä Naana, huoneen toisella puolella ja Ratto matolla uunin luona. Ei kuulunut liikausta koko talosta, ei valvovan ääntä. Konnin kello vaan, jonka päähän äiti oli kurillaan laittanut vaatteesta päähineen, että se oli vanhan rouvan näkönen, riksutteli hiljalleen, ja messinki heilari välähti heilahtaessaan pyöreän lasin ohi, joka oli rouvalla sydämmen kohdalla. 
Minä leikin nukeillani, ne pukeutuivat, kävelivät, ajelivat pärereissään, vuorotellen, sillä eivät mahtuneet siihen yhtaikaa, peitteellä, istuivat tuolilla jouluna kirkossa, talikynttilä oli suuri kirkon ruunu, ja lauloivat jouluvirttä. Minä olin pappi ja messusin — messupuvussani — pidätetyllä äänellä. Väliin ne taas istuivat vuoteen laitaa vastaan ja olivat silloin kylässä. Rupattivat, rupattivat niin ja joivat kahvia — tyhjää pienistä posliini kupeista. 
Väliin en ollenkaan sytyttänytkään kyntteliä kun oli kirkas täysikuu. Ikkunan täydeltä lankesi sen valo vuoteelleni, nuket elivät elämäänsä, kävelivät, puhuivat, puutarhan puut näyttivät tulleen lähemmä ikkunoita, kuulostivat päät kurkallaan, Naana nukkui toisella puolen huonetta ja Ratto väliin huokasi unissaan. Yöllä oli minusta parasta leikkiä, silloin sai olla niin rauhassa. Mutta sitte nuket jo väsyivät, tuli kaksi pientä haukotusta, hevoset ja reet vietiin talliin ikkunalle, nuket riisuttiin, pantiin makaamaan vasuunsa ja timmistettiin lakanalla. Sitte minä työnsin vasun vuoteen alle, painoin pääni tyynyyn ja nukuin tyytyväisenä...

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Veljentyttärestä

August Ahlqvistin kirjeet käsittelevät enimmäkseen hänen työtään suomen ja suomensukuisten kielten hyväksi. Joukossa on kuitenkin muutamia kirjeitä veljelleen Oskari Kiviselle. Näiden paljastamat perheasiat on varmaankin Ahlqvistin elämäkerrassa/-kerroissa perusteellisesti selvitetty. En lähtenyt tarkistamaan vaan esitän "paljaaltaan" maininnat Fredrik-veljen tyttärestä/tyttäristä.

Heidän perhetaustansa jäljille pääsin tietämällä, että August oli syntynyt Kuopiossa. Kuopion rippikirjan 1869-1885 hakemistossa näkyy Fredrik Ahlqvist. Hänen syntymäpäivänsä kyseisellä sivulla (21.7.1829) on sama kuin HisKissä Augustin äidin synnyttämän Fredrikin, joten oikeasta miehestä on kyse. Fredrikillä on vaimonsa Anna Katriina Toivasen (s. 1819) kanssa ainakin lapset Fredrik August s. 30.1.1854, Maria Magdalena s. 28.8.1855, Hilma Augustina s. 8.5.1857 ja Hilma Katrina s. 9.11.1858. Näistä Maria ja jälkimmäinen Hilma näkyvät rippikirjan sivulla.

Ahlqvistin kirjeestä veljelleen 23.7.1867 selviää, että oli ollut puhetta Fredrikin tyttären tulosta asumaan hänen luokseen. Ahlqvist on peruu aietta,
Koska se kuuluu olevan oppinut kaikenlaisiin rouvasväen-töihin, niin voipi hän maapaikoissa elättää henkeänsä hyvin sillä. Me emme tarvitse ompelumamselia emmekä voisi saada semmoiselle tilaakaan, varsinkin kuin syksyn päälle perheemme tulee lisääntymään. Ole siis hyvä ja toimita niin, että tämä ajatukseni tulee Mamman ja muiden asianomaisten tietoon, ett'ei syntyisi mitään rettelöitä, ja ett'ei tyttöä lähetetä turhaan tänne.
Liekö ollut kyse Hilmasta vai Mariasta? Vain jälkimmäinen esiintyy myöhemmissä kirjeissä.

Joulukuun 14. päivä 1872 Ahlqvist kirjoittaa
Sinä kysyt Fredrikkiä ja hänen tytärtänsä Mariata. Kyllä he ovat kumpikin täällä. Fredrikin tytär Maria tulla löyhähti Pietarista tänne alussa viime lokakuun. Meille hän tuli suoraan ja meillä hän on siitä asti ollut. Sekin poloinen oli melkein alastoinna; täällä on nyt hankittu hänelle yhtä toista. Sen ohessa olen minä käyttänyt häntä Slöjdtskolassa, jossa paitse muuta oppii kirjanpitoa ja kaunokirjoitusta. Kevään päälle toivon hänen saavani johonkin kaupan päälle, mamseli Grape jo puoleksi lupaili ottaa hänet kauppaansa.
Tarkemmin katsottuna Kuopion rippikirjan sivulla näkyykin passitodistuksen anto Venäjää varten. Vuosiluku epäselvä. Ahlqvistit loistavat poissaolollaan Suomen passiviraston Pitäjänkirjojen hakemistossa 1870-1902 (Bac:2), mikä vaikuttaa oudolta, sillä erehdyin aloittamaan hakemistosta 1848-1870 (Bac:1a)*, jossa Ahlqvistejä oli useampi. Theodor Hildebrandtin maalaus Nevalta (Rijksmuseum) on kolmisenkymmentä vuotta aikaisempi, mutta tunnelmaksi sopinee.


Jäikö Maria kauppaneidiksi Helsinkiin? Kesäkuussa 1874 Ahlqvist kysyy veljeltään "Kävikö Mari siellä, niinkuin keväällä aikoi?", mikä tuntuu viittavan siihen, että Maria ei ole tiiviisti hänen näköpiirissään.

Minne hän mahtoi päätyä? Täydellisellä nimellä Googlella hakien tulee esiin Oskar Pirisen Wikipedia-sivu. Mies oli syntynyt Kuopiossa 1886 vanhempinaan kauppias Pekka Pirinen ja Maria Magdalena Ahlqvist. Syntymäkaupunkiin paluu tuntuu uskottavalta. Ylioppilasmatrikkelin tarjoama pikkuveli on syntynyt 1877, joten kauaa Maria ei maailmalla viihtynyt.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tiedätkö missä esi-isäsi oli lokakuussa 1762?

Läänintilien Suomen koskenperkauksen tilit Porin läänistä 1762-1762 (7099) kuullosti paikallishistoriallisesti kiinnostavalta. Mutta selauksen perusteella asiakirjasta saavat eniten iloa Porin rykmentin miehiä tutkivat. Työlistojen perusteella he voivat saada kohteensa muutaman viikon tarkkuudella tietylle työmaalle tiettyyn toimeen. Kas, näin:
Vastaavan nimisiä ja varmaankin vastaavan sisältöisiä asiakirjoja on äskettäin digitoitu muualtakin maasta. (Saa esiin vapaasanahaulla 'koskenperk')

Tietenkin taas on vielä tarkempaa tietoa tarjolla tärkeämmistä ihmisistä. Töitä valvoneen Anders Janssonin jälkiä voi tiliaineiston perusteella seurata päivä päivältä, Viaporista alkaen. Mies liikkui otsikon perusteella kahdella hevosella. Ratsasti (?) toisella ja toinen kuljetti instrumentteja.

Avoimuudesta - lainauksia


Tuoreessa Museo-lehdessä Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä toteaa
Verkossa kuva-arkistoja selailevan on helppo unohtaa, että arkistojen avaaminen ei ole ilmaista eikä tapahdu itsestään. Museoille tarjotaan tekijänoikeuksista käytävässä keskustelussa yleensä maksajan roolia. Museoiden on maksettava valokuvien tekijänoikeusmaksut, mutta niiden pyytämät palvelumaksut saavat käyttäjiltä harvoin ymmärrystä.
Onpa suloisesti hypätty arkistojen tekijänoikeusvapaista aineistoista yli ja korostettu vain ja ainoastaan negatiivista puolta. Tähän tarttui kiitollisena Twitterissä Helsingin kaupunginmuseon johtaja Tiina Merisalo
Tuoreimmassa #Museo-lehdessä hyviä juttuja valokuvista, mm. #avoindata ei ole museoille ilmaista!
Kiasman Sanna Hirvonen vastasi hänelle järjellisesti
Itselleni tämä on vähän outo näkökulma - onko toiminta ja sen kehittäminen sitten yleensä "museoille ilmaista"?
Mutta kun ei niin ei.

Esimerkiksi. Turun museokeskuksen Kurkistuksia valokuvien Turkuun on edelleen ilman Picasaan aikanaan ladattuja kuvia (edellinen tarkistus huhtikuussa). Sittemmin Turun museokeskus on tehnyt Flickriin kansioita, joiden kuvissa "All rights reserved". Koska
a) kaikissa kuvissa tekijänoikeudet voimassa? Tuskin.
b) juuri näiden kuvien myynnistä tiedossa museokeskukselle huima määrä tuloja? Epäilen.
c) olisi vaatinut huimasti enemmän resursseja laittaa kuville joku cc-lisenssi? Just joo. 
Loppuun sitä positiivisempaa puolta avoimuudesta
Kuvat (tämä ja tämä ) SLS:n Österbottens traditionsarkivetin tunnistusta kaipaavien kuvien setistä, joka sai mukavasti julkisuutta viime viikon lopulla.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Kaisa, joka kiipesi kahdesti puuhun

Nimipäiväni kunniaksi edesmenneestä kaimastani.

Pietari Päivärinta julkaisi kokoelmassaan Elämän hawainnoita VI tarinan Olkkos-Kaisa. Päivärinnan tekstejä tutkinut Ilmari Havu on kirjassaan  Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus sivuilla 131-132 todennut, että tarinassa oli totuutta pohjalla, mutta Päivärinta on tuntuvasti muuttanut kertomuksen juonta.

Havun mukaan Päivärinta oli kuullut Kaisasta rovasti W. Malmivaaralta. Totta (tarinaa) oli se, että 12-vuotiaana huhtikuussa 1808 Kaisa oli jäänyt suomalaisen ja venäläisen armeijan väliin. Käynnissä oli Revonlahden taistelu ja kuulat vinkuivat Kaisan ympärillä. Hän kiipesi puuhun ja itseään lohduttaakseen lauloi
Pojes sota surunen, Tule rauha sulonen
Kaisan seurassa ollut poika jäi puun juurelle ja tuli ammutuksi. Taistelun tauottua upseerit saattoivat tytön pappilaan ja hänelle kerättiin avustusta.

Kaisan seikkailut eivät loppuneet tähän. Tarkemmin määrittelemättömä aikana hän liikkui kangasmailla Piippolan ja Pukkilan (Pulkkilan?) välillä ja joutui susilauman keskelle. Jälleen tyttö tai nuori nainen kiipesi puuhun, alkoi veisata ja selvisi.

Malmivaara kuuli tapauksista ilmeisesti ollessaan Kiuruveden pitäjänapulainen vuosina 1879–92. Kiuruvedellä oli 22.12.1823 vihitty Niemijärveltä "Drg.uk. Jacob Nivalain" ja Hautajärveltä "Tj.pig. Cajsa Olkoin". Tämän Olkkos-Kaisan Havu on tunnistanut Päivärinnan tarinan päähenkilöksi. Havun mukaan Kaisa ja Jaakko "asuivat parhaasta päästä Kiuruvedellä Niemijärven kylässä. Sikäläisessä kunnalliskodissa eli vielä 1919 heidän iäkäs tyttärensä Saara Nivalainen."

Hiskin mukaan tälle pariskunnalle syntyi ainakin lapset August s. 29.8.1824 (talo n:o 7), Petter s. 17.1.1828 (talo n:o 5), Anna Caisa s. 14.8.1833 (talo n:o 7), Saara s. 3.10.1835 (talo n:o 5). Väittiköhän Kaisa lapsilleen opin puuhun kiipeämisen eduista?

Saara näkyy vanhempiensa kanssa rippikirjassa 1852-61, jossa Kaisan kohdalle on merkitty "ruotuköyhä" juuri ennen kuolemaansa. Kaisan syntymävuosi on tässä 1794, Havun mukaan Kaisa oli syntynyt vuonna 1795 Pyhäjärvellä.

Hiski poimii Pyhäjärveltä esiin sopivan syntymän 28.3.1795, vanhempina "Pehr Olofss. Olkonen" ja "Brita Joh.dr.". Pariskunnalla on muitakin lapsia, mutta yhdenkään yhteydessä ei ole tarkempaa paikkaa eli rippikirjoihin siirtyminen on haastavaa. Pyhäjärvi sopii Piippolan lähellä kulkemiseen, mutta 12-vuotiaana sieltä asti Revonlahdella? Jossa ei haudattujen listassa ole ammuttua pikkupoikaa. Eikä Hiski-haku vuosilta 1808-09 Pohjois-Pohjanmaalta tuota ulos ammuttua pikkupoikaa.

P. S. Opinnäytelinkki vielä. Honkanen, Pirjo: Pietari Päivärinnan Elämän havainnoita -sarjan maailmankuva

Kuva Daniel Nyblinin mv-valokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Solveig.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vielä meriltä

Tarkistaessani SSS:n sivuilta, että merimieshaku oli tosiaan nykyään siirretty jäsenpuolelle, sain vielä esille Metherin aikaisia luetteloita, joiden olemassaolo oli unohtunut. Muissa merimiesluetteloissa oli m.m. "Merimiehen Ystävä"-lehden kuolinilmoituksia. Niistä pystyin nopeasti selaimen hakutoiminnolla tarkastamaan, että eihän kokemäkeläisiä...

Olipa kumminkin. Vuonna 1847 Kokemäellä syntynyt Frans Wilhelm Johansson "Kuoli 7.9.1892 New Castlen hospitalissa. Perhe jäi suremaan." Kokemäen kastetuissa on pari vaihtoehtoa, pitäisi seurata heidän kohtaloaan rippikirjosissa, että saisi lisätietoa.

Eikä tässä kaikki. Luettelossa merikoulujen oppilaista lukuvuosina 1883-1913 on Kokemäellä vuonna 1878 syntynyt Evert Konrad Mattsson, joka on suorittanut tutkintoja 1900-05. Erikoisemmilla etunimillä kaste löytyy melko vaivattomasti, Matti-isänä leipurin kisälli. (Rehellisyyden nimessä en kylläkään ekan osuman jälkeen selannut vuotta loppuun.)

Luettelo Sotavuosina merellä menehtyneet merimiehet ja siviilihenkilöt 1914-22 oli linkitetty Suomen laivapäällystöliiton sivuun, joka ei ollut enää paikoillaan. Sanalla menehtyneet ei sivuston haulla löydy mitään. Ilmeisesti samat nimet ovat nykyään Valtioneuvoston julkaisun 6/2004 (Suomalaiset ensimmäisessnä maailmansodassa) liitteissä 1. Merellä menehtyneet suomalaiset merimiehet ja 2. Merellä menehtyneet siviilihenkilöt.

SSS:n laivaluetteloissa on Juutinrauman tulliluetteloita puhtaaksikirjoitettuina viiden vuoden välein. Ilmeisesti samaa materiaalia on nykyään Soundtoll tietokannassa, jota jo muutama vuosi sitten testailin. Kriittistä arviointia siitä on Sofia Ukkosen tutkielmassa Sähköiset arkistotietokannat Itämeren historiantutkimuksessa.

Merimiesten tottelemattomuuteen ja karkauksiin liittyvistä määräyksistä on varmaan jossain asiallinen katsaus. Linkkivarastossani oli vuodelta 1851 Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kauppalaivalle pestattujen, mutta sieltä ulkomaalla karkaavain merimiesten edesvastauksesta , niinmyös tuomioistuimesta, jossa jutut sellaisista karkausrikoksista ylösotettaman ja tutkittaman pitää.

Mainittakoon vielä  Outi Korhosen opinnäyte Parkkilaiva Helios vuosina 1856 - 1888 : laivan elämänkaari ja Oulun purjemerenkulun viimeiset vaiheet. ja Piia Vuoren Kunnallisneuvos puhaltaa tuulta tulevaisuuden purjeisiin. J.W. Söderlund taloudellisena ja poliittisena vaikuttajana 1800-luvun lopun Raumalla. Ja Hannusas, Susan: Öljykankaisen asun konservointi Ahvenanmaan merenkulkumuseon kokoelmista.

Kuvitus: John Sell Cotman: Caricature of a Sailor