torstai 30. tammikuuta 2014

Erikoista menoa vankityrmissä yms.

Kari Vaijärven Vankityrmän sankari alkoi hyvin lupaavasti. Sukututkimusta harrastava isä kertoo Kaisa-tyttärelleen (erinomainen nimivalinta!) varhaisimmasta löytämästään esi-isästä, joka vaikutti Kajaanin linnassa. Eikä missään epärealistisessa mahtiasemassa vaan "puuseppänä ja pyssynperäntekijänä".

Mutta yhteys tähän Lauriin hukataan hetkessä ja hypätään Johannes Messeniukseen. Sitten mainitaan Laurin poika, mutta esitellään enemmän Pietari Brahea. Sitten unohdetaan sukututkimus (olemmehan jo sivulla 10) ja käsitellään Tapani Löfvingin pako Kajaanin linnasta.

Löfving esintyy sittemmin useaan otteeseen ja usein suorilla lainauksilla muistelmistaan. Pitkähkö suora lainaus on mukana myös Topeliuksen Välskärin kertomuksista ja Karimon Kumpujen yöstä. Ajassa hypitään ja kaikkiaan tapahtumapaikkoja 68-sivuisessa kirjassa on kuusi. Eli ei jäädä junnaamaan paikalleen. Pysyykö lukija perässä on toinen asia.



Ainakin Kaisa jää matkasta pitkäksi aikaa ja on mukana vasta viimeisessä kohteessa "Viborg eli Viapori, vuodesta 1918 Suomenlinna". Sinne saadaan myös sukuyhteys Krimin sodan aikana palvelevasta "isoisästä". Ehrensvärdin haudalla lausutaan viimeisiä sanoja, jotka sopivat myös päättämään tämän kirja-arvion.
- Miksei koskaan anneta kunniaa naisille, Kaisa sanoi tosissaan. - Arvaa mitä ne ovat tehneet sotien aikana ja raataneet.
- Eivät olleet sotapäälliköitä, Jaska totesi. - Ne jäävät historiaan.
(Kastelholmassakin oltiin. Sieltä piirroskuva Vue interieure de la petite cour du chateau de Castelholm en Finlande definée par Amélie Lexow 1823 norjalais-ruotsalaisesta DigitaltMuseumista, jonka ehdot eivät salli kuvatiedoston muokkausta.) 

Ei kommentteja: