tiistai 12. elokuuta 2014

Kuultuja luentoja

Tänä kesänä en leikannut matonkuteita, mutta kävin silti läpi isohkon määrän Oxfordin yliopiston ja Institute of Historical Researchin tarjoamia luentoja. Mansikoita peratessa tai helteestä voipuneena maatessani.
Yksi parhaiten mieleen jääneistä oli Sheldon Garonin luento, jossa ahaa-juttu oli hallinnollisten ideoiden leviäminen valtioiden välillä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

David Gryllsin esitelmä rakkauden ja seksin esittämisestä viktoriaanisissa romaaneissa oli myös antoisa. Joskus pitää osata lukea rivien välistä ja joskus sinne voi lukea sellaista, jota siellä ei ole. Hyvin opettavaista.

Vuodelta 2011 oli tarjolla setti  Novel Approaches: from academic history to historical fiction historiallisen fiktion mahdollisuuksista ja rajoista. Ei vaikuttanut pahasti vanhentuneelta.

Hermione Lee käsitteli kohtaamisia, joista on molempien osapuolen kertomukset. Mitä muistetaan ja mitä halutaan kertoa ei ole koko totuus.  Donald A. Ritchie kertoi Yhdysvaltain senaatin "historiaosastoa" ja painotti, että muistitietoa pitää kerätä kaikilta organisaatiossa.

Tammy Gordonin esityksestä Yhdysvaltain 200-vuotisjuhlista olisi vertailupintaa 2017-suunnittelulle?

Muodit tulevat ja menevät. Ken Albala kävi läpi sen, miten eurooppalaisessa ruokamuodissa on heiluttu yksinkertaisen ja monimutkaisen välillä antiikista asti.

Jonathan Healey kertoi englantilaisin esimerkein karttojen paljastamasta menneisyydestä.

Hannah Greig puhui historiallisten elokuvien materiasta. Puvustuksesta voidaan huolehtia ja jättää interiöörit lähes tyhjiksi. Ja  helpointa on kuvata aikaa, jota on jo opittu esittämään ja katsomaan.

Margot Finn painotti esineiden materiaalisuuden merkityksellisyyttä. Esineen etupuolelta otetusta digikuvasta ei selviä miltä esine tuntuu ja tuoksuu. Hän on mukana tutkimushankkeessa, johon on otettu mukaan ei-akateemisiakin tutkijoita!

Marie-Claude Felton puhui omakustantamisen käytännöistä 1700-luvulla.

Abigail Williams tavoitteli ääneen lukemisen historiaa. Aikanaan niin tavallista ettei tullut usein mainittua. Liittyi kadonneisiin kynttilöihin, joista (pimeyden kulttuurihistorian ohella) puhui Aaron Allen. Bridget Longin esityksessä ääneen lukeminen yhdistyi käsitöihin. Niiden tärkeys näkyi tanskalaisissa 1800-luvun maalauksissa. Tästä puhui Anna Schram Vejlby

Maalauksien esittämää materiaa käsitteli David Gaimster, joka puhui myös historian ja materian tutkimuksen suhteesta.

Se lomailusta.
Kuvat Velikulta 18/1905 ja 18/1902

Ei kommentteja: