sunnuntai 31. elokuuta 2014

Palkittuja opettajia vuonna 1909

"Kaukana pohjan perillä, Turtolan Ratasjärven kylässä, viettää kahdeksankymmenvuotias köyhä mäkitupalaisvaimo Eeva Kaisa Buska elämänsä hiljaisia iltahetkiä. Yli viisikymmentä vuotta on hän ollut koko kylän ainoana lukutaidon opettajana, kauan aikaa ennen kuin kunnassa oli ainoatakaan kansakoulua vasta ikänsä yhdeksännen vuosikymmenen kynnyksellä, näkönsä heitettyä, on hän katsonut voivansa ottaa virkavapautta. Kaunista ja hyvää on hänen koko elämänsä säteillyt ja sukupolvien kiitollisuus häntä ympäröi."

"Neiti Helena Sofia Lönnros (syntynyt 1834) on 33 vuotta uhraavasti toiminut pientenlastenopettajana ruotsalaisessa Pockarin kylässä Lappträskin pitäjässä. Vanhuuden voimattomuus, köyhyys ja unohdus ovat olleet hänen palkkansa. Mutta sadoille lapsille hänen työnsä on tuottanut siunausta, mistä nyt annettu kunniapalkinto olkoon, näkyvänä tunnustuksena."

"Pietarsaaren Kållbyn kylän kasvavaan kansaan ruotsalaisella Pohjanmaalla on mäkitupalaisen leski, lastenopettaja Maria Sofia Löfberg siroitellut tiedon siemeniä nelisenkymmentä vuotta. Taitavasti, ystävällisesti on hän tehtävänsä suorittanut, kunnesvanhuus - Maria Sofia Löfberg on syntynyt 1833 — huolineen vaivoineen on saapunut."
Maria Sofia Löfberg syntyi 29.4.1835 ja kuoli 20.1.1909 eli ehkä ehti saada kuulla palkinnostaan, mutta tuskin pääsi siitä nauttimaan. (RK Pedersöre 1901-1910 s. 578)

"Suomalaisella Pohjanmaalla. Laihian Isossakylässä on lastenopettaja Maija Kreeta Jaakontytär Viiki pitänyt pientä kouluansa yhteen jaksoon 34 vuotta, mihin lisäksi tulee pyhäkoulun pito 15 vuonna. Opettajan elämän saavukset ovat: raajarikkoisuus, kivuloisuus, köyhyys, 73 vuoden ikä ja 3 tynnörin vuosipalkka. Mutta koulu on yhä vieläkin voimassa ja työskentelee paikkakunnan suureksi suosioksi. varmaan on jo aika tämän opettajan saada ensimmäinen julkinen kunnialause."
Maija Kreetta syntyi 25.12.1835 Laihian Isonkylän talollisen Jaakko Jaakonpoika Viikin ja tämän vaimon Gretan tyttäreksi. (RK 1830-1836, 1837-1843, 1844-1850, 1852-1858, 1859-1865, 1867-1874, 1875-1885)
Tekstilainaukset: Otava 16.1.1909
Tunnelmakuva: Tuulispää 31/1907
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

Ei kommentteja: