perjantai 15. elokuuta 2014

Täydennysosia

1) David J. Cordin kirja Decline and Fall of Nokia, jonka taannoin mainitsin, tuli luettua. Piti kirjoittaa tänne jotain syvällistä yksilön kokemuksesta ja muistista vs. isompaan kuvaan, mutta sitten alkoi YT-neuvottelutt. Alla "Falls of Nokia". Muistaakseni Elkan FB-sivulta kaapattu postikorttikuva.
2) Viime vuotisen maagisen ajattelun kurssin asiaosuus on nyt luettavissa luennoitsijan eli Outi Pohjanheimon artikkelissa Oma, oikea usko — toisten väärä taikausko. Maagisen ajattelun rikastuminen ja liioiteltu toiseuttaminen. Suosittelen niin historian kuin nykypäivänkin ymmärtämisestä kiinnostuneille.

3) Blogikirjoitukseni yhdistyvät itseni yllättävillä tavoilla. Genos-artikkelista kävi ilmi, että Hanna Rauta, jonka sukuhistoriallisesta kirjasta pidin kovasti, oli naimisissa aikanaan esittelemäni tilanhoitajan pojan pojan kanssa. Pienet on Suomen piirit.

4) Jyrki Heinon kirjoja Kellari ja Kello lukiessani on mietityttänyt päähenkilön väitetty osallistuminen Yhdysvaltain vapaussotaan. Turhaan, tietenkin. Faktaa:
5) Itselleni merkityksellisiä "löytöjä" blogivuosina ovat olleet maininnat Blomstedtin ja Tawaststjernan teksteissä varhaisesta maastamuutosta. Aihetta kokosi hyvin Jukka Kokkosen teksti Karkureita, piileksijöitä ja työn ja toimeentulon hakijoita. Historiallisia näkökulmia maastamuuttoon ja oikeudesta siihen varhaisen uuden ajan Suomessa, joka tuli eteeni kauan julkaisunsa jälkeen.

6) Pari vuotta sitten bongasin Lontoosta turkulaisen ja luulin suureksikin löydöksi. No, ei ollut. Spieker on hyvinkin tunnettu. Viimeksi törmäsin nimeensä Åbo Tidningin numerossa 27.6.1807, jossa oli pitkä lista Spiekerin testamenttilahjoituksesta viljaa saaneista. Turkulaisille tuttuja nimiä siinäkin?

7) TMA:ssa ihmettelemiäni ruumiinavauskustannuksia käsitteleviä  kuittauksia oli läänintileissä jo 1800-luvun alussa. Esimerkki Ikaalisissa tehdystä ruumiinavauksesta alla KA 7826:5024. (Nyt sitten ihmettelen, että miksi vuonna 1791 päivätty paperi on vuoden 1802 tileissä?)

8) Presidentinlinnan kaivausten löydöistä jäivät mieleeni pelinappuloiksi tulkitut fajanssipalat. Niinpä Muinaistutkijoita läpilukiessani luin mielenkiinnolla numerosta 2/2005 Risto Nurmen artikkelin  Elämä on peliä - tai sitten ei. Historiallisen ajan omavalmisteisten "pelinappuloiden" tulkintaa

9) Syvälle muistiin on myös jäänyt vuosia sitten kuuntelemani ruotsalainen radio-ohjelma, jossa puhuttiin 1700-luvulla Pohjois-Afrikkaan kidnapatuista merimiehistä. Lisää aiheesta voisi lukea näistä opinnäytteistä
10) Digitoidut Tuulispäät on selattu läpi ja antia riittää ripoteltavaksi blogiin pitkälle tulevaisuuteen. Velikulta 3/1903 tarjosi oheisen kuvan Tuulispäässä ihailemani kynänjälken tuottajasta. 

Ei kommentteja: