keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kun lapsia voitiin valmentaa tulevaisuuteen

Suurin osa EOD-verkoston minua kiinnostavista kirjoista ja painatteista on ollut 1700-luvulta. Poikkeuksiin kuuluvat kaksi kirjaa, jotka sopivatkin esiteltäväksi yhdessä.

Tukholmassa 1871 painettu Militärisk Bilderbok för gossar on juuri sitä mitä otsikko sanoo. Sotilaallisia kuvia pojille, jotka näkivät niissä yhteyden omien leikkiensä ja aikuisten maailman välillä.

Oliko tarkoitus viihdyttää? Antaa ideoita leikkeihin? Valmistaa mahdolliseen sotaan?

Jälkimmäinen olisi ollut hyödyllistä monessa maassa - mutta ei Ruotsissa. Eli aivan helppoa ei lasten valmentaminen tulevaisuuden toimiin ollut 1800-luvun lopullakaan.

Mutta sotaakin pysyvämpää on ruuan tarve eikä sen laittaminenkaan ole vielä loppunut. Nykyajan lapsille suunnatut keittokirjat kuvannevat molempia sukupuolia, mutta Helsingissä 1909 painettu Edit Reinilän Kokbok för lekstugan on kansikuvansa (alla) mukaan tarkoitettu tytöille.

Silmäilemällä sisältöä en huomannut suurta eroa muihin ajan keittokirjoihin. Leipätaikinoissa nesteen määrä oli vähennetty 2 desiin, mutta ohjeiden selostukset eivät olleet erityisen yksityiskohtaisia eli käyttäjiltä odotettiin jo jonkinlaista kokemusta tai osaavan auttajan läsnäoloa.


Ei kommentteja: