lauantai 6. joulukuuta 2014

Omakustanteen kritisoimisen vaikeus ja lainauskäytännöt

Saatuani aamun lehden läpikäydyksi tartuin kirjastosta kannettujen kasan päälimmäiseen kirjaan. Kyseessä oli omakustanne, jonka olin huomannut uutuusluettelosta sekä kirjoittajan nimen että kirjan otsikon vuoksi. Yhteisten intressien vuoksi olen kirjoittajan kanssa vaihtanut viestejä vuosia sitten.

Kirja alkoi lupaavasti, mutta sisälsi sivujen mittaisia kursivoituja lainauksia toisista kirjoista. Näiden kritisointi on minulle hieman hankalaa, sillä olen niitä itsekin melkein kaikissa kirjoissani viljellyt. Kun on tuntunut, että autenttinen kuvaus on voimallisempaa kuin siitä muokattu teksti. Tosin käsissäni olevassa kirjassa lainatut pätkät olivat historiantutkimuksista eivätkä aikalaismuistelmista.

Kirjoittajan omassa tekstissä kuljetettiin mukavasti perhehistoriaa taustoituksena päähenkilön elämän ratkaisevalle käänteelle. Osa lyhyistä luvuista tuntui olevan kronologisesti väärässä paikassa ja kerran myös kappaleet luvun sisällä. Omakustanteiden tekijänä ymmärrän tällaisen täysin, sillä päteviä esilukijoita ei löydy ja ammattimaisesta toimittamisesta ei raaski maksaa.

Yhteinen kiinnostuksen kohteemme näkyi kirjassa siinä, että varsinaisen tarinan lomassa oli kerrottu samoja asioita, joita olin esittänyt omassa kirjassani. Mikäs siinä, jonkinlaista kontekstia ja kirjani oli lähdeluettelossakin. Huvikseni hain sen kirjahyllystä ja totesin yhdessä kohdassa, että kirjoittaja oli melko perusteellisesti muokannut kerrontani sanamuodot.

Kun vertailuaineisto oli jo käsillä, hyödynsin sitä hieman myöhemmin, kun sanankäänteet tuntuivat tutuilta. Jouduin huomaamaan, että muutamia peräkkäisiä virkkeitä oli säilyttänyt uudemmassa kirjassa saman asun kuin alkuperäisessä tekstissäni. Vain yhtä aikamuotoa oli muutettu.

Siis jonkinasteista tekstini plagiointia. Minulla olisi mahdollisuus vetää herne syvälle nenään, mutta pahoin pelkään, että jostain kirjastani voi löytyä vastaava kohta.

Ensisijaisesti harmistuin siksi, että oman kirjani tuntemus herätti epäilyksen, että muita lähdeluettelon kirjoja oli käytetty samaan tapaan. Niitä läpikäymättä on nyt mahdotonta sanoa mikä osuus tässä omakustanteessa on omaperäistä ja mikä ei. Vain jaksot, joista tunnistan asiakirjoihin perustuvan tutkimuksen, ovat enää varmasti kirjoittajan omia. Tämä tekee kirjan arvioinnista mahdotonta ja siksi olen jättänyt sen tunnistetiedot mainitsematta.

(Hypoteesini siitä, että omien kirjojeni arvostelujen vähäisyys johtuu niiden kyseenalaisesta laadusta, saa tästä tapauksesta vahvistusta.)

Voi olla, että joitain lukijoita on omien kirjojeni alaviitteet häirinneet ja toiset ovat erehtyneet tulkitsemaan niitä tieteellisen tutkimuksen merkeiksi. Itselleni viitteistö kertoo sekä omissa että muiden kirjoissa siitä onko kyseessä oma alkuperäislähteiden tulkinta vai jonkun muun näkemyksen esitys. Viitteettömiin tietokirjoihin en nykyään mielelläni tartukaan.

Kuva kirjasta 'Fra det moderne England. I Dansk bearbejdelse ved A. Ipsen. Med talrige illustrationer, etc'. Digitointi British Library, välitys Flickr Commons

Itsenäisyytemme alkupuoliskosta

Kuvat

perjantai 5. joulukuuta 2014

Paljonko on tarpeeksi muistamista?


Aivan. Talvisotaa tulee nyt joka kanavalla ja Kasper Strömmanin kanssa kysyn Milloin talvisota loppuu? Muitakin ajatuksia rummutuksesta on herännyt.



Hmmm...Merkkivuoden 1809 sivusto on edelleen käytettävissä. Vuoden aikana oli puhetta monenlaisesta, mutta yläkulman perusteella iskulauseena oli "Kansakuntaa rakentamaan". Ei ollut mieleen painuva teema? Neljän vuoden kuluttua uusiksi?

Arkeologian yössä

Heurekassa on parhaillaan näyttely Maan alta, joka ei käsittele arkeologiaa vaan kaivostoimintaa. Yhdistin yllä näkyvän narikan ensinäkemältä kyseiseen näyttelyyn, mutta se olikin osa eilistä arkeologian yötä ja esitteli arkeologien työasuja. Vieressä oli Helsingin kaupunginmuseon piste, jossa sai veikata esinettä, joka ei ole arkeologin työväline. Kirjoitin kuponkiin munakellon, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ruutuja taidetaan kaivaa vuoroissa?

Vastaukseni taisi olla hieman väärin myös Vantaan kaupunginmuseon pisteessä, jossa yllä näkyviä vitriinissä olevia kaivauslöytöjä piti metsästää taiteilijan ennallistusesityksistä. Perinteinen tehtävä, mutta vaikeusastetta oli tarpeeksi mielenkiinnon herättämiseen. Varsinkin kun kyse oli keskiajan löydöistä ja mielessä vielä rippeet tiistain luennosta.

Aulassa oli myös päivällä käynnissä olleeseen kalliotaideseminaariin liittyen pieni näyttely kalliopiirroksista Venäjän puolelta sekä niihin liittyviä askartelupisteitä, joista näyte (hiihto)tyylistä.

Kuvittelin saavani yleisempää lisätietoa Venäjän puolella olevasta kalliotaiteesta Rauno Lauhakankaan esityksestä, jonka etukäteisohjelmassa ollut otsikko antoi tätä ymmärtää. Mutta salissa otsikko oli toinen eikä sekään oikeastaan kuvannut sisältöä, jossa lähestyttiin yhden kalliokaiverruksen kautta menneisyyden ihmisten kommunikatiivista suhdetta maitovalaisiin. Lopuksi Lauhakangas vertasi kuvan (hänestä) paljastamaa musiikkia Voyagerin levyyn, johon on kaiverrettu musiikin lisäksi sen kuunteluohje. Todella hieno esitys, mutta uskottavuus kärsi olemattomista lähtötiedoistani. En edes ollut tiennyt maitovalaiden olemassaolosta.

Sitten Jokiniemen kaivausten pienoisnäyttelyyn, joka jää joksikin aikaa Heurekaan. Vitriineissä olevat idolit olivat kuvista tuttuja ja keramiikan sirpaleetkin ymmärrettäviä. Pääsin juttelemaan hetken kaivauksia johtaneen Jan Fastin kanssa ja hän ystävällisesti lahjoitti minulle 3D-printterin tuottaman kopion yhdestä Jokiniemen idolipäästä.

Planetaariossa näytettiin vajaan puolen tunnin Ancient Skies -ohjelma, joka esitteli megaliittien arkeo-astronomiaa tai sen mahdollista olemattomuutta. Ainoaksi varmaksi asiaksi jäi lopulta se, että nykyajan valaistussa kaupunkiympäristössä olemme kadottaneet yhteyden tähtitaivaaseen ilmiöineen.

Jan Fast oli Hyljekansan jäljillä ja selosti sitä, mitä Jokiniemen asukaista oli sanottavissa. Rinnastus Ötziin (eli Jokiniemen asutuskauden loppupuolella) toi mieleeni hämmästyttävän hyvin Espoossa näkemäni näyttelyn selostukset. Tietenkään kulttuuri Euroopassa ei ole tuohon aikaan ollut yhtenäinen, mutta ainakin ymmärtää mikä oli teknisesti mahdollista.

Tuontitavarat todistavat yhteyksistä Itämeren toisille rannoille (aivan kuten keskiajalla tiistain luennon perusteella) ja Fast muistutti siitä, että kuva on epätäydellinen, sillä orgaaninen aines on hävinnyt (tämäkin tuttu juttu tiistailta).

Hämmästyttävää on, miten helposti menneisyyden yhteisön ajattelee pelkkinä aikuisina. Fast palautti mieleen lasten läsnäolon ja täytyy yrittää pitää se mielessä. Mielenkiintoinen oli myös pointti ahavoituneen ihon väristä. Ihmettelemään jäin toteamusta siitä, että näille kivikauden ihmisille "peseytyminen oli enemmän pahe kuin hyve". Jos emme tiedä oliko ryhmien välisiä konflikteja, niin miten voimme tietää peseytymiskulttuurista?

Oli aika lähteä takaisin Helsinkiin, mutta ehdin pari minuuttia katsomaan tee-se-itse muumion alkua. Käärimisen kohde tuupertui silmiemme edessä, mutta silti yleisössä ihmeteltiin ääneen sisäelinten poiston väliinjättämistä.

torstai 4. joulukuuta 2014

Kuinka hyvä aviomies voi kesyttää pahan vaimonsa?

Antti Kalliolan twiitistä paljastui, että Dorian perusstatistiikkoihin pääsee käsiksi ulkopuolinenkin. Otin esiin niin pitkän aikajakson kun oli tarjolla ja vetovoimaisimmaksi Kansalliskirjaston sisällöksi osoittautui kirja Kuinka hyvä aviomies voi kesyttää pahan vaimonsa? Joten nostin sen otsikkoon lukijoiden toivossa...

Aikavälin valinnalla oli merkitystä, sillä kyseisen kirjan 50 tuhannesta latauksesta 35 tuhatta kertyi heinäkuussa. Kesällä verkkosivujen numeroilla on taipumusta laskea eikä räjähtää. Selitys löytyy aikarajatulla googlauksella. Kirjaa oli esitellyt Kansalliskirjaston sivulle linkittäen Keskisuomalainen 4.7.2014 ja Iltalehti 7.7.2014 .

Vaikka heinäkuun luvut ottaisi vertailusta pois, Kuinka hyvä aviomies voi kesyttää pahan vaimonsa? kuuluu kärkijoukkoon. Huippuarvo oli kuitenkin poistettava, jotta graafista erottuisi muutakin. Ja siinä näkyy nimenomaan se, että monien tiedostojen lataukset ovat kertyneet piikkeinä. Mikä on mahtanut kiinnostaa Riian tuomiokirkon kuvassa helmikuussa 2011?
Huippujoukossa on useita kartastoja, reittiselostuksia sekä Finland framstäldt i teckningar, joilla voisi kuvitella olevan tasaisempi kiinnostus ja käyttö.
Kalmbergin kartaston pidempää huippukautta lukuunottamatta kartastot tosiaan ovat tasaisen suosittuja. Tie on selostettu ja Turistföreningens i Finland väglappar ovat saaneet kiinnostusta yhtäaikaa tammi- ja huhtikuussa 2014. Onkohan tuolloin mainostettu koko matkailumainokset-kokoelmaa? Mahdollisesti, mutta sen kokonaissuosiossa näkyy piikkien sijaan lupaavan kasvava trendi
Suhteutettuna kokoelmien kokoon matkailumainosten menekki on keskinkertainen. Ylivoimaisesti kiinnostavin on Elämisentaito, joka on johdossa, vaikka siitä vähennettäisiin Kuinka hyvä aviomies voi kesyttää pahan vaimonsa? lataukset (tämä versio punaisena palkkina).
Peräsijaa pitävässä Ruokalistoja ja ohjelmalehtisiä -kokoelmassa on 320 nimikettä, joista suurinta suosiota on toistaiseksi nauttinut Kaivohuoneen ohjelmalehtinen, jossa on komea kansi. Joku kokkausbloggaaja voisi alkaa käymään ruokalistoja läpi ja etsimään mielenkiintoista historiaa?

Ja kyllähän sitä löytyy. Yksi ladatuimmista on Kalastajatorpan menu tuntemattomalta ajalta. Siinä on Kumiteollisuus O.Y:n Para-kesäkenkien mainos, joka viittaa 20- tai 30-lukuun. Viinilistassa on vuosia 1923 ja 1924 eli ilmeisesti kyse on 20-luvun puolivälistä. LISÄYS 4.12.2014 7:56. Unohtui sitten sellainen pikkuasia kuin kieltolaki. Eli ruokalista ajoittuu sen jälkeiseen aikaan!

Kiinnostavaa oli kansi, jossa on Kalastajatorpan kuva. Tuollainenko se ennen oli?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Diplomiemäntä?

P.S. Tällä kertaa en kysellyt kuvauksen ja kuvien käytön luvallisuutta keneltäkään. Miksi minä olisin johdonmukainen kun eivät museotkaan? Kukin taplaa tyylillään, viimeisin versio Joensuusta:

Esteettömyyttään kuuluttavia (2/2)

Espoon Frisanin rusthollin rakuuna Jacob  Finn poistui paikkakunnalta kesällä 1794. Hänen epäiltiin lähteneen kotiseudulleen Liivinmaalle. Kaipaamaan jäi vaimo Greta Johansdotter, joka kyllästyi odotteluun vuoden 1796 lopulla ja aikoi uusiin naimisiin. Vaadittu kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 16.1.1797.
Mynämäen Heikkilän Seppälän talon poika Mats Anderson värväytyi armeijaan vuonna 1781 ja oli viimeksi käynyt kotonaan joulun aikaan 1787. Tämän jälkeen hänestä ei oltu kuultu ja vaimonsa Anna Eriksdotter oli valmis menemään uusiin naimisiin kymmenen vuoden odotuksen jälkeen. Kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 25.8.1797.
Kuninkaallisen Stackelbergin rykmentin varakorpraali Carl Ramelius aikoi naimisiin Viaporissa ja kuulutti esteettömyyttään sanomalehdessä Inrikes tidningar 21.11.1798. Hänet vihittiin Espoossa 30.6.1799 tiilimestarin leski Caisa Görans d:r Hultin kanssa.
Samassa lehdessä oli samalla sivulla toisen Viaporissa olleen varakorpraalin Matts Wåghals vastaava kuulutus.
Raahelaisen uudisviljelijän vävyn Eric Hemmingsson Ahon vaimo Brita Larsdotter oli lähtenyt vuonna 1788 Tukholmaan eikä hänestä tämän jälkeen ollut mitään kuultu. Eric aikoi uudestaan naimisiin vuonna 1798 ja kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 4.12.1798.
Viaporin papit saivat tottumusta ilmoitusten kirjoittamisessa. Kuninkaallisen laivaston vapaaehtoinen Carl Brongelsson sanoi syntyneensä Tukholmassa Pyhän Jaakobin seurakunnassa, mutta ei pystynyt todistamaan esteettömyyttään avioliittoon. Kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 17.4.1804 ja 24.4.1804.
Hatuntekijän kisäli Carl Grönholm oli syntynyt 1775 Taivassalon seurakunnassa ja asui vuonna 1804 Turussa. Väliin jäävinä vuosina hän oli oleskellut useita vuosia ulkomailla ja esteettömyytensä avioliittoon täten kyseenalainen. Kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 14.11.1804.
Viaporissa palveluksessa olleen varakorpraali Eric Ringin tai Byströmin vaimo Brita Stina Malm oli vuoden 1802 paikkeilla lähtenyt Tukholmaan eikä seuraavaan 5 vuoteen antanut kuulla itsestään. Tilanteen selvittämiseksi julkaistiin ilmoitus sanomalehdessä Posttidningar 22.8.1807.

Viaporissa syntynyt Anna Stina Link eli leskenä tyttärensä Anna Johanna Johansdotterin kanssa Ruotsin Dalhemissä vuonna 1822. Uusi avioliitto oli mielessään, mutta esteettömyystodisteet puutteelliset. Ilmoitus sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 7.1.1823.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Uusimaa keskiajalla, 7. luento


Tämänpäiväisen luennon aiheena oli materiaalinen kulttuuri. Hieman (minut) yllättävästi sen käsittely aloitettiin rakennuksista. Kieltämättä materiaalisia, mutta linnoja ja kirkkoja oli käsitelty jo muissa luennoissa. Muistaakseni.

Puurakentamisesta ei kylläkään ja siitä syntyi mieleeni enemmän kysymyksiä, kuin viitsin suutani aukoa. Haggrén näytti kuvan Hämeenlinnasta 1600-luvulla: onko kaupungin alkuperäistä paikkaa tutkittu arkeologisesti? Haggrén selitti ruotsalaisten lakitekstien ja asiakirjojen mukaista asumusta: mistä alkaen idässä oli kaksikerroksisia asuinrakennuksia? Ja milloin Viroon kehittyi toisenmallinen päärakennus kuin Suomeeen? Haggrén kertoi, että pappiloiden rakennuksista oli määräyksiä ruotsalaisissa lakiteksteissä jo 1200- ja 1300-luvuilla: oliko joka puolella Eurooppaa, kuinka samanlaisia?

Puurakennuksista tuli mieleen turve, jonka käyttö rakennusmateriaalina historiallisella ajalla tuli muinoin täällä blogissa esiin. Tästä esitin kysymyksen, jonka vastaus olisi pitänyt tietää valmiiksi. Turve voisi säilyä vain kosteassa ympäristössä, jota on vain kaupungeissa, joissa rakennuspaikan arvo syntyi muusta kuin kuivuuden mukavuudesta ja käytännöllisyydestä. Tästä johtuu Turun kaivauksien orgaaniset löydöt.

Loppupuolella luentoa päästiin tavaraankin, kuvina ja jäänteinä. Mielenkiintoisinta oli luennoitsijan huomautus siitä, että löytöjä on julkaistu vähän, sillä kuvien julkaisuluvat ovat niin kalliita! Eläköön yhteinen kulttuuriperintömme?!

Keskiajan esineistä tuli mieleen Kotkassa esillä oleva näyttely Kannu ja kirkonkello - hylkytarinoita keskiajalta, jota voisi vaikkapa ensi sunnuntaina lähteä katsomaan. Matkaa on pari tuntia suuntaansa, joten mielelläni kuulisin arvioita näyttelyn nähneiltä esim. kommenttina tuohon alle.

Kuva jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Mitä hyötyä on gradujen laittamisesta verkkoon?



Kiinnostuneita lukijoita olisi tavoitettu, jos työ olisi ollut oitis jaettavissa. Kulttuurihistorian aine on markkinoinut graduja myös referoimalla niitä blogissaan, mutta verkossa on tarjolla vain luetteloita nimikkeistä. 

Tutuilta kuultuna Turun yliopiston historian opiskelijoita ei suuremmin kannusteta gradujen julkaisemiseen verkossa. Samaan viittaa julkaisuarkiston säännöllinen selailuni. Lisäys 15.12.2014 9:15 1) Jessica Parland-von Essen analysoi aihetta blogikirjoituksessaan "Min" avhandling pro gradu 2) Mainostettu gradu tuli verkkoonkin

Esteettömyyttään kuuluttavia (1/2)

Aiemmin Ruotsin puolella asunut leski Greta Lisa Halling aikoi avioliittoon Helsingissä. Papin todistus ei ollut kunnossa, joten sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 24.4.1788 asiasta kuulutus.
Piika Stina Henriksdotter oli tullut Vihdistä Viaporiin 1789 aikeissa mennä avioliittoon Kuninkaallisen amiratliteetin vapaaehtoisen Lars Gröndahlin kanssa. Avioliitto toteutuikin, mutta mies lähti 1790 Karlskronaan eikä hänestä sen jälkeen kuulunut mitään. Ellei hän ilmoittaisi kuuden kuukauden sisällä itsestään nähtyään esimerkiksi sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.12.1793 julkaistun ilmoituksen, Stina olisi vapaa uuteen avioliittoon.
Helsinkiläinen merimies Anders Forsberg oli avioliittoaikeissa Göteborgissa vuoden 1794 alkaessa. Esteettömyytensä naimisiinmenoon ei ollut täysin selvää, joten sanomalehdessä Posttidningar julkaistiin 24.5.1794 kuulutus.
Merimies Jöran Johansson Someron Harjun kylästä lähti ulkomaille vuoden 1783 paikkeilla eikä antanut sen jälken kuulla itsestään. Vaimonsa Maria Jacobsdotter oli 12 vuoden odotuksen jälkeen aikeissa mennä naimisiin Uskelan Hähkänän kylästä kotoisin olevan Matts Michelssonin kanssa. Tarvittiin kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.5.1795.
Pyhäjoen Haapajärvelle päätyi syksyllä 1791 mies, joka sanoi olevansa Saloisissa vuonna 1768 syntynyt Nils Nilsson Brunman. Hän oli lähtenyt kotoaan jo nuorena ja kulkenut pitkin maata eli naimisiinmenon esteellisyys epäselvää. Niinpä kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 26.4.1796.

Merimies Ananias Andersson Hatunen oli 1780-luvun lopulla juhannuksen aikaan lähtenyt laivalla Raahesta kohti Cadiria. Laiva myytiin eikä Ananias siis palannut sen kyydissä Raaheen. Eikä hänestä ollut kuulunut mitään kahdeksaan vuoteen, joten vaimonsa Catarina Michaelsotter Peckala suunnitteli uutta avioliittoa ja kuulutti määräysten mukaisesti sanomalehdessä Inrikes tidningar 28.6.1796 asiaansa.
Raahen kastetuissa on merimies Anders Hatuselle ja vaimolleen Stina Johansdotterille 11.2.1763 syntynyt Ananias, joka vaikuttaa todennäköiseltä katoajalta, vaikkakin nuorelta sellaiselta. Verkkosukupuun Kaarina Hatunen eli Pekkala (s. 13.6.1760) on mennyt naimisiin Anders Johan Bogmanin kanssa eli ilmoituksesta lienee ollut hyötyä.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Lukijakysely 1.-7.12.2014

Lukijakunnan kartoittamiseksi avaan täksi viikoksi lukijakyselyn, johon luonnollisestikin toivon mahdollisimman monelta vastausta. Kysymyksiä on vain kolme: kuinka usein luet blogia, mitä toivot lisää ja mitä vähemmän. Vaikka toiveita ei olisi, niin ensimmäisenkin kysymyksen vastaukset kiinnostavat minua.

Lomake avautuu tästä. Paina alareunassa vihreää painiketta, kun vastauksesi on valmis. Mitään tunnistetietoja ei lomakkeessa kysytä eikä niitä tallennu näkyviini, vaikka olisit Google-tililläsi sisäänkirjautuneena.

Muutos 7.12.2014: linkki poistettu ja kysely suljettu. Kiitos vastanneille!
 

Lontoon maailmannäyttelyssä 1862

 Kuva: Wikimedia

Lontoossa pidettiin kansainvälinen näyttely 1.5.-1.11.1862. Mukana oli 28,000 näytteilleasettajaa 36 maasta. Zacharias Topelius kertoo omasta vierailustaan näyttelyssä kirjassa Matkahavaintoja puoli vuosisataa sitten.
Erotamme heti ensikertalaisen, joka ei ole ennen näyttelyssä käynyt, sinne jo kotiutuneesta kävijästä. Ensikertalainen pysähtyy hämmästyneenä ensimäisen esineen ääreen — tavallisesti se on Victoriasta tuotu suuri kultapyramiidi itäisen käytävän päässä — ja menee sitten hitaasti ja epäröiden toisen luota toisen luo, käsittämättä todellisuudessa muuta kuin että tässä on tavaton sekasotku ja korvia huumaavaa ihmisjoukon melu.
 Kuva: Wikimedia
Gustav Dorén näkemys (Project Gutenbergin digitoimasta kirjasta) näyttelyn luettelosta ja tunnelmista vierailupäivän jälkeen.

Erillisessä luvussa Topelius käsittelee Suomen näkyvyyttä, vaikka "Jo toiset kirjeenvaihtajat ennen minua ovat valittaneet Suomen miltei täydellistä poissaoloa Lontoon näyttelystä." 
Olin kuitenkin kuullut sanottavan että muutamilla suomalaisilla tehtailijoilla oli ollut uskallusta ryömiä nyyttiin ja ryhdyin eräänä päivänä, luettelo kädessäni, jonkunlaiseen sudenajoon, etsiäkseni näkymätöntä isänmaatani. [...]
Huomasin silloin että Suomen osallisuus näyttelyssä käsitti yhteensä kahdeksan numeroa, joista puolet metsän ja maan tuotteita Mustialasta, kolme kynttilä- ja puuvillatavaroita Viipurista, Tampereelta ja Forssasta sekä lopuksi yksi opetusalalta. Niin kerrassaan vähäpätöinen kuin se onkin tämä osuus — ehkä kymmentuhannesosa koko numeroluvusta — niin olisivat nämät muutamat harvatkin tuotteet johonkin pieneen nurkkaan itsekseen asetettuina antaneet ainakin aavistuksen siitä, että meilläkin on tehtaita ja maanviljelystä.
Kaupungilla Topelius törmäsi menestyneeseen vientituotteeseen
Sittenkuin menestyksettä olin koetellut muutamia huonoja englantilaisia tulitikkuja eräässä Lontoon tuhansista tupakkamyymälöistä, ojennettiin minulle pieni tutunnäköinen laatikko ja vakuutettiin että ne ainakaan eivät pettäisi. Ne olivat Porin tulitikkuja ja kuulin sittemmin että niitä on levinnyt suureen osaan Lontoota.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Digitoituja kaupunkikarttoja

Arkistolaitoksen digitoinneissa on viime aikoina tullut lisää kokoelmaan Kaupunkikartat. Poikkeuksena muusta digitaaliarkistosta, tästä on helppo tarkistaa onko omasta kiinnostuksen kohteesta jotain käyttökelpoista. (Mutta kannattaa myös muistaa, että saman kaupungin karttoja voi olla toisaallakin digitaaliarkiston syövereissä.)

Toinen helpohko kokoelma kaupunkikarttoja on Kansalliskirjastolla. Kaikki kaupungit ovat yhdessä listassa. Päällimmäiset nyt Helsinkiä, mutta joukossa on kyllä toisiakin. Jollei halua selata, voi käyttää yläreunan hakua (sekä ruotsiksi että suomeksi).
Noin kirjoitin kuukausi sitten SukuForumille ja sittemmin Arkistolaitos on digitoinut lisää kaupunkikarttoja. Hakiessani Forum-postaukseni osuin toiseenkin ketjuun, joka sisälsi linkin aiemmin tuntemattomaan sivustoon: Timo Meriluodon vanhat kartat .

Hakiessani tähän postaukseen kuvitusta löysin varastostani esimerkin Arkistolaitoksen digitoimista kaupunkikartoista, jotka eivät kuulu kokoelmaan Kaupunkikartat: Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - Karta öfver Nådendals stad uti Storfurstendömet Finland. (MH MH 24/- -). Lisäksi on hyvä hakea ja tutkia karttoja, joissa kaupungit ovat ympäristössään. Yllä Helsinki kartassa Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - Nylands och Borgo Lähns Skiäri Gårds. (MH MH 81/- -), johon merkitty sekä maa- että meritiet.

Varastossa oli myös Porin kaupungin historiasta digitoituja Porin karttoja: tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä. Muistissa oli myös, että Oulun Arkkiin digitoitu Oulun kaupungin historia: 1. vihko sisältää 1600-luvun karttoja. Ranskassa on digitoitu ainakin kolme Helsingin karttaa: tämä, tämä ja tämä