maanantai 23. helmikuuta 2015

Kun Suomea luisteltiin maailmankartalle

Päivälehdessä 25.2.1902 oli urheiluuutisen yksinkertaisena otsikkona Maailmanmestaruuskilpailut. Sisällöstä selviää, että kilpailtiin pikaluistelussa 500, 1500, 5000 ja 10000 metrin matkoilla. Maailmanmestariksi olisi päässyt voittamalla kolme neljästä matkasta. Lyhyemmät kaksi voitti norjalainen R. Gundersen ja pidemmät suomalainen J. Viinikainen. "Maailmanmestarin arvoa ja palkintoa ei voitu jakaa, vaan pysyy mestarina siis yhä Vathén."

Norjalaisia ja suomalaisia siis ainakin, mutta missä oli muu maailma? Wikipedia tietää kertoa, että Wathénin voittaessa edellisenä vuonna Tukholmassa, mukana oli ollut "12 miestä, joista Ruotsista seitsemän, Norjasta ja Suomesta kaksi ja Alankomaista yksi".

Helsingissä hyvin menestynyt Jussi Viinikainen oli kisojen aikaan vasta 17-vuotias. Kunto ei kestänyt: vuoden 1909 SM-kisoissa hän oli sijalla 7 ja vuoden 1910 MM-taistossa ei myöskään pärjännyt.


Yllä olevat kuvat Velikullasta no 5/1902. Kisat käytiin luonnonjäällä, joten olisi voinut käydä myös kuin tässä kuvassa Velikullasta no 24-25/1904.

Ei kommentteja: