keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tukholmassa käyneet tyttäret

Liina Holmin kirja Suurmiesten sukulaisia muodosti poikkeuksen sokkona varaamissani muistelmissa olemalla lainassa varaushetkellä. Ottaen huomioon, että teksti historiamme kestojulkkisten (Snellman ja Lönnrot) lähettyvillä kulkee epäsentimentaalisesti ja sujuvasti, minun olisi pitänyt joutua pidempäänkin varausjonoon.

Kuvatut tapahtumat Oulussa ja sen ympäristössä palauttivat mieleen Ville Rannan sarjakuvan Kyllä eikä ei, jossa esiintyi samoja henkilöitä. Holm lienee kuitenkin Rantaa uskollisempi totuudelle, vaikka osa tapahtumien käänteistä vaikuttaa teatraalisilta. Referoitavaa siis riittäisi useampaankin blogitekstiin, mutta nostan esiin itseäni kiinnostavan teeman pappien tytärten koulutuksesta ja liikkuvuudesta.

Holmin kertomuksen mukaan Utajärven kappalaisen Gabriel Ståhlbergin tyttäristä vanhin eli Liisa Madlena "oli ollut Tukholmassa sisäoppilaitoksessa", "osasi kertoa kuningas Kustaa III:sta ja hänen hovistaan" ja "oli käynyt Upsalassakin". Nuorempi tytär Anna Kristiina oli päässyt vain Ouluun asti oppimaan kankaan kudontaa. Molemmat koulutusjaksot muistelman mukaan vähän ennen vuotta 1768.

Seuraavasta sukupolvesta lähetettiin Gerhard Snellmanin ja Anna Kristina Ståhlbergin vanhin tytär Anna Jakobina Tukholmaan. Majurinrouva Montgomery tunsi sisäoppilaitoksen johtajattaren ja oli neuvotellut vapaaoppilaspaikan. "Syksyllä 1801 hän lähti purjelaivalla Oulusta."
"Hän kirjoitti eräässä kirjeessään, että hän ja muutamat muut laitoksen oppilaat olivat päässeet erääseen kuvaelmaan kuninkaalliseen linnaan. Hänellä oli ollut yllään valkoinen leninki, oma ompelemansa, joka oli koristettu kirjo-ompeluin helmasta polveen saakka."
Isän ehdotuksesta Anna Jakobina aloitti kaupungissa kätilöopinnot, mutta ne jäivät kesken, kun äidin sairauden takia piti palata Suomeen.

Kirjassa mainitut henkilöt esiintyvät kirjeissä, joita on osana Snellmanin koottuja teoksia.

Kuvituksena Tukholman Södermalmia 1870-luvulla. RAÄ, Flickr

Ei kommentteja: