maanantai 18. tammikuuta 2016

Numeroista

Medievalist.net julkaisee niin paljon keskiaikatekstejä, ettei edes kaikkia otsikkoja ehdi lukea. Why learning numbers was so hard in medieval Europe osui kuitenkin silmiin ja klikkausta kinuava muotoilu tehosi. Miksi numeroiden oppiminen keskiaikaisessa Euroopassa oli niin vaikeaa?

John Crossleyn artikkelia "Old-Fashioning versus Newfangled: Reading and Writing Numbers, 1200-1500" referoivassa tekstissä selitetään, että oltiin totuttu roomalaisiin numeroihin. Niillä on merkittävä ero arabialaisiin numeroihin: numeron merkin lisäksi sen paikalla on merkitys. 

Tapio Salmisen tuore väitöskirja Tallinnan keskiaikaisista kirjureista ei ole verkossa, mutta englanninkielisen tiivistelmän perusteella lähialueellamme aloiteltiin arabialaisten numeroiden käyttöä 1400-luvun ensimmäisellä kolmanneksella.

Mistä tuli mieleen miettiä numeroiden omaksumista ja oppimista Suomessa. Kun kirkollinen opetus keskittyi teksteihin, missä määrin osattiin kansan keskuudessa laskea? Ja miten se tehtiin?

Oliko Euroopassa ennen roomalaisia numeroita muita numeromerkkejä? Joulumatkalla Thaimaassa tuli sekoiltua seteleiden kanssa, kun niihin oli arvot merkitty paikallisinkin numeroin. Tätä ennen en edes tiennyt, että jossain olisi toisenlaisia merkkejä. 

Mutta on niitä ja myös (tietenkin!) kieliä ja kulttuureita, joissa ei käytetä kymmenjärjestelmää. Tämän opin Tom Scottilta videosta 58 and other Confusing Numbers. Videon nimen 58 viittaa tanskan kielen tapaan rakentaa sana 50 = (3- 1/2)*20. Minulle uutta ja aika ihmeellistä ottaen huomioon monet lähikielet, joissa ei hypätä käyttämään 20-järjestelmää kesken kaiken. Lisää aiheesta Ylva Byrmanin blogitekstissä Danska: 0 till 100 på tio minuter.

Asioita ei vaan aina tehdä rationaalisesti lukujenkaan kanssa. Minkä osoituksena kotimaastamme sekoilu seiskan väliviivan kanssa. Päivän byrokraatti-blogi antoikin juuri Päivän Antibyrokraatti -nimityksen tykistökenraali Nenoselle, joka keksi seiskan viivan

P. S. Olen ennenkin kirjoittanut numeroista
P. P. S. Matematiikasta kiinnostuneille suosittelen muitakin Numberphile-videoita lämpimästi ja Tom Scott kertoo omalla kanavallaan monesta mielenkiintoisesta asiasta.

Ei kommentteja: