keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Viikko sitten Tukholmassa

Viime viikon loppu oli niin ohjelmoitu, etten ehtinyt kirjoittaa keskiviikostani Tukholmassa. Tammikuun alennusmyynnistä ostettu risteily osui nättiin päivään, mutta missään museossa ei ollut kutsuvaa vaihtuvaa näyttelyä. Katsastettuani Armemuseetin pihan taidenäyttelyn, josta en tajunnut mitään, ja nautittuani Moderna museetin ilmaisesta sisäänpääsystä ja maukkaasta lounaasta päädyin Historiska museetiin. Jossa olen näköjään käynyt aiemmin ainakin vuosina 2007, 2009, 2010, 2012, 2013, ja 2014.

Blogiteksteistä näkyy, että aina en ole ollut ihastunut, mutta silti menen yhä uudestaan. Olisipa Helsingissäkin vastaava museo, josta voisi aina löytää jotain uutta.

Sillä vaikka toiston myötä muistan Historiskan perusnäyttelyiden rakenteet ulkoa samaa ei voi sanoa esineistä ja esitetystä tiedosta. Näitä on esillä niin paljon, että vitriineistä oli tälläkin kertaa mahdollisuus "löytää" sellaista, jota en ollut aiemmin nähnyt tai muistanut nähneeni. Kolme tuntia vierähti mukavasti.

Pysähdyin ihailemaan kivikauden luuesineiden muotoja, viikinkiajan pelinappuloita,
keskiaikaisia (ulkomailta tuotuja) kulkueristejä,
keskiaikaista kuvitettua pergamenttikalenteria
ja Kustaa III:n vallankaappaukseen liittyvää asiakirjaa, joka saattoi olla vastaavasti kehystettynä monessa suomalaisessakin kirkossa.
Perusnäyttelyyn kuuluu toki myös esineitä, joita ei voi unohtaa.
Perusnäyttelyn sisällä oli myös esillä (hyvin) uutta eli käsityöharrastajien kirjomat kopiot keskiaikaisista peitteistä. (Projektista voi lukea verkosta ruotsiksi ja englanniksi.) Kasvivärjätyt kankaat olivat yllättävän voimakkaan värisiä. Tällaisia historiallisenkin ajan rekonstruktioita voisi käyttää minusta museoissa enemmän.


Uutta oli myös keskiajan kirkollista äänimaailmaa esittelevä välikkö, jossa saattoi itse kokeilla etualalla näkyvän urkumallin soittoa. Erittäin kova ääni pienestä laitteesta! Penkillä istuen sai kuunnella osaajien soittoa vanhan mallin mukaan tehdyillä uruilla. Esillä oli maailman vanhimmiksi uruiksi laputettu, joka kuvassa kauimpana.
Tekstiilihuone oli remontissa, joten seuraavallakin kerralla on luvassa jotain uutta.

P. S. Uusille poluille voisin päästä tutkimalla ennen seuraavaa reissua näitä:

Ei kommentteja: