keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ravintoloitsija sekä ravintoloitsijatar Turussa

Käynnissä olevan kesän kunniaksi entisajan matkailumainos. Sitä ennen kuitenkin sanomalehdestä Inrikes tidningar 22.3.1797 ilmoitus, jossa annetun osoitteen ansiosta saamme tietää, että Tukholmassa oli tuolloin "Åbo Caffehus" talossa "N:o 37 wid Skeppsbron i hörnet af Bredgränd". Kahviloiden nimeäminen eksoottisten paikkojen mukaanhan on ollut myöhemminkin tapana.


Turku-haku osui myös ilmoitukseen sanomalehdessä Posttidningar 18.6.1803.

Olof Wester ilmoittaa koti- ja ulkomaisille Turkuun Tukholmasta tuleville matkalaisille tarjoavansa ruokaa ja virkistysjuomia talossaan pienellä Kirkkokadulla. Majoitusta hänellä ei ollut tarjota, mutta se oli muuten järjestettävissä.

Lehdessä Suomen Turku 1/1966 julkaistun artikkelin mukaan veljekset Hans ja Olof Wester olivat Turun kaupunginkellarin viimeisiä vuokraajia 1800-luvun alussa.

Olisiko Westeristä lisätietoa Arkistolaitoksen digitoimassa Dahlströmin nimenmukaisessa kortistossa? Kyllä. Hän asui kirkon neljänneksen kakkostontilla jo 1785. Hän on Suomen sodan aikana tarjonnut venäläisille upseereille 5-6 ruokalajia, tuoretta leipää ja paloviinaa. Upseerien mielestä ruoka oli huonoa ja he kieltäytyivät maksamasta. Kuolemansa jälkeen leskensä sai luvan jatkaa muonitusliiketoimintaa lokakuussa 1810.

Kyseinen avioliitto oli solmittu Ruskossa 25.12.1801, jolloin morsian oli "M:elle Elsa Catharina Georg" Lehtimäestä. Pariskunnalle syntyi ainakin kaksi lasta Bror Eric Olof s. 1.10.1802 ja Bror Georg 16.5.1805.

Ruskon rippikirjan 1793-1822 mallikelpoisen selvältä sivulta 24 voi lukea, että Elsan (s. 1781) äiti oli Maria Christina Georg o.s. Ekholtz. Lähes varmasti läheistä sukua rusthollin isäntänä toimineelle tehtailija Hans Georg Ekholtzille (s. 1744). Ekholtzien sukupuuta ei verkosta valmiina löydy. Loviisassa 21-vuotias Maria Elisabeth Ekholtz synnytti 11.4.1789 tyttären sotilaalle ja "Gard: Sold:änk: Anna Brita Ekholtz" avioliiton ulkopuolella pojan 24.8.1793. Sotilasnimi? Tulleet Ruotsista?

Ravintolan pitäjäksi päätyneen mamsellin sukutausta jää mysteeriksi. Ja uransa lyhyeksi, sillä Elsa kuoli 30-vuotiaana 30.9.1811. Dahlströmin perukirjakortiston mukaan hänen perikuntaansa kuului 6-vuotias poika Bror Georg.

Ei kommentteja: