Eilen oli Turussa Valtakunnallinen arkeologian harrastajien tapaaminen. Heti ensimmäisestä, Ninni Närväisen esityksestä vahvistui, että en kuulu joukkoon, sillä en ole kaivanut, mutta kuokkiminen menee onneksi rutiinilla.
Aamupäivän esitykset pidettiin Brinkkalassa eli siinä joulurauhan talossa. (Unohdin ottaa sisältä valokuvia. Hienoa oli.) Närväisen katsauksen jälkeen Elina Saloranta esitteli Vähäjoen rantojen rautakautisia kohteita, joista jäi päällimmäiseksi mieleen tiheys (ei siis ainoastaan Kokemäellä) ja polttokalmistojen yhteydestä löydetyt ruumishaudat eli viite kulttuurin muutokseen.
Viimeiseksi oli esillä arkeologian harrastajan Anni Ala-Rakkola-Karan Uskelan Haittion tilan rakennustöiden yhteydessä tallentamista löydöistä Kati Haapalan tekemä kandidaattityö. Keramiikan laatu vastasi asiakirjoista tunnettua tilan säätyläisomistusta.
Sitten Aboa Vetukseen, joka Ilari Aallonkin opastuksella tuntui jo nähdyltä. Uusiin maisemiin pääsin Kuralassa, jossa näkyvän kylämäen lisäksi on runsaasti esihistoriaa. Sen sijainti on kartoitettu kaivauksin, mutta varsinaista tutkimusta ei ole tehty. Muutakin Kaisa Lehtonen sanoi, mutta luotin muistiini paperin sijaan. Virhe.
Seuraava kohde oli (yllä) Ravattulan Ristimäki, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi viimeistään tänä kesänä kun
palkitun historiablogin kirjoittaja Kari Hintsala osallistui kaivauksiin.
Vaikka olen kaivauksista aika monta esitystä (
2014,
2014,
2016,
2016) kuullut oli paikalla käynti eri asia. Kirkon jäänteet on jo peitetty, mutta sen paikka on merkitty kivin. Auki oli alueita, joista kaivetaan esiin vielä syyskuun ajan ruumishautoja.
Näistä ensimmäinen (yllä) on noin kolmivuotiaan lapsen hauta, jossa oli mukana kolme lasihelmeä. Lasihelmiä ja koruja haudoissa on, arkkujen naulojen lisäksi, mutta ei anteja eli ovat tyypillisiä kristillisiä hautauksia. Niillä on sama suunta kuin kirkolla, jonka pienoismallin katto ei onneksi lähtenyt lentoon päivän tuulessa.
Aivan lähellä olevassa metsäsaarekkeessa on 500-luvulle ajoitettu polttokalmisto, joka oli inventoinnissa merkitty raivausröykkiöksi. Vain kaivamalla voi tietää, nääs.
Ja 1970-luvulla räjäytetty kuppikivi, jonka kupit löysi kaivauksille osallistunut saksalainen muutama vuosi sitten. Muinaismuistoja lienee mennyt inventointien ohi toisaallakin?
Tullessa alla näkyvä kivipelto toi mieleen (leikillisen!) ajatuksen pappilan perustuksista, mutta onneksi ennen lähtöä sain tietää, että kyse on esiinkaivetusta kirkkomaan aidasta.
Viimeinen kohteemme oli Kaarinan kirkkomäki Pyhän Katariinan kirkon läheisyydessä. Siellä alueen löytöihin perustuvaan muinaispukuun pukeutunut Jaana Riikonen kertoi Ristimäen kanssa jokseenkin samaan aikaan täytetyistä haudoista, joissa oli antimia kuten astioita, sirppejä, viikatteita ja keritsimiä. Ja ilmeisesti näyttävämpiä koruja kuin kristillisissä haudoissa, mutta yhteisenä elementtinä lasihelmet.
Siinä missä Ristimäellä on tulkittu sijainneen muutaman kylän yhteinen hautausmaa on Kirkkomäki yhden perheen hautausmaa. Bussissa kiertänyt Kirkkomäen esite ei ehtinyt kohdalleni ja kotiinlähdön ajoituksen takia osa opastuksesta jäi kuulematta eli tiedonjano on nyt sammuttamatta.
Ja joku päivä haluaisin myös nähdä Pyhän Katariinan kirkon sisältä. Sillä nimikkopyhimys ja esi-isän työpaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti