maanantai 21. marraskuuta 2016

Historiaa sarjakuvina, osa n

Yleisradio kertoi verkkosivullaan viime viikolla, että "Suomalaisesta sotahistoriasta on valmistunut sarjakuva oppimateriaaliksi eurooppalaisille lapsille." Children of Wartime -sarjakuvan käsikirjoitti Teemu Heikkinen ja kuvitti Irina Raski ja Tapio Mömmö. Taustalla olevaa tutkimusta voi lukea verkkojulkaisusta, Mikko Europaeus & Aivo Põlluäär: CHILDREN OF WARTIME: A Comparative Oral History Study of World War II in Finland and in Estonia (pdf)

Ja kaupunginkirjaston tietokannasta löytyy aina vaan historiasarjakuvia. Olisi pitänyt pitää parempaa kirjaa hakutavoista niin ymmärtäisin, miksi tämä kaivelu on nyt kestänyt jo vuosia.

Esimerkiksi Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan Maailmanhistoria. Ratkaisevat ja käänteentekevät tapahtumat todenmukaisesti kuvattuina vuodelta 2008 olisi pitänyt tulla hakutuloksin jo vuosia sitten. Paksussa albumissa on erillinen osa Pieni Suomen historia (eli pari sotaa) ja kuvanäyte on Sanna Ulvilan sarjakuvasta 1918 Tampereella.
Ensio Aallon, Eija ja Jukka Kuusiston Isoontalon Antti ja Rannanjärvi jutteli kaharen kesken on ilmestynyt vuonna 2013. Sarjakuva on todellisuutta tavoittelevaa. Kirjassa on myös faktasivuja.

Samojen tekijöiden Niilo Lukko oli viime vuotisessa listauksessani.

Tuomas Myllylän Pakanat-trilogiasta sain kirjastosta kaksi ensimmäistä osaa. Niissä eletään 930-lukua eli viikinkiaikaa, jossa miekat heiluvat ja hopea kiiltää. Oliko Suomessa näin levotonta on mahdotonta sanoa, mutta kertomus kulki kohtuullisen uskottavasti.
Juho Sihvosen Ikiuni. Alisista ja ylisistä (2014) on toisenlainen katsaus esikristilliseen aikaan ja erityisesti shamanistiseen uskontoon. Tuoretta.
Jaakko Vehniäisen Apostolin kyydillä ja Paavalin matkat sandaalit sauhuten ovat raamatunhistoriaa. Eivät siis kuulu varsinaisesti Suomen menneisyyteen keskittyvään keräykseeni, mutta vaikuttivat niin hyvin tehdyiltä, että halusin todeta tällaiseenkin Suomessa löytyvän tekijän.

Vehniäisen kotisivulle vilkastuani huomasin nähneeni kynän jälkeään myös Kamalassa luonnossa.

Ei kommentteja: