lauantai 26. marraskuuta 2016

Porvarillisia poimintoja tuoreesta väitöskirjasta

Tänään minulla on ilo suunnata Helsingin yliopiston päärakennukseen, jossa klo 12:15 Juha-Matti Granqvist aloittaa väitöskirjansa Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella (1748-1808) : Sosiaalihistoriallinen perustutkimus puolustuksen.

Väitöskirjaa silmäilin eilen sen verran, että löysin objektiivisen todisteen sen erinomaisuudesta. Sivulla 87 nimittäin mainitaan Kokemäki:
...Helsingissä asui merikapteeneita joilla oli porvarisoikeudet muissa Ruotsin valtakunnan kaupungeissa. Tätä sekavuutta voi havainnollistaa merikapteeni Olof Sundmanin tapauksella. Sundman oli Turun kaupungin porvari, mutta asui enemmän tai vähemmän pysyvästi Helsingissä. Suostuntaveroluetteloissa on hänen kohdallaan huomautus ”porvari Turussa” selityksenä veroäyrin puuttumiselle. Joinakin vuosina Sundman on jopa merkitty veroluetteloihin Kokemäellä, missä hän omisti Vitikkalan ratsutilan, huomautuksella ”porvari Helsingissä”. Sundman kuoli merimatkalla Cadizissa vuonna 1774, ja seuraavana vuonna hänet perunkirjoitettiin Helsingissä.  
Cadiz oli ja on kaupunki Andalucian rannikolla, lähellä Gibraltarin salmea. Ulkonäkönsä 1700-luvun lopulla tuskin erosi merkittävästi 1800-luvun kuvista?

Tietenkin tutkimuksen porvarilistoissa esiintyvät myös esi-isäni Petter Sundin pojat ja vieläpä vilahtaa sivulla 99 alaviitteessä pojanpoika:
Kauppias Julius Johan Sundin leski Elisabet Collina järjesti vuonna 1757 poikansa Petter Johan Sundin kestikievarinpitäjäksi. Hoidettuaan tehtävää kaksi vuotta Sund irtisanoutui ja yritti päästä kauppiaaksi, mutta häntä ei otettu. Sund vetosi hakemuksessaan isäänsä ja isoisäänsä, jotka olivat olleet kauppiaita, sekä omaan työkokemukseensa sukunsa kauppahuoneesta. Maistraatti totesi kuitenkin, että Sund oli isänsä kuollessa ollut liian nuori kauppapalveluun, ja äitinsä alaisuudessa hän oli lähinnä pannut olutta. Kts. Helsingin maistraatin pöytäkirja 7. ja 12.4.1757, HKA MA Ca:62, s. 404, 410; Helsingin maistraatin pöytäkirja 1. ja 3.10.1759, HKA MA Ca:65, s. 1239–1240, 1243–1248. 
Petter Johan Sund mainitaan Hornborgin kaupunginhistorian mukaan vuonna 1767 kaupanpitäjänä, mutta häntä ei Granqvistin työn perusteella koskaan otettu Helsingissä porvariksi. Sen sijaan hänet karkoitettiin kaupungista jonkun pahanteon vuoksi. En ole kaivanut alkuperäislähteitä esille.

Kuvat kirjoista
Wunderbuch für die reifere Jugend. British Library, Flickr Commons
Robert Ramble's stories selected from the history of England, from the conquest to the revolution. Flickr Commons

perjantai 25. marraskuuta 2016

Levänluhdan tutkimuksista kuultua

Eilen pidettiin seminaari Näkökulmia Levänluhdan vesikalmistoon – tutkimusprojektin 2013–2016 tuloksia. Hämärästi muistan Anna Wessmanin kertoneen tutkimuksen aloittamisesta kallojen ääressä Kansallismuseossa - näköjään lokakuussa 2013. Sittemmin oli tehty paljon. Muun muassa niitä hiiliajoituksia, joita tuolloin jäin kaipaamaan.

KotomiCreations, Flickr CC BY-NC 
Wessman alkupuheenvuorossaan totesi nyt niihinkin vedoten, että kalmisto oli ollut käytössä 300-800 jaa. eli huomattavan kauan. Esinelöydöistä informatiivisimmilta vaikutti pronssikattila, joka kertoi mahdollisesta yhteydestä Ruotsin kautta Norjaan, jossa saman tyyppisiä kattiloita on ollut paljon. Myös selkänappisoljen korunappi on Suomessa harvinainen löytö. Hankala sana pitäisi painaa mieleen, sillä muistan millä ihmetyksellä näitä kapistuksia British Museumissa tuijotin. Kuvassa on vielä suhteellisen yksinkertainen malli. Englanniksi näemmä tämä on 'disc-on-bow brooch'.

Jukka Palo kertoi DNA-tutkimuksen haasteista ja kertasi paljon samaa kuin Åsa Larssonin esityksessä syksyllä. Tuloksia hänellä ei ollut vielä esiteltävänä, sillä vertailuanalyysi kovalla työllä ja uusimmalla tekniikalla saaduista näytteistä oli vielä kesken.

Markku Oinonen sivisti minua ja varmaan muutamaa muutakin radiohiiliajoitusten säätämisestä isotooppimäärityksin. Ihmisluun hiilipitoisuus kun riippuu nautitusta ravinnosta. Ja syömistensä puolesta Levänluhtaan haudatut muodostivat selvästi neljä erilaista ryhmää maallisen ja merellisen annin nauttimisen suhteen.

Santeri Vanhanen kertoi Levänlahden ympäristön kartoituksista. Siitepölykairaus kertoi, että vasta kalmiston käytön loppuvaiheessa alueelle tuli viljelykasveja ja varsinainen viljely alkoi keskiajalla. Asutuksesta kalmiston lähellä ei ole löydetty merkkejä.

Kristiina Mannermaa yllätti kertomalla, että lähes kaikki kalmistosta löytyneet eläinten luut ovat keskiajalta tai sitäkin nuorempia. Ainakin 4 hevosta on haudattu tai jätetty paikalle. Mieleen tuli vaarini kertomus hevosen hautaamisesta 1930-luvulla - joku on varmaankin historiallisen ajan perinnetiedosta tehnyt synteesin hevosten käsittelytavoista?

Markku Niskanen selvitti ihmisten luista muodostettuja arvioita sukupuolesta ja ruumiin koosta toistaen monesti, että pienet miehet ovat vaarassa tulla luokitelluiksi naisiksi ja lihaksikkaat sekä isommat naiset miehiksi. Onneksi luissa oli myös sukupuolta yksiselitteisemmin määrittäviä lanneluita, joiden perusteella Levänluhdan vainajista 75% oli naisia. Sukupuolesta riippumatta kalmistoon tuodut vainajat ovat omana aikanaan olleet keskimääräistä eurooppalaista kokoa eivätkä siis erityisen pienikokoisia kuten on joskus arveltu.

Kati Salo oli tarkastellut samoja luita tautien jättämiä jälkiä hakien. Ainoa eroavaisuus hänen väitöskirjaansa varten tutkimiinsa aineistoihin oli epätavallisen yleiset nivelmuutokset. Näitä voi aiheuttaa perintötekijät eli on mahdollista, että vainajista moni oli sukua keskenään.

Viimeiseksi Elisabet Holmqvist kertoi kahdesta metallisesineiden koostumuksen tutkimusmetodista, joista toisessa mittaus tehdään pinnasta ja toisessa on irroitettava näyte. Mittaustuloksissa oli odotettuja eroja. Itse esineissä oli myös huomattavia eroja metallipitoisuuksissa. Kuparia taisi olla kaikissa ja kajoavalla metodilla siitä saatiin määritettyä lyijyn isotooppipitoisuudet, joita voidaan verrata tunnettuihin kuparikaivoksiin. Kuullostaa hyvältä, mutta vertailuarvoja ei ole käytettävissä kuin Keski- ja Etelä-Euroopasta. Lisäksi minulle ja puolestani kysymyksen ääneen esittäneellä heräsi kysymys metallien sekoittumisesta niiden uudelleenkäytössä. Tähän ei saatu selvää vastausta.

torstai 24. marraskuuta 2016

M. m. tietoja Tukholmassa käynneistä

Montako kertaa olen lukenut tai kuullut kauhukuvasta, että digitoinnin myötä tutkimus kohdistuu vain digitoituihin lähteisiin? Ja muu unohtuu? Aika monta kertaa ja aina nyökytellyt tätimäisen tietäväisesti. Sillä enhän minä moista tekisi... Olinhan nyt 1802-projektissakin vaivautunut Kansalliskirjaston lukemaan paperilta Inrikes Tidningaria, jota ei oltu digitoitu vuodelta 1802.

Mutta. Olinko selvittänyt mitä muita lehtiä Ruotsissa tähän aikaan ilmestyi? Ehen. Aivan yllätyksenä tuli sitten kirjallisuuden lähdeviitteessä vastaan Dagligt allehanda, jossa Wikipedian mukaan oli sekä ulkomaan että kotimaan uutisia. Eli oitis tilaukseen Kansalliskirjastossa, jossa sitten selailin numerot kesältä 1802 ja totesin sisällön ilmoituspainotteiseksi ja uutisköyhäksi.

Päivän (!) tämän jälkeen huomasin sosiaalisessa mediassa uutisen Kungliga Biblitoteketin uudemman sanomalehtipalvelun (sen, jonka käyttöliittymää inhoan) laajentumisesta. Silmäilin tiedotteen läpi ja eikös siellä mainittu samainen Dagligt allehanda.



Koska ymmäsin ensin, että lehdet eivät olleet koneluettavia, avasin huvikseni jo paperisena näkemäni 10.6.1802 julkaistun numeron. Toisella lukemisella huomasin ilmoituksen herra Jean Lustren ratsastusnäytöksestä. Sama seurue oli kuukautta myöhemmin Turussa (Åbo Tidning 7.7.1802).

Henkilöhistoriallisesti lehdessä on mielenkiintoista Tukholmaan saapuneiden matkustajien luettelo, jossa luonnollisesti muutamia Suomesta tulleita:
  • Handlanderne Johan Töllberg, Clas R Holltius och Joh. Malm från Wasa, samt Joh. Westerlund med hustru från Christina Stad, bo uti Huset N:o 31 vid Stadsgården.
  • Handelsman Christian Anders Jansen från Hellsingfors  [...] bo på Källaren Freden (ilmeisesti sama kuin nykyinen ravintola Den gyllene freden)
  • Capitaine Silfwerswan från Finland, bor i Huset N:o 144 vid Österlånggatan
  • Philosophie Candidaten Borberg, Studenterne Forsten och Ahnger från Åbo, bo uti Huset N:o 45 vid Järntorget.
  • Handels-Bokhållaren Jean Broms jemte Studenterne Johan Gustaf Asklöf, Gustaf Löfwengren och Anders Wilhelm Fredenschöld från Åbo, bo uti Huset N:o 45 vid Jerntorget. (Fredenschöld ei ollut kesällä 1802 Turun katedraalikoulun oppilas eikä Turun akatemian ylioppilas eikä edes Haapaniemen sotilaskoulun kadetti)
Tämä innosti kokeilemaan kuitenkin koneluetun tekstin hakua ja kyllähän Dagligt Allehandasta sai osumia. Kokeilin nimeä Gottleben ja löysin kaksi saapumismerkintää:
  • 16.7.1777 Handelsmannen Joh. Gottleben med des dotter från Biörneborg, bor hos Grosshandlaren Gottleben vid Lilla Nygatan (sukulaisen osoite selvisi!)
  • 15.6.1785 Fru Gottleben från Björneborg, bor i huset N:o 25 vid Drottningegatan
Ja 18.7.1796 ilmoituksen palveluksesta karanneesta piiasta Anna Stina Gottleben!

Kokeilin vielä hakusanan Kumo ja lukuisten lohimainosten lomassa oli 4.6.1779 julkaistuissa sekalaisissa ilmoituksissa osuma liittyen vanhaan Belin-koosteeseeni:
Jungfru Christina Belin, som är född i Kumo eller Björneborgs Län, är god och qifwer sit wistande tillkänna för hennes Swåger i Stockholm som åstundar få tala med henne, hwilken träffas wid Köpmangadan i huset N:o 178, 3 trappor up 
Perhesuhteet eivät kuullosta aivan normaaleilta. Miksei lanko kertonut ilmoituksessa omaa nimeään?! Ilmeisesti haettu Christina on Thure Belinin tytär, jonka olen itse viimeksi nähnyt Kokemäen pappilassa 1761. Mutta tuntemani sisarensa ovat naimisissa Suomen puolella...

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Mamsellit Mörtengren

A. R. Cederberg on kirjassaan Vanhaa ja uutta. Historiallisia tutkielmia ja kirjoituksia julkaissut otteita Olof Anders Järnefeltin kirjeistä. Hän vaikutti ylioppilaana Turussa 1810-luvun lopussa. Cederberg ei ole kertonut millä päiväyksellä Järnefelt kirjoitti (suomeksi käännettynä) seuraavasti:
Minut kutsuttiin pormestarinna Mörtengrenin luokse; hänellä on kolme samannäköistä ja mitä hienoimman sivistyksen saanutta tytärtä. Kahdeksan päivän kuluessa, jotka vietin heidän luonaan, olen oppinut tietämään, mikä on oikea ero naisten ja naisten välillä tai oikeammin sanottuna sivistyneen ja sivistymättömän välillä. Mamsellit Mörtengren ovat saaneet mitä loistavimman kasvatuksen, etenkin vanhin heistä. Hän puhuu ranskaa ja saksaa kuin äidinkieltänsä, laulaa erinomaisen hyvin ja soittaa sitraa vielä paremmin ja vaikka hän ei ole kaunis, täytyy kuitenkin pitää hänestä - älä sentään luule, että olisin rakastunut, ei - - -
Oli kohteliasta kutsua rouva Mörtengreniä pormestarinnaksi, sillä miehensä oli erotettu toimestaan Porissa ennen kuolemaansa. Taivassalon rippikirjan (1811-1821 s. 56) mukaan Järnefeltin ihailemat tyttäret olivat Charlotta Magdalena Johanna (s. 1793), Carolina Catharina Sophia (s. 1794) ja Maria Lovisa (s. 1802). Kaksi vanhinta siis Järnefeltin ikäisiä.

Mutta samaisen rippikirjan aukeaman ja Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan vanhin tyttäristä oli avioitunut jo 1813 eli ennen Järnefeltin tuloa Turkuun. Onko tämä yksityiskohta ihastuksessa unohtunut vai puuttuuko joku tyttäristä rippikirjasta?

Ylioppilasmatrikkeli kertoo myös Maria Lovisan avioituneen vuosi äitinsä kuoleman jälkeen. Rippikirjan (1822-1824 s. 33) mukaan sisar Carolina Catharina Sophia lähti hänen mukaansa Viipuriin.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Täydennysosia

1) Etsiessäni tietoa automaattiravintolasta löysin Fyrenistä 9/1903 kuvan maitoautomaatista, jota olen esitellyt blogissa pari vuotta sitten.

2) Kirjoitettuani siansaksasta ja lampaanlatinasta sain käsiini Erkki Lyytikäisen uuden kirjan Sanotaan tyyliin näin. Sen artikkelissa Sananmuutokset - kaksikasvoista kieliriehaa (s. 108-122) suhtaudutaan menneisyyden tiedonantoihin huomattavalla skeptisyydellä, johon antaa aihetta vain (?) se, että muunnoskielet eivät olleet käytössä Lyytikäisen lähiympäristössä hänen nuoruudessaan.
"Ojansuu antaa näistä ja eräistä muista leikkikielistä levikkitietoja ja luotettavien tutkijoiden omakohtaisia todistuksia. Täytyy siis uskoa, että tällaisia muunnoskieliä on todella käytetty. Otaksun silti, etteivät ne ole olleet laajojen pirien suosiossa siihen tapaan kuin vaikkapa sananlaskut ja puheenparret. Vähänkään pitempien jaksojen kääntäminen vaatii valtavan lyhytmuistikapasiteetin, kysehän on suullisesta perinteestä. Samoin kodin avaamiseen tarvitaan erinomainen muisti ja sujuva tekniikka, Muistelen hämärästi, että lapsuudessani olisi puhuttu jotain kontinkielestä. En usko, että kyse oli elävästä, produktiivisesta perinteestä, vaan pikemminkin se oli ehkä koulukirjasta opittua tiettyjen vakiofraasien toistelua." (s. 113)
Lyytikäistä tuskin siis vakuuttaisi August Strindbergin tiedonanto vuodelta 1882 ruotsalaisesta 'viikunakielestä', jota monet olivat Tukholmassa puhuneet kolmisenkymmentä vuotta.

3) Arkeologiaseminaarissa esitelty savikupoliuuni oli Yhdysvalloissa käytössä vielä 1700-luvulla. Videossa How to build an Earthen Oven and Use it the Same Day! historianelävöittäjä rakentaa ihan saman rakenteen, jota Mikkanen kuvasi. Mitä nyt kivisen pohjan sijaan käyttää tiiltä. Saman kanavan videossa How to Build an Earthen Oven on enemmän tietoa ja eri tekniikka. Videossa Baking Bread in the Earthen Oven selitetään sitten miten valmis uuni lämmitetään ja leipä leivotaan.

4) Tietoja menneisyyden opettajista löytyy toivottavasti jatkossakin. Salon opettajien (osa 1 ja osa 2) lisäksi olen tänä syksynä (1802-projektin yhteydessä) löytänyt maininnan Rantasalmella vuonna 1802 raamatulla palkitusta opettajasta Juha Pöllänen. Tämä oli opettanut lukemista ja kristinuskoa, vaikka oli ollut puolen vuoden iästä alkaen sokea! (Åbo Tidning 11.9.1802)

5) Rantasalmesta puheenollen. Jakamaani kuvaa kuninkaan kesällä 1802 antamasta mitalista käsiteltiin (aloitteestani) SukuForumilla ja totesin sinne, että
mitalien anto oli raportoitu 16.4.1803 Åbo Tidningissä. Koska keskustelussa ei vielä tullut esille, niin mainittakoon myös Matts Hukkasen myöhemmin kuninkaalta saama kultamitali (Åbo Tidning 10.6.1807).
6) Tammikuussa 2014 lainaamani muuttokuormakuvauksen visualisoinniksi olisi sopinut kuva Fyrenistä 24/1903. Kuormassa kun tosiaan on (tekstin varsinainen aihe) fiikus!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Historiaa sarjakuvina, osa n

Yleisradio kertoi verkkosivullaan viime viikolla, että "Suomalaisesta sotahistoriasta on valmistunut sarjakuva oppimateriaaliksi eurooppalaisille lapsille." Children of Wartime -sarjakuvan käsikirjoitti Teemu Heikkinen ja kuvitti Irina Raski ja Tapio Mömmö. Taustalla olevaa tutkimusta voi lukea verkkojulkaisusta, Mikko Europaeus & Aivo Põlluäär: CHILDREN OF WARTIME: A Comparative Oral History Study of World War II in Finland and in Estonia (pdf)

Ja kaupunginkirjaston tietokannasta löytyy aina vaan historiasarjakuvia. Olisi pitänyt pitää parempaa kirjaa hakutavoista niin ymmärtäisin, miksi tämä kaivelu on nyt kestänyt jo vuosia.

Esimerkiksi Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan Maailmanhistoria. Ratkaisevat ja käänteentekevät tapahtumat todenmukaisesti kuvattuina vuodelta 2008 olisi pitänyt tulla hakutuloksin jo vuosia sitten. Paksussa albumissa on erillinen osa Pieni Suomen historia (eli pari sotaa) ja kuvanäyte on Sanna Ulvilan sarjakuvasta 1918 Tampereella.
Ensio Aallon, Eija ja Jukka Kuusiston Isoontalon Antti ja Rannanjärvi jutteli kaharen kesken on ilmestynyt vuonna 2013. Sarjakuva on todellisuutta tavoittelevaa. Kirjassa on myös faktasivuja.

Samojen tekijöiden Niilo Lukko oli viime vuotisessa listauksessani.

Tuomas Myllylän Pakanat-trilogiasta sain kirjastosta kaksi ensimmäistä osaa. Niissä eletään 930-lukua eli viikinkiaikaa, jossa miekat heiluvat ja hopea kiiltää. Oliko Suomessa näin levotonta on mahdotonta sanoa, mutta kertomus kulki kohtuullisen uskottavasti.
Juho Sihvosen Ikiuni. Alisista ja ylisistä (2014) on toisenlainen katsaus esikristilliseen aikaan ja erityisesti shamanistiseen uskontoon. Tuoretta.
Jaakko Vehniäisen Apostolin kyydillä ja Paavalin matkat sandaalit sauhuten ovat raamatunhistoriaa. Eivät siis kuulu varsinaisesti Suomen menneisyyteen keskittyvään keräykseeni, mutta vaikuttivat niin hyvin tehdyiltä, että halusin todeta tällaiseenkin Suomessa löytyvän tekijän.

Vehniäisen kotisivulle vilkastuani huomasin nähneeni kynän jälkeään myös Kamalassa luonnossa.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Onnettomat veljekset Halikosta

Marraskuun 19. ja 20:nnen päivän välisenä yönä 1792 vyöryi Halikon Keravuoren kylän Kurun talojen pelloista iso osa vieressä kulkevaan jokeen. Kirkkoherra Achrén kirjoitti tapahtuneesta yksityiskohtaisesti kaksi päivää myöhemmin kirjeen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.2.1793.
Achrén yritti tehdä selväksi, että Kurun tiloja viljelleet veljekset Johan ja Henrik Mattsson olivat nyt avun tarpeessa.

Vetoomus toimi, sillä sanomalehdessä Inrikes tidningar 24.7.1793 Achren kertoo saaneensa 2 riikintaalaria, jotka oli lähetetty 15.2.1793 eli kaksi päivää kertomuksen julkaisun jälkeen.

Tämä ei jäänyt ainoaksi lahjoitukseksi, sillä Achrénin tiedoksianto sanomalehdessä Inrikes tidningar 22.10.1722 listaa lisää.