tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pönkkähameet Turun ja Porin läänissä

Pönkkähameiden pikainen paluu (edellinen osa).

Ensinnäkin (vihdoin ja viimein) yritin hakea kuvaa pönkkähameesta. Ylileveästä mallista 1700-luvun puolivälissä oli huomattavasti enemmän tarjontaa. Näin leveä hame ei Suomessa ollut 1730-luvun alussa!

Rijksmuseum 
Toiseksi, tarkistin (vihdoin ja viimein) sanomalehtitekstistä löytämäni määräyksen päivämäärineen. Teksti alkaa Modéen kokoelman toisen osan sivulta 925 ja käsittelee ylellisyyden rajoitusta, mutta ei mielestäni määrää veroa. Ote:

Kolmanneksi keräsin läänintilien alkusivujen hakemistojen avulla Turun ja Porin läänin tileistä 1733 ja 1734 hameverolistat. Jälkimmäisenä vuonna kattavuus oli parempi, mutta parista kihlakunnasta ja Uudestakaupungista listoja ei ollut. Ei välttämättä tarkoita ettei hameita ollut. Harmittavasti myös parissa kihlakunnassa luvut olivat kirjan taitteessa näkymättömissä ja jouduin arvioimaan.

Porista ja Turusta on luvut molemmilta vuosilta ja on päivänselvää, että verolla oli vaikutusta. Porin 18 hametta väheni vuodessa 14:ään (7498:4907, 7503:4889) ja Turun 158 hametta 132:een (7498:4825-4829, 7503:4781-4784). Vastaava vähentymä on raportoitu myös Haminasta.

Turkuun verrattuna maaseudun hametiheys oli pieni. Suurimmillaan (laskevassa järjestyksessä) Turun lähistöllä eli Ahvenanmaalla (7503:4177-4178), Halikon kihlakunnassa (7502:2513-2514), Piikkiön kihlakunnassa (7502:2120), Mynämäen kihlakunnassa (7502:1355-1356) ja Vehmaan kihlakunnassa (7502:1015). Maskun kihlakunnasta lista uupuu.

Ylä-Satakunnan alisesta kihlakunnasta lista puuttuu myös, kun taas ylisestä raportoitiin molempina vuosina 15 hametta (7498:3395, 7503:3367-3368). Ala-Satakunnasta veroa maksettiin vuonna 1734 11 hameesta (7503:2941).

P. S. Ilman hakemistoa listojen hakeminen on työläämpää, mutta mahdollisesti käyn myöhemmin muita läänejä läpi.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Digitoidut lehdet ja tekijänoikeudet


Tästä piti tulla osa sarjaan "kuva miehestä, josta en ole koskaan kuullut". Kuten kuvateksti kertoo, kyseessä on "Alb. Gebhardin piirtämä pilakuva Tuulispään pilapiirtäjästä A. Kangasmaasta" ja se julkaistiin Tuulispäässä 11-13/1911. Etunimettömästä Kangasmaasta oli verkkohaulla helppo löytää tietoa (vaikka Museovirasto oli liittänyt hänelle väärän etukirjaimen). Sillä miehellä on Wikipedia-sivu.

Se kertoo Kangasmaan kuolleen vasta vuonna 1951 eli töidensä tekijänoikeudet ovat edelleen voimassa! (Albert Gebhardin eivät.) Montakohan piirrostaan olen tänne leikannut ja liimannut, kun useimmissa pilalehtien kuvissa ei ole mitään tunnisteita ja nimikirjaimet ja muut symbolisemmat olen jättänyt huomiotta?

Kansalliskirjasto ei ole tekosistani vastuussa, sillä (näköjään) nykyisissä käyttöehdoissa (1.3.2017) lukee "Käyttäjät eivät saa välittää tekijänoikeuden alaista digitaalista aineistoa eteenpäin ilman oikeudenhaltijan lupaa." Tästä ei pidetty suurempaa meteliä kun lehdet 1910-luvulta avattiin. Toisin sanoen: en muista mitään mainintaa.

Tosin jo aikaisemmissa, päiväämättömissä käyttöehdoissa, jotka on tallennettu IA:han joulukuussa 2016 lukee "Käyttäjä voi käyttää Digin aineistoja huomioiden tekijänoikeussäännökset ja noudattaen niitä." Sama lause oli sivustolla jo syyskuussa 2014 eli alkaa näyttää siltä, etten ole koskaan lukenut ehtoja läpi. Tai olen jämähtänyt vuoteen 2007, jolloin "Aineistoa voi käyttää mainitsemalla lähteenä kyseisen aineiston (esim. Historiallinen sanomalehtikirjasto) ja Kansalliskirjaston". Tosin, jos tätä blogia katsoo, niin huomaa, etten ole koskaan noudattanut tuota nimeämiskäytäntöä...

Eli käytännössä seuraamuksia ei ole tullut. Ei määrättyjen ehtojen noudattamattomuudesta. Ei Venny Soldan-Brofeltin piirrosten käytöstä ennen tekijänoikeutensa raukeamista. Eikä Tuulispään kuvista. Ehkäpä olen sattumalta aina valinnut Yrjö Ollilan kynän jälkeä? Hänen omakuvansa samaisesta Tuulispään juhlanumerosta 11-13/1911.

Aikaisemmin aiheesta: Kaikki eivät pidä Kansalliskirjaston sanomalehtiavauksesta.




sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Lapsettomat tädit ovat merkityksellisiä

Olen minä sentään jotain oppinut ja toisinaan sen myös muistan. Saatuani Rebecka Schiltin perukirjan alkusivun tiedot talteen ja timanttisormukset noteerattua EN sulkenut dokumenttia (tai otin sen uudelleen esiin, miten nyt sitten olikin) ja luin loputkin sivut. Joissa esiintyi parissa kohdassa Lars Hägg, esitätini Margareta Hohenthalin aviomies. Häiden ajoitus on epäselvä, joten asiaa kannatti tarkastella huolellisemmin.

Todellakin kannatti, sillä Rebeckan miehen perukirjasta ja parista muusta lähteestä (ks. tarkemmin koosteesta Spolstadin Hohenthalit) selvisi, että Häggit olivat ainakin kahden avioliiton kautta sukua Rebeckan lapsipuolille ja että orvoksi jääneestä Lars Häggistä oli tullut Rebeckan holhokki.

Vaikka olen usein ylivarovainen johtopäätöksien teossa, niin uskallan väittää, että Rebeckalla oli joku rooli Margaretan päätymisessä Tukholmaan ja siellä avioitumisessa.

Koska sivupolut osoittuvat toisinaan hedelmällisiksi halusin tietää enemmän Rebeckan miehestä. Adelsvapen (eli todennäköisesti myös Elgenstierna) väittää Ingridin ja Annan isäksi Bengtiä aatelissuvusta Krabbe af Svaneby. Kyseisen suvun sivulla ei kuitenkaan näy Bengtiä eikä myöskään Larsia, jonka poika hän voisi olla.

Juhannusviikonloppuna kirjastoihin ei ole pääsyä, joten täydelliseltä onnensattumalta tuntui, kun eilen illalla eteeni tuli twiitti.
Juuri oikeat vuodet ja lopussa (s. 613-614) lyhyt matrikkeli, jossa Bengt Larsson mukana. Ei perhetietoja, mutta ei myöskään viitettä sukunimestä. Aatelismatrikkeliin taidettu kehitellä suku tyhjästä? Ei kai amiraliteetinkomentajakaan surkein mahdollinen appiukko ole?
Perhetiedot olisivat olleet kivoja, sillä matrikkeliosuudessa on mukana myös Rebeckan Margareta-sisaren todennäköinen aviomies. Ei taida olla täyttä sattumaa, että sisaret menivät molemmat laivaston miehen kanssa naimisiin?

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Paimenessa ollessa

Sanan Saattaja Wiipurista 20.7.1833
Onnettomia tapauksia Suomen maassa. ... Paimen tyttö Ester Matintytär Putkijärven kylästä Gustaf Adolfin pitäjässä hävisi 21 päiv. edesmennyttä syyskuuta ja löydettiin kuolleena 20 p. toukokuuta Kouvajärvessä. Hänen eväskonttinsa remelit olivat sidotut kaulan ymbäri ja kontti täytetty kivillä, niin että ruumis oli vedessä ja jalkaterät näkyivät vedenpinnassa. Siitä näkyy että händä ensin on lyötyy kuoliaksi ja sitte upotettu järveen; mutta, vaikka kyllä tarkasti on tutkittu tätä asiaa, niin ei ole vielä murhamiestä käsitetty. 
Sanan Saattaja Wiipurista 31.8.1833
Onnettomia tapauksia Suomen maassa. Edesmenneessä kesäkuussa. ... Wieremuntan kylässä Sääksmäen pitäjässä löydettiin 90. vuotinen vaimo Lisa Matintytär kuolleena metsässä, johon hän 14. p. oli mennyt lehmää paimendamaan. Hänen jalkansa olivat tarttuneet kahden kiven väliin.
Suometar 7.9.1847
Matkasanomia ... Itäänpäin Loviisasta löysimme kansan, vaikka on Ruotsalaista, taitavan myös Suomea, miesväen paremmin, vaimoin ja lasten huonommin; umpi-ruotsalaisia emme tavanneet. - Metsässä kohtelimme kaksi paimenetarta, mutta nämät eivät suinkaan olleet ihastuttavia, niinkuin ne joita jutuissa ja lauluissa olimme katselleet, vaan rumia ja ilvottavia kaikella lailla, pörrö-tukkaisia ja niin likakasvoisiakin, ettei viikkokauteen heidän olisi luullut pesovettä nähneen; vaatteet kuin lakeisen tukot, säärykset rikkeimet, ja kaikki yhtä hulttiomasti yllä; jalat kuraiset, kädet ja kaulat vieläkin ruokottomammat. Luihtaen ja kiroillen ajoivat eläimiänsä. "Hyi! noin rivojakos ovat Suomen Amaryllit?" sanoi joku meistä; se huojensi kuitenkin harmiamme, etteivät nämät riettaat puhuneet suomea vaan ruotsia.
Maamiehen Ystävä 2.9.1848
Hämeen Tuuloksesta ... Ukkonen ja rakeet ovat myös vahinkoa tehneet eräissä paikoin, niin esimerk. Padasjoen pitäjässä tappoi toistasataa eläintä yhdellen ahollen ja löi kaksi paimenta pyörryksiin.
Sanomia Turusta 26.10.1852:
Yhdentoista vuotinen poika Kalvolassa kaitsi tänä suvena isänsä eläimiä takamaalla, kussa kaksi karhua usein oli havaittu. Aamulla hänen metsään lähteissä, varottiin häntä ja annettiinkin hänelle haulilla ladattu pistooli. Päivällä tulikin peto laumaa tervehtämään ja rupesi yhteen lehmään. Poika koki karhua huudolla ja poraamisella pelottaa, mutta kuin ei tämä sitä ollut kuulevanaankaan, astui poika vähän lähemmälle, ja laukasi pistoolinsa karhun keskelle naamaa. Karhu pudisti päätänsä, miettien itsekseen lieneekö asia täyttä totta elikkä paljasta leikkiä; vaan havaiten vihamiehensä heikkouden mutta samoin rohkeuden, päätti nalle tehdä jalosti ja astui jonotteli hiljalleen takasin metsään.
Suometar 24.8.1855:
Tapaturmaisia tapauksia ... Ikaalisissa ... Ukkoinen tappoi Juhtimäen Hanhisuon maalla yhden hevoisen ja usiampia nautoja karjaa; mutta paimen, joka istui keskellä karjaa karitsa sylissä, jäi terveeksi.
Suometar 22.2.1856:
Onnettomia tapauksia. Sulkavalta. Mennä kesänä oli 3 vuotinen lapsi toisien lapsien kanssa paimenessa. Kuin lapsi lämmitteliin tulen vieressä, syttyi mekkonsa tuleen, joka niin poltti koko ruumiin, että lapsi paikalla kuoli. 
Suometar 18.9.1857
Tohmajärveltä ... Täällä tapahtui onneton tapaus elokuun 19 p:nä, kuin S. Haarasen paimentyttö läksi paimentamaan lehmäkarjaa laitumelle, astuen rauhallisesti karjan perässä, hyräillen paimenlaulujansa, ei tieten mikä onnettomuus oli häntä kohtaava, kuin yhtäkkiä näki ihmeeksensä metsän kuuluisan kuninkaan kuningattarensa kanssa luonnon leikkiä pitävän. Tämäpä hyväherra tästä suuttui pahan päiväseksi, kuin näki oudon vieraan tulevan sopimattomaan kohtaan. Siitä kävi käsin paimeneen, jolta rintapuoliskon repäsi, kaikki lihan luita myöten kylestä ja käsivarresta kuin myös ohimoilta mahan rikki, ja selkäpuolelle pitkän haavan. Kentiesi jos olisi syönyt siihen, mutta paimenella oli eväskannikka povessa, ja se putosi raadellessa maahan, niin kontio otti sen kynsiinsä, alkoi syödä ja möristä, joten pääsi paimen pakoon, mutta oli puolipyörryksissä, ja aamusta iltapuolelle kulki kotiapäin pysytellen puista kiini. Viimein vaipui hän tielle, josta sitte löydettiin ja lakanalla kotiin kannettiin, ja nyt sanomattomain vaivain alla odottaa viimeistä hetkeänsä.
Suomen Julkisia Sanomia 5.8.1858
Mustialasta... Keski-iässä olevaa vaimo-ihmistä olessaan paimenessa, 24 p. viime kesäkuuta, härkä puski niin kovasti että kentiesi lienee vaimoparan täytynyt samassa silmänräpäyksessä muuttaa tuonelan tupia katselemaan, josta hän sitten toisena päivänä kuolleena löydettiin. 
Oulun Wiikko-Sanomia 17.9.1859
Alatorniosta ... Olipa täällä erinomainen tapaus, jota ei ole kuualta kuulunut, että paimen on lehmäin kanssa kadonnut laitumelle. Kolmentoista vuoden vanha poima paimenti lehmiä ja katosi siellä kolmen lehmän kanssa. On niitä viime sunnuntaina kirkossaki kuulutettu, löytynevätkö sittekään.
Mikkelin viikko-Sanomia 13.5.1863:
5:tenä p. t. k. tapahtui surkia tapaus Pertumaan kylässä, kuin kaks paimen-tyttöä mänivät taloja lähellä olevan lammin rannalle ja löysivät sieltä vanhan heittiö ruuhen, jota tukkeilivat sammalilla, lykkäsivät sen vesille ja mänivät molemmat sillä soutelemaan, ja kaatuivatkin molemmat lampiin, eikä tiennyt kukaan männä apuun. Tytöt jäivätkin sinne, eikä saatu pois ennen kuin vasta kolmantena paivänä, vaikka etsittiin. Toinen oli liki rantaa, toinen etempänä. Tytöt sanottiin olleen toinen 17 ja toinen 14 vuoden vanhat. 
Mäntyharjun haudatuissa nämä paimentytöt ovat itsellisen lapset Sofia Annasdotter Rand ja Maria Adamsdotter Kärpänen.

Kuva Teuvo Pakkalan kirjoittamasta aapisesta. Digitointi Kansalliskirjasto.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Yksi Schildt-suku

Tuntuu erinomaisen typerältä, kun tieto, jota on hakenut 22 vuotta löytyy yksinkertaisesta lähteestä, josta on hakenut kaikenlaista vuosien varrella. Mutta
a) ei sitä ollut kukaan muukaan löytänyt (tai yrittänyt hakea)
b) vasta kun koossa oli tarpeeksi paloja ne saattoi tarpeellisella varmuudella yhdistää
Eli. Eilen törsäsin ArkivDigital-tilaukseen ajatuksenani tilkkiä Spolstadin Hohenthalien lähdeviitteissä huomaamiani aukkoja. Näin tulin ottaneeksi esiin August Hohenthalin hautauskulut ja huomasin hänet haudatun "asessori Schildtin" hautaan Göteborgin tuomiokirkossa lähellä kuoria. Arvokkaaseen hautaan tuskin olisi laskettu omistajalle vierasta vainajaa ja Augustin Christina-äiti (ja esiäitini) oli sukunimeltään Schildt...

Hyppäsin tarkastelemaan Schildt-koostettani samassa dokumentissa. Yksi häntä vei Tukholmaan, joten avasin AD:stä Tukholman perukirjahakemiston - sen tutun ja yksinkertaisen  lähteen. Kohdasta Schildt en löytänyt hakemaani vaan jotain vielä parempaa. Christinan isän sisko oli kuollut ilmeisen iäkkäänä ja perukirjassaan esiteltiin täten parin sukupolven tiedot! (Ihan kiva oli myös havaita, että perinnössä oli mitä jakaa. M.m. 4 timanttisormusta.)

Koska tämä Schildt-perhe haaroittuu Suomeen muualtakin kuin Hohenthalien kautta, laitan rungon tähän esille. Viitteet ja tarkemmat tiedot ovat yllä linkitetyssä dokumentissa ja päivittyvät toivottavasti vielä. (Todennäköisesti, sillä alkuperäisiä lähteitä on vielä paljon tarkastamatta!)

X Schildt
Lapsia:
1. Rebecka Schildt. Kuollut 15.1.1707 Tukholmassa. Aviomies komentaja Bengt Larsson, k. 1676.
2. Margareta Schildt. Kuollut ennen vuotta 1707.
2.1. Tytär Maria Hysing, joka vuonna 1707 komentajan leski Karlskronassa ja oletettu elossa olevaksi
3. Maria Schildt. Kuollut ennen vuotta 1707. Aviomies Nils Eriksson Bergudd, Laihian vapaaherrakunnan hopmanni, k. 1680.
3.1. Poika Nils Bergudd, lääninsihteeri Pohjanmaalla. Oletettu elossa olevaksi 1707
3.2. Tytär Maria Bergudd, oletettu elossa olevaksi 1707. Aviomies "Matts Mickelsson Tamerlander", raatimies Raahessa, kuollut ennen vuotta 1707. - Kirjallisuudessa (johon nojautuen esim. Kotivuori) esitetty, että Marian aviomies oli Johan Tammelander. Onko perukirjassa väärä etunimi vai puuttuuko Tammelander-suvusta yksi mies? Marian aiemmat aviomiehet: Gabriel Mathesius ja Hans Preutz
? 3.3. Poika Erik Bergudd, manttaalikomissaari Pohjanmaalla. K. 1694/1695
? 3.4. Poika Gustaf Bergudd, haud. Tukholmassa 1697 
4. Matthias Schildt. Norrköping. Kuollut ennen vuotta 1707
4.1. Jakob Schildt, kauppias Göteborgissa vuonna 1707
4.2. Johan Schildt, faktori? vuonna 1707
4.3. Mathias Mathiasson Schildt, kauppias Göteborgissa vuonna 1707
4.4. Abraham Schildt, armeijassa vuonna 1707
4.5. Christina Mattsdotter Schildt. Aviomies Joachim Hohenthal
Kuvituksen pohja Tuulispää 37/1913

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Sellainen laitos Huhkon tienhaarassa

Sanomia Turusta julkaisi syksystä 1862 kevääseen 1864 Kuokkamiehen muistelmia (**), joissa on kaikenlaisia kansantarinoita Turun ympäristön paikoista. Useamman vuoden tauon jälkeen lehden toimituskunnan muutokseen vedoten, ilmestyi vielä yksi osa, jossa oli pari uskottavampaa tarinaa. Suhteellisesti.
Joku ehkä hyväntahtoisesti vielä muistanee, että matkassamme Naantalia päin viime kerralla olimme ehtineet Raision kirkon kohdalle. — Näiltä seuduilta on myös sivumennessä mieleen johdatettava, muutama vuosikymmentä takaperin Huhkon tienhaaralla oleva niin kutsuttu "Sibillan"- elikä k(olmen) v(aimon) krouvi. Tämä oli kahden kerroksen korkuinen puuhuone, jossa likimäärin toimitettiin samaa liikuntoa kuin niinkutsutuissa "Kupittaan" ja läntisenpitkän kadun "kasvatus-laitoksissa" meidän aikana harjoitetaan. 
"Sibillan krouvi", jossa monta hyppyä hypättiin ja lystiä lyötiin, sai kuitenkin hävityksensä Turun läänin sen aikaisen väkevän maaherran toimesta. "Sibillain" pahasta elämästä oli monesti hänelle valitettu, mutta parahiten saatti tämä kukistus tapahtua syystä että taanpana Raision pitäjätä asui kaksi nuorta vapasukuista veljestä, jotka sivumennessä aina pysäytyivät siihen; välin usiaksi vuorokaudeksi. Tämä nuorten herrain sopimaton kanssakäynti "Sibillan" tyttöin kanssa, vihastutti niin kovasti veljesten korkia-aatelis muoria, että asian maaherralle ilmoitti, joka niinkuin jo mainitsimme perinpohjin hävitti koko "Sibillan krouvin" kaunein "käteenkatsojinensa" (*) joka joko asetettiin kruunun kehruhuoneesen, joko lähetettiin kruunun kyytillä kototienoilleen. — Niin voimakkaasti siihen aikaan tällaisia laitoksia kukistettiin! —
*) Krouvin emäntä näetsä harjotti myös muinaisen Sibillan ennustajan tavalla käteenkatsomista, josta koko krouvilaitoskin nimensä sai.
Mitään lisätietoa tästä "ilolaitoksesta" en ole löytänyt. Huhkon tienhaaralla tarkoitettaneen Huhkon kartanoon vienyttä tietä. Kartanokin oli kaksikerroksinen ja puusta, kuten kuvasta näkyy (Makele-90, Wikimedia, CC BY-SA 3.0. Ote).

(**) Sanomia Turusta 26.09.1862, 03.10.1862, 17.10.1862, 09.01.1863, 20.02.1863, 03.04.1863, 10.4.1863, ?,  9.2.1866

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Julkkisasianajajan veli


Maria Lähteenmäen juhlakirjassa Rohkea kynä mielenkiintoiseksi artikkeliksi osoittautui Mia Korpiolan Agnes Lundell – Suomen ensimmäinen oikeustutkinnon suorittanut nainen uusien lähteiden valossa. En nimittäin tästä uranuurtajasta ollut aiemmin lukenut. (Kuva yllä Koti ja yhteiskunta 12/1911)

Korpiolan tekstiin minulla ei ole mitään lisättävää, mutta vaihteen vuoksi - kun nyt on mahdollisuus - kaivelen esiin tietoja kuuluisan naisen perheenjäsenestä. Verrytellen jo unohtuneita siirtolaistutkimuksen taitojani.

Agnesin veli Otto Severin (s. 23.10.1876 Turku) nimittäin rantautui Helsingistä New Yorkiin 19.2.1898 (FamilySearch). Ellis Islandin sivusto ei enää jakele ilmaiseksi maihinnousulistojen kuvia, joten en saa tietää kenen kanssa hän matkusti ja kenen luo oli matkalla.

Ensimmäinen löytämäni elonmerkki Otosta tämän jälkeen on vuoden 1901 lopulla päivätty käännös tai versio Maamme-laulusta, jonka hän on toimittanut tekijänoikeustoimistoon asuessaan Michiganin Battle Creekissä. (Catalog of Title Entries of Books Etc. Jan-March First Quarter 1902)

Otto kirjoitti myös ruotsiksi. Kaliforniassa ilmestyneessä ruotsinkielisessä sanomalehdessä Vestkusten julkaistiin monia runojaan, viimeistään toukokuusta 1902 alkaen. Joidenkin runojen nimet viittaavat Suomeen tai sisältö poliittiseen tilanteeseen.

Michiganin Battle Creekissä 2.6.1902 päivätty runo ilmestyi 19.6.1902 ja Chigacossa 15.8.1902 päivätty 4.9.1902 eli kesällä 1902 Otto on muuttanut paikasta toiseen. Chicagossa Otto toimitti tekijänoikeustoimistoon laulun Song of the angels (Catalog of Title Entries of Books Etc. April-June1903 Second Quarter 1903) ja sanoituksen Christian banner (Catalog of Title Entries of Books Etc. Oct-Dec 1903 Fourth Quarter 1903).

Vuoden 1905 lopulta ovat sanoitukset His loving voice ja Wonderful river (Catalog of Title Entries of Books Etc. Jan-Mar 1906 First Quarter 1906). Vuonna 1907 Otto Lundell vahvisti tekijänoikeutensa kappaleen Chicago tekstiin ja säveleen. Sen sovittaja sävelsi laulun The Mountain Flowers (Bärgs-blommorna), jonka Otto sanoitti ja kustansi.(Catalog of Copyright Entries, 1907 Musical Compositions Jan-June New Series Vol 2 Part 3)

Oton runoja julkaistiin myös Illinoisin osavaltiossa ilmestyneessä lehdessä Ungdomsvännen. Illustrerad tidskrift för hemmet ainakin vuonna 1904vuonna 1909, vuonna 1918.

Lehdessä Vestkusten kerrotaan 27.7.1911 säveltäjä Otto Lundellin myyneen yrityksensä eteenpäin.
Mutta jo saman vuoden lopussa Otto rekisteröi laulujen Att binda kransar ja Lyft blicken upp sanoitukset. (Catalog of Copyright Entries, 1911 Musical Compositions Jan-Dec New Series Vol 6 Part 3). Vuonna 1914 julkaistiin Oton kustantamana sanoittamansa kappale The Flower Queen. Sen takakannessa mainostetaan Otolla myytävänä olevia ruotsalaisia kansanlauluja laululle ja pianolle sekä pelkkiä pianokappaleita. Jälkimmäiset ovat samoja kuin tässä Vestkustenissa 22.2.1917 julkaistussa mainoksessa.

Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortista on kuva FamilySearchilla saatavilla.


Tästä näemme, että Otto on päätoiminen musiikkikustantaja ja lähin omaisensa on veli William Lundell New Yorkin osavaltiossa. Verkon sukupuun perusteella kyseessä on 1.6.1883 syntynyt Oscar Wilhelm, joka on ennen kuolemaansa palannut Suomeen.

Otto jäi Yhdysvaltoihin ja elätti tai yritti elättää itsensä nuottien myynnillä vielä gramofonien ja elokuvienkin aikana. Lehdissä Columbia Union visitor 24.4.1924 (pdf ), North Pacific Union Gleaner 8.5.1924 (pdf ), 8.1.1925 (pdf) julkaistussa ilmoituksessa lähes kaikki kappaleet ovat yllä jo mainittuja.
Uutta tuotantoa oli Love's sweet flower (Catalog of Copyright Entries, 1924 Musical Compositions New Series Vol 19 Part 3) ja sanoitus Sing His praise (Sjung Hans pris) (Catalog of Copyright Entries 1933 Musical Compositions New Series Vol 28 Pt 3)

Otto Lundell kuoli Chicagossa 15.1.1938 (FamilySearch, FamilySearch).

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Agricola lapsen näkökulmasta

Olin suunnitellut viettäväni kesäkuun kesäyliopiston kurssilla Reformaatio: uskoa, arkea ja valtapeliä, mutta aihe (ja/tai ajankohta) ei viehättänyt tarpeeksi montaa muuta, joten kurssi peruuntui. Täytyi keskittyä omaehtoiseen opiskeluun sopivaan materiaaliin eli tuoreeseen lastenkirjaan A sanoi Agricola.

Juusteen-jälkeläisenä minulla on orastava Agricola-allergia, mutta tästä kirjasta en saanut minkäänlaisia ärsytysoireita. Agricolan pojan näkökulmasta kerrottu Agricolan elämäntarina toimi eikä ollut ylenmääräistä suurmieshehkutusta. Agricolan ja poikansa vuoropuheeseen sopivat jopa yksityiskohdat, joille ei lähteitä ole olemassa.

Pekka Rahkosen kuvitus on myös mukavasti realismista irrallaan, mutta mukana on ajanmukaisia yksityiskohtia kuten äidin tiukka huivitus. Tekstissä (kirjoittajia Tytti Issakainen, Kaisa Häkkinen ja Maisa Tonteri) on käytetty mausteena Agricolan sanastoa, jolle on selitykset kullakin aukeamalla. Kirjan lopussa on lisäksi taustatiedoksi tai isommalle lukijalle sopivat artikkelit Mikael Agricolasta, Kristian Agricolasta, suomen kirjakielestä ja koululaisten kielestä.

Minä siis tykkäsin, mutta tykkäävätkö lapset? Jääkö tästä jollekin lapselle yhtä pysyvät mielikuvat kuin Ivalolle kuvakirjastaan? Tarjontaa on nykyään tietenkin paljon enemmän kuin 1800-luvun puolivälissä. Tänä keväänä ilmestyväksi ilmoitettua, lapsille suunnattua, Teemu Keskisarjan kirjoittamaa ja JP Ahosen kuvittamaa kirjaa Suomen ihmisten historia ei ole vielä näkynyt. Vaikka ei tulisi painosta, niin syksyllä pitäisi olla luettavana Mauri Kunnaan Koiramäen Suomen historia sekä Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin Suomen keskiaika lapsille.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kansainvälinen valeuutinen vuonna 1835

Elokuun lopulla 1835 The Sun (New York) julkaisi kuuden artikkelin sarjan. Siinä kerrottiin sensaatiomaisista löydöistä, jotka astronomi Herschel oli teleskoopillaan nähnyt kuun pinnalta. (Herschel oli niin kuuluisa, että suomalaisesta sanomalehdestäkin (Åbo Tidningar 16.5.1835) löytyy maininta lähdöstään Hyväntoivonniemelle tekemään havaintoja.)

Amerikkalaisen lehden mukaan Herschel oli nähnyt monenlaisia eläimiä ja siivekkäitä humanoideja, jotka kuvitettiin näin. (Wikimedia)
Tiedonanto oli niin kiehtova, että se ei jäänyt Amerikan itärannikolle. Ruotsiin kuvaus tuli tiedoksi alkuvuodesta 1836 saksalaisena tekstinä, josta ei käynyt ilmi alkuperä ollenkaan. Aftonbladet julkaisi sen (Dagligt Allehandaa seuraten) 24.3.1836, mutta huomautti, että havaintojen luotettavuutta oli kyseenalaistettu.

Syystäkin. Wikipedian mukaan New Yorkissa meni muutama viikko ennenkuin artikkelit ymmärrettiin pilaksi. Mutta The Sun ei julkaissut varsinaista oikaisua, mikä on hidastanut korjaavan viestin leviämistä.

Suomessa ei digitoitujen sanomalehtien haun perusteella kuukuvausta ehditty julkaista ollenkaan. Saksalaisesta sanomalehdestä oli Åbo Tidningar 27.4.1836 poiminut tiedon siitä, että kuuhavainnot olivat amerikkalaisen lehden petkutusta. Tämä korjaava tieto julkaistiin myös Finlands Allmänna Tidningissä 13.5.1836. Vielä tässä vaiheessa tiedonkulun hitaus suojeli Suomea höpö-höpöltä.

(Taiteellisemman kuvauksen jutusta saa Nate DiMeon The Memory Palace -jaksosta. Itselleni aihe tuli uudelleen eteen videoidussa esitelmässä The Telescope at 400: a satirical journey)

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kolmen näyttelyn kierros

Eilen paistoi aurinko, joten oli hyvä hetki ulkoiluttaa Museokorttia ja kuluttaa kaloreita kiertämällä Helsingin kolme tuoretta näyttelyä. Tiivistelmä: vali-vali-vali.

Atskin Aaltoa en ilman korttia olisi mennyt katsomaan. Vuosia sitten en saanut Aalto-museosta mitään irti ja nyt en viitsinyt suuremmin yrittää. Alku oli kyllä positiivinen:
Mutta lähtiessäni kaksi kävijää onnistuivat astumaan pari askelta liikaa ennenkuin pysähtyivät ihmettelemään mistä ovesta pitäisi mennä sisälle.

Seuraavana Sinebrychoff, jossa mietin kieltä enemmän kuin kuvia.
Onneksi tätä ei tarvinnut miettiä enää seuraavana yönä, sillä museolaiset vastasivat
Itse näyttelyssä oli siis muotokuvia. Teemoittain, mutta jaottelu ei aivan joka taulun kohdalla ollut ymmärrettävä. Yksi järkevä ajatus syntyi. Miksi usein mietitään sitä, miksi ihmiset mustavalkoisissa valokuvissa ovat vakavia, mutta ei vanhojen muotokuvien enimmäkseen neutraaleja ilmeitä?

Lopuksi Kansallismuseoon, jossa avautui eilen Suomi100-teeman valokuvanäyttely Julkinen ja kätketty Suomi. Ennen kuin aloitan motkottavien twiittieni liimailun, niin totean, että valitut kuvat ovat hyviä. Teemoitus ja näyttelytekstit valitettavasti vähemmän hyviä. Vedin herneen nenään jo ensimmäistä lukiessani.
Mielialaa ei parantanut, kun huoneen toisessa puoliskossa "Kurittoman Suomen" esittely alkoi maalaiskristillisellä (tms.) yhtenäiskulttuurilla. Eikö Kansallismuseolla ole luettu Miikka Tervosen palkittua artikkelia Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta (pdf)? Myöhemmin itse näyttelyssäkin tulee esiin, ettei kulttuuri ollut yhtenäinen, mutta silti pitää toistaa kliseitä.

Isossa huoneessa oli niin paljon eri asioita, että tekstein luotu jako kahteen ei toiminut.
Vai oliko tarkoitus kyseenalaistaa jakoa? Kun ei moiseen ole Suomen museoissa tottunut...

Seuraavassa, pienemmässä, huoneessa teema pysyi paremmin koossa.
Sitten oli isompi huone, jossa käsiteltiin tasa-arvoa ja demokratiaa. (Näyttelyn alussa teemat (6 kpl) esitettiin eri sanoilla kuin itse näyttelyssä.) Esillä oli köyhyys ja vähemmistöt.
Saamelaiskaravaaneilla tarkoitettiin saamelaisten kuljettamista Euroopan kiertueille. (Muistissa norjalainen väitöskirja, mutta on tästä kirjoitettu suomeksikin.) Aihe olisi sopinut myös näyttelyn päättäneeseen osuuteen.
Kansallismuseon näyttely on auki tammikuun puoliväliin. Kannattaa tutustua, mutta ajan ja ajatusten kanssa.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Testailin ruotsalaisia historiapodcasteja

Norjan Riksarkivet
Ruotsissa arvostettu ja kehuttu historiapodcact on Historiepodden, jossa kaksi historianopettajaa jaarittelee kerran viikossa. Valitsin testaukseen jakson 151. Vår Hovliga Insider, jonka piti käsitellä 1802-projektissa käyttämiäni Hedvig Charlottan päiväkirjoja. Tunnin ja 20 minuutin jaksosta meni alkuhölötykseen 8 minuuttia. Kun päästiin asiaan, sitä oli vaikea seurata, sillä rytmitys oli korvilleni outo kuin myös toisen miehen murre/ääntämys. Hermot pettivät 22 minuutin kohdalla. Kuten niin usein, päädyn mieltymyksineni vähemmistöön.

Arkeologien Arkeloggen-sivuston podcast on ollut tauolla jo yli puolisen vuotta. Testasin jakson
15. Liv Och Död I Nya Lödöse, joka oli pitkä, mutta myös antoisa. Göteborgin edeltäjän arkeologisia kaivauksiin olen lähinnä tutustunut YouTube-videoilla ja nyt tuli monta relevanttia juttua uutena tietona. Lödöse perustettiin ennen Helsinkiä, mutta vastaavasti sinne pakkomuutettiin ihmisiä ja sieltä pakkomuutettiin ihmisiä. Niin, että jäljelle jäi arkeologinen aikakapseli.

Joka Lödösen osalta tuntui huomattavasti Helsinkiä rikkaammalta, mutta olisi kiva nähdä näistä kunnollinen vertailu. Arkeologisista löydöistä mainittiin kaupungin ainoa löytynyt käymälä kirkon yhteydessä. Yksi haastatelluista mietti, olisiko p*ska yhdistettävissä nimeltä tunnettuun kirkkoherraan. Mieleen tuli Rauman ja Köyliön kaivaukset, joista Maija Helamaa esityksessään totesi, että tarkoituksellisesti vainajia ei oltu yritetty tunnistaa.

Helamaan esitykset tulivat mieleen myös kun puhuttiin haudan kasvijäänteistä, joista oli yritetty saada tietoa arkkujen sisustuksesta. Kasvijäänteistä oli haettu myös tietoja mahdollisista viimeisistä aterioista. Yhden naisen luurangon yhteydessä oli yrittiä nukula, jota on voitu käyttää synnytyksen helpotukseen. Kirjallisuudessa tätä tosin ei mainita, sillä Jumalan määräämää synnytyksen kärsimystähän ei ollut sopivaa lievittää.

Återskapat on historianelävöittäjien podcast. Jaksot ovat pitkiä ja useimmiten mukana on paljon puhujia. Valitsin testaukseen jakson 37 15- och 1600-talets jordbruk, jossa oli asiantuntija Clas Tollin haastateltavana. Haastattelijat eivät pelänneet kysyä tyhmiä ja haastateltava fanitti voudintilejä. Tykkäsin, vaikka maataloudesta eksyttiin välillä kauemmas. Niin, ja väitettiin, ettei Suomessa maakirjakarttoja ole laitettu esille "samalla tavalla". Onneksi ei, sanon minä, joka en ole saanut mitään ruotsalaisia karttoja ulos digipalveluistaan.

TheArchivesPodcast on nimestään huolimatta ruotsinkielinen ja ilmeisesti yhden ihmisen projekti. Testaukseen valitsin otsikon perusteella Avsnitt 17 del 1 & 2: Det var inte bättre förr. Heti alkuunsa selvisi, että siinä vieraillaan Göteborgin lääketieteellisessä museossa, jossa olen käynyt itsekin. Museopedagogi puhuu ammattitaitoisesti ja haastattelu sekä äänitys ovat radio-ohjelman tasoisia. Ei mitään uutta tietoa, mutta mukavaa kuunneltavaa.

Sjöhistoriska museetin podcastista olen jo aiemmin kuunnellut (kuten olen kyseisen näyttelyvierailun kohdalla todennut) jakson om Swenska Ost-Indiska Compagniet ja sen perusteella muitakin jaksoja pitäisi kuunnella. (Karlskronan Marinmuseumin podcasttuotanto on hyvin hidastahtista. Jätin testaamatta.)

Vasa museetin podcastissa on kaksi vuoden vanhaa pätkää, joten on epäselvää onko sen tarkoitus jatkua/täydentyä. Iät ja ajat sitten kuuntelin pätkän bantade man på 1600-talet?, josta jäi mieleen, että se oli mielenkiintoinen, mutta ei yhtään faktaa.

Nimellisesti podcastien joukkoon kuuluu myös Harrisons historiepodd, jonka voi myös määritellä Ruotsin kouluradion tuottamaksi 10 minuutin jaksojen sarjaksi. Ammattilaisten tuotantoa eli mukavaa kuunneltavaa. Otsikon Harrisonit ovat tietenkin Dick Harrison ja vaimonsa, joiden "Ruotsin historia esineillä" kirjasta aiheet taitavat olla poimittuja.

  1. Tuggummit från stenåldern
  2. Bullen från järnåldern
  3. Vodkaflaskan från 1979
  4. Buddha från järnåldern
  5. Silverfågel från 1500-talet
  6. Nallen
  7. Anckarströms ammunition
  8. Kinesiska dampottan
  9. Räknemaskinen från 1700-talet
  10. Flygplanet Thulin från 1919
  11. Två skedar från 1500-talet
  12. Mosesmyntet från år 837
  13. En död mans rustning från 1361
  14. Ormgudinna på bildstenen från Smiss i När
  15. Den onda julbocken från Elfsborg
  16. Curlingstenen från Uddevalla

Jos tunnet muita tuotantoja, jätäthän kommentin.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Helsingin pitäjän pönkkähameet 1734

Vanha tuttu pönkkähamevero (ks. Yleellisyysverojen kartoitusta ja Viikon verifikaatti 7498) tuli vastaan Helsingin pitäjänkin osalta läänintileissä (8214:954v)

Tuolloin jo iäkäs esiäitini ei ole listalla eikä siinä näy tyttäriäänkään. Mitäs porukkaa tämä sitten on?

1. Vuosaaresta ratsumestari Stormbomin rouva. Henkikirjassa hänet on merkitty kapteeni Adam Tandefeltin jälkeen, miehensä on kapteeni ja samassa kylässä on toinenkin Stormbom. SukuForumilla kootuissa Stormbom.tiedoissa ei kapteenia näy. Toisessa keskustelussa mainittu pariskunta ratsumestari Henrik Johan Stormbohm ja Eva Margaretha Tandefelt yhdistyisi hameen haltijaan ainakin kahdella elementillä. Lewenhauptin upseerimatrikkelissa miehestä on tiedot
Stormbom , Henrik Johan, mönsterskrivare vid Abo och Björneborgs läns kav.-reg. 1714 6/9; korporal därst. s.å 11/11; kvartermästare därst. 1717 4/11; adjutant därst. 1718 27/6; löjtn. vid Helsinge reg.; avsked 1719 30/9; löjtn. och reg.-adjutant vid Abo läns kav.-reg. 1720 19/3; ryttm:s avsked 1721 17/10; d. 1747 21/10.
2. Sotungista luutnantti Jägerhornin etunimetön neitokainen. Ilmeisesti henkikirjassa Sotungin säteriä isännöivän luutnantin tytär.

3. Tolkinkylässä Hindrich Kostfeltin leskellä oli kaksi pönkkähametta. Tämä Elisabeth Kostfelt on Markku Kuisman pitäjähistorian hakemistossa sahanomistajana eli rahaa riitti ylellisyyteen ja leskenä hänellä oli mahdollisuus sitä käyttää. Verkkosivujen mukaan Elisabet oli omaa sukuaan Haveman.

4. Keimolasta neitokainen Johanna Mether. Henkiveroissa Keimolassa ei näy mitään säätyläisiä. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli tuntee Johan Metherin, joka oli "Tilanomistaja Helsingin pitäjässä" ja samaksi identifioidulla on Genissä vuonna 1712 syntynyt tytär Johanna. Ellei tämä ole hameen haltija niin pönkkähametta käytti todennäköisesti joku muu Johanin lähisukulainen.

5. Westerkullasta ratsumestari Selbergin rouva. Henkikirjassa miehensä titteli on kapteeni ja Länsisalmen Westerkullan lisäksi hänellä on ainakin Kaarlelan säteri. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa on oikean sotilasarvon haltijana Jonas Sellberg, mutta hänellä ei ole mitään ilmeistä yhteyttä Helsingin pitäjään. Helsingin pitäjä -vuosikirjassa julkaistussa artikkelissa tiedetään, että tilan osti vuonna 1738 Erik Johan Armfelt.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Hyvin kuvitettu lastenkirja


Santeri Ivalo kertoo otsikolla Vanha kuvakirja Otavassa 3/1913 todellakin vanhasta kuvakirjasta, joka jutun yksityiskohtien perusteella ja Kansalliskirjaston asiantuntijan avulla sai nimen Bilderbok för barn och ungdom med 570 teckningar öfver märkvärdigheter i naturen, konsten och menniskolifvet. 570 kuvaa vuonna 1856! Historiallisten kuvien ystävänä toivoisin tietenkin, että kirja löytyisi jostain digitoituna, mutta hakujeni perusteella ei. Oheiset kuvat siis Otavaan jäljennettyjä suomennetuin kuvatekstein.


Åbo Underrättelserin tekstimainoksessa 16.12.1856 kirjan kuvia ja tekstejä kerrotaan ryhmittelevän otsikot kohtauksia Ruotsin historiasta, merkityksellisiä linnoja ja rakennuksia. ruotsalaisia miehiä, patsaita, kohtauksia kansanelämästä, juomasarvia, muistomerkkejä, eläimiä, erilaisia pellonkäyttötapoja, ihmisruumis, 4 ihmisrotua, kasvokoristuksia, kohtauksia "intiaanien", "villien" ja "neekereiden" elämästä, rangaistuksia ja onnettomuuksia, muinaisuuden aseita ja linnoituksia, kohtauksia ritariajalta ja yleisestä historiasta, erikoisia tapauksia, kuuluisia miehiä, hallitsijakruunuja, erikoisia rakennuksia, ilmapurjehduskonstista, höyrykoneista, rautateistä ja höyrylaivoista, laivoista kaikilta ajoilta sekä kreikkalaisista ja roomalaisista myyteistä. (Hengästyttää jo kirjoittaminenkin.)

Tuskin mikään kuvista on aiheeltaan täysin ennennäkemätön, sillä sivistyneempi tuttavani tunnisti Banérin lähteeksi oitis Ekmanin maalauksen.

Ivalon isä ei nähnyt syytä sensuroida hevosen selkään sidottua alastonta naista, mutta paholaisen kuvan päälle hän oli piirtänyt ristin. Tietenkin tämä sai lapsen katsomaan kuvaa niin monesti, että se nimenomaan jäi mieleen.
Muutakin Ivalolle oli kirjasta jäänyt muistiin ja hän kirjoittaa:
Joskus olen huomannut, että mielessäni on asunut joistakin tapahtumista itsepäisesti yksipuolinen tai liian määrätty käsitys — nyt vasta oivalsin mistä se on ollut kotoisin. Niin on minulla ollut "suureen merikäärmeeseen" aina ihmeellisen luja usko, koska sen kerran olen lapsena nähnyt kuvattuna ja nähnyt miten tuota hirviötä pienestä palkovenheestä ammuttiin.
Vaikea on minun myös ollut saada päästäni, ettei saksalainen munkki Bertold Schwartz olisikaan ensimmäisenä keksinyt ruutia, sillä olen aina nähnyt hänen äärettömän hämmästyksensä, kun hänen kemiallinen keitoksensa räjähti ja leimahti. Jääkarhun luulin koko joukon suuremmaksi ja kömpelömmäksi eläimeksi, kunnes sen vihdoin näin, - nyt vanhaa kuvakirjaa selaillessani tunsin vanhan mielikuvani ja tervehdihn sitä hymähdellen, niinkuin muinaista tuttavaa ainakin.
Lastenkirjojen sisältämällä tiedolla on merkitystä!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Julkaisuarkistojen käytettävyydestä

Toukokuussa mutisin SHS:n digitointihankkeesta "Ne sijoitetaan Doriaan, jossa kokotekstihaku on mahdollista, mutta ei kovin hauskaa". Tarkoitin tällä sitä, että
a) Doriassa tehdyn kokotekstihaun tuloksista ei näe minkälaisesta osumasta tai monestako on kyse, vain otsikon ja
b) tämän tarkistamiseksi pitää avata kyseinen (useimmiten) pdf
Hathi Trust on melkein yhtä kenkku, mutta siellä nimekkeen avattuaan voi sentään tehdä selaimessa haun sisältöön (ainakaan näennäisesti) lataamatta koko teosta. Ja sitten on kokonaiskatsaus tekstipaloihin.

Mieluiten käyttäisin Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen tapaista käyttöliittymää, jossa hakutuloksista saa käsitystä kontekstista ja klikkaus vie kokonaiseen lehteen, jonka voi sitten halutessaan ladatata yhtenäisenä pdf:nä.


Mutta ehkä jossain on joku standardi tai filosofia, joka estää moisen ratkaisun julkaisuarkistossa kuten Doriassa. Esimerkiksi Riikka Lepän gradun otsikko Julkaisuarkiston monipuoliset roolit luotettavana säilytyspaikkana, tieteen avoimuuden edistäjänä ja tutkimusorganisaation näkyvyyden lisääjänä ei puhu tutkijan työn helpottamisesta mitään. Abstraktissa todetaan, että
Julkaisuarkistoille hahmottui kolme perustehtävää tutkimusaineistojen perusteella: 1) yliopiston digitaalisen kokoelman hallinnointi ja säilyttäminen, 2) yliopiston tuottaman tiedon saattaminen avoimeksi ja 3) näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisääminen julkaisuille sekä yliopistolle. 
Helppokäyttöisyyden voisi ajatella tukevan ainakin kolmatta tehtävää?

Mutta ehkä on "tieteellisempää", ettei asiat ole liian helppoa. Nimeketason tuloksia tuottaa nimittäin myös Journal.fi - suomalaiset tiedelehdet verkossa. Siinä en edes hahmota tapaa rajata haku tiettyyn lehteen tai eri kenttiin (tekijä, nimeke, kokoteksti.)

Lopuksi varsinainen lähtökohta. Julkaisuarkistot tulivat mieleeni, kun huomasin Kansallisarkiston digitoineen Sotakorkeakoulun diplomitöitä. Avaamatta linkkejä ihmettelin ratkaisua, sillä ajatukseni siirtyivät oitis julkaisuarkistojen opinnäytteisiin ja kokotekstihakuun, joka ei Kansallisarkiston digitaaliarkistossa totisesti ole mahdollinen.

Rauhoituin, kun huomasin työt käsinkirjoitetuiksi ja (ehkäpä) erinomaiseksi READ-aineistoksi. Jos/kun joskus arkistoaineistoista saadaan tekstiä aikaiseksi, onkohan sille tilaa standardien määrittämässä tietorakenteessa?

Otsikkonsa puolesta historiallisesti kiinnostavia tutkielmia:

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Satunnainen sitaatti järjestämättömästä arkistosta

Pohjolan Sanomat 2.2.1916 Tornion kaupunkin arkistosta kesällä 1915:
Vanhempi osa arkistoa oli sijoitettu raatihuoneen ullakolle muutamiin lautakomeroihin. Siellä olivat asiakirjat sikin-sokin aivan kuin tuulen puuskan heittämänä ilman minkäänmoista järjestystä. Siellä summattomat paljoudet vanhoja sanomalehtiä, muutaman yhdistyksen laulukirjoja, seinäpapereita määrättömästi, ikkunalaseja, lamppuja ym. kaikellaista törkyä ja roskaa, kuten maalaistalon vintillä ainakin. Sanalla sanoen: tuskin kurjemmin hoidettua omaisuutta voisi muualla tavatakkaan. 
Oli täysi työ ensinnäkin eroittaa se mitä varsinaisesti kuului arkistoon, pois kaikenmoisista jätteistä. Ei ollut suinkaan sitten mikään helppo työ asiakirjojen järjestäminen edes sellaiseen kuntoon, että niitä voi tutkija ilman sanottavia vaikeuksia käyttää hyväkseen. Löysi lehtisen sieltä, toisen täältä, ja minkä verran niitä oli hävinnyt tuon huolimattoman hoidon aikana, on mahdoton sanoa. 
Varmaa vain on, että suoranaista varkautta ja arkiston raiskausta on harjoitettu. Tätä todistaa m. m. se seikka, että ei ainoatakaan postimerkkiä ollut tavattavissa vanhemmissa kirjeissä: ne oli leikattu kirjekuorista irti ja varastettu; ja mikä mielä valitettavampaa; asiakirjoista, jotka ovat ainoat laatuaan, m. m. kuninkaallisista käskykirjeistä, oli leikattu sinetit irti ja viety ties minkä kokoojan varastoon.

Helsinkipäivän kunniaksi linkitystä

Kun tein Petter Sund -materiaalin toivossa Munkkiniemi-hakuja digitoituihin lehtiin esiin pompahti Munkkiniemen pensionaatti. Muistan hätkähtäneeni kun näin paikan päällä rakennuksen ensimmäistä kertaa, mutta en silloin innostunut selvittelemään sen taustoja. (Kuva Matkailulehti 1/1920)

Lyhyestä Wikipedia-sivusta löytyy perustiedot. Saarisen suunnittelemana tämä rakennus on nyt ajankohtainen, sillä Laiturissa on Saarisen kaupunkisuunnitelmista näyttely, jota en ole vielä katsastanut.

Pensionaatin verkkohaut johdattivat Kirkko ja kaupunki -lehden juttusarjoihin, jotka ansaitsevat esiinnoston. Vaikkapa näin Helsinkipäivänä.


Muistissa:

  1. Tove Jansson oli muumien äiti ja kunnianhimoinen kuvataiteilija
  2. Suomi luovutti seitsemän juutalaista kuolemaan
  3. Heikki Ritavuori ja poliittinen murha Töölössä
  4. Usko oli Mika Waltarille polttava ongelma
  5. 173-vuotias salavavanhus sai muistolaatan
  6. 28 miinanraivaajaa kuoli työssä Suomenlahdella
  7. Kadettikoulu on muisto siitä, mitä Munkkiniemi olisi voinut olla
  8. Vartiokylän linnavuorta on vaikea bongata
  9. Kondiittori ei ole kunnon ammatti, sanoi isä Fazer
Lyhyempiä Helsinki ennen ja nyt -katsauksia:

  1. Vilhonkatu
  2. Kauppatori
  3. Fredrikinkatu
  4. Kaisaniemi
  5. Rautatientori
  6. Töölön tulli
  7. Ullanlinnankatu

Tuorein lehden Helsingin historiaan linkitetty juttu on Töölössä ja Tikkurilassa turvauduttiin pyhimyksiin ja magiaan – hiipivää reformaatiota talonpoika tuskin huomasi.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Carl Larssonin kuva Suomesta

Reijo Valta kirjoitti blogissaan jokin aika sitten lyhyesti Carl Larssonin sarjakuvista. Tästä tuli mieleen Åbo Underrättelserissä 1.12.1878 julkaistu - melko maailmanpoliittinen - pilapiirros. Sen tekijäksi on ilmoitettu C. Larsson ja rohkenen epäillä, että kyse on tunnetusta Carlista.

Otsikkonsa mukaan kyseessä on Jordens mäktige rundt om de nordiska systrarne på verldsexpositionen i Paris 1878 eli Maailman mahtavat Pohjolan sisarten ympärillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1878.

Oli piirtäjä kuka tahansa, niin ainakin hän oli ruotsalainen. Ranskan kanssa esiintyvä Ruotsin henkilöitymä on nimittäin huomattavasti viehättävämpi kuin
brittiukon seurassa oleva Norja (huom! akvavit-pullo taskussa)
ja Saksan kutittelema Tanska.
Suomessa eli neiti Aurassa on enemmän tyyliä. Häntä yrittää ohjata eteenpäin Venäjä, mutta piirrokseen liittyvässä runossa Suomi on melko itsenäisen oloinen.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Toukokuusta kesäkuuhun

11.5.
  • Kierrätyskelpoinen otsikointi?
 12.5.
13.5.
  • Eilen totesin, että on tylsää, kun synttärini aattona ja sen jälkeen liputetaan. No, liputetaan sitten tänäänkin, mutta ikävästä syystä. [Mauno Koiviston suruliputus]
  • Näin väestönlaskennassa 1950. Onko peruskoulun opetus muuttanut tilannetta olennaisesti?
19.5.
  • Kukapa sitä veroja viitsisi maailmalla olevasta lapsesta maksaa?


25.5.
26.5.
  • Romskuja oli jo vuonna 1943! (Boo: Nauru ei ole kortilla! )
27.5.
30.5.
4.6.
9.6.
  • Nykyäänhän kieli on jo paljon parempaa...

  • Leikin @nypl_labs Stereogranimatorilla ja @GKmuseo kuvilla. Näkymä Erottajalle onnistui parhaiten. #Helsinki 

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Turussa syntynyt hovikelloseppä

Dahlströmin kortistoa digitaalisesti selatessani tuli eteen kortti, johon on kirjattu tiedonanto (?), että Tukholmassa 1771 porvariksi otettu kelloseppä Per Printz oli syntynyt Turussa. Viereiseen korttiin oli poimittu Turun kaupunginkirjastosta tieto, että saman niminen mies oli kirjoittanut kirja(se)n Försök til en historisk beskrifning, om wägg och byXsäcks-uhr, deras olika skapnad och inrättning, orsakerna til deras mer eller mindre ordenteliga gång ...  (1769). Ei-historioitsijan kirjoittamaa esinehistoriaa eli alkoi kiinnostaa.

KB:n Libriksestä näkyy, että Pehr on syntynyt vuonna 1743. Tällä rajauksella hyvin todennäköisesti oikea syntymä 6.11.1743 löytyi Turun ruotsalaisen seurakunnan kasteista. Ulrika Juveliuksen keräämissä Printz-tiedoissa tämä Niclas Printzin ja Beata Walterin poika Pehr on ilman kuolinvuotta eli sopisi Ruotsiin siirtyneeksi.

Kellonäyttelyssä esitetyn tiedon perusteella Pehr ei ollut vain kelloseppä vaan myös kuningatar Lovisa Ulrikan hovikelloseppä. Päätellen verkosta löytyneistä kuvista kellonsa päätyivät muutenkin varakkaille henkilöille,
Digitoiduissa sanomalehdissä Printz esiintyy vähemmän hohdokkaassa valossa. Valtiopäivämiehiä majoittaessaan hän oli vuokrannut lakanoita ja näiden palauttamista puitiin julkisesti Dagligt Allehandassa 3. ja 8.10.1771.

Huomattavasti informatiivisempi on Stockholmspostenissa 27.2.1789 julkaistu oikeuspöytäkirjaote. Siinä Pehr Printz kertoo olleensa porvari 21 vuotta, ensin 10 vuotta Tukholmassa ja sitten 11 vuotta Karlstadissa. Vuodet eivät täsmää tietoon, että hänet otettiin Tukholmassa porvariksi vuonna 1771, mutta Arne Söderberg artikkelissaan Karlstads Hembygdsbladissa 2013 on varma, että kyseessä on hovikellomestari, joka Karlstadiin vuonna 1777 tultuaan perusti perheen.

Käydessään Karlstadista käsin Tukholmassa vuonna 1784 Printz kutsui itseään kellosepäksi, mutta seuraavana vuonna ensin kauppiaaksi ja sitten tehtailijaksi (Dagligt Allehanda 2.7.1784, 30.5.1785, 17.12.1785). Vaikuttaa siis siltä, että hän on laajentanut taloudellista toimintaansa, joka oli tiukasti Karlstadissa. Kuitenkin sanomalehdessä 1789 julkaistun oikeusjutun  pointtina oli kyseenalaistaa Printzin oikeus toimia kaupungin valtiopäiväedustajana. Saatu julkisuus sai Printzin kirjoittamaan pitkän vastineen, joka julkaistiin Stockholmspostenissa 3.3.1789. Hänen kirjoittamansa toinen vastine julkaistiin Stockholmspostenissa 1.5.1789. Kun sanomalehtikirjoittelu ei riittänyt Printz valitti kohtelustaan kuninkaalle, jonka vastaus julkastiin Stockholmspostenissa 17.10.1789.

Tämän jälkeen en saanut kuin yhden osuman. Edellämanitussa kirjastotietokannassa ja huutokauppojen verkkosivuilla Printzille on merkitty kuolinvuodeksi 1820. (Kuin myös sukutaulussa, jonka mukaan - tätä kirjoittaessani - hän oli syntynyt Unkarissa.) Kuitenkin Postitidningarissa 11.3.1816 julkaistu ilmoitus mainitsee edesmenneen kauppiaan Per Printz Karlstadista. Ristiriidan selventämiseen vaaditaan arkistolähteitä, joihin minulla ei tätä kirjoittaessani ole pääsyä.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Tuomiokirja vs. isäntäluettelo

Tiedostan olevani hieman (myöhäis)herännäisintoinen tuomiokirjojen käytössä ja paikallishistorian tilaomistusten kritisoinnissa, mutta kun asia on minulle valjennut vasta yli 20 vuoden harrastuksen jälkeen, toistoa voi tarvita joku muukin. (Edellinen osa)

Tämänkertainen esimerkki alkoi siitä, että googlaus(!) tarttui SSHY:n tuomiokirjatietokannan sivuun, jossa nimi Petter Sundh esiintyi yli 10 vuotta minun Petter Sundin kuoleman jälkeen. Eli todennäköisesti joku toinen?

Tai sitten ei. Nurmijärven Klaukkalan kahden isännän välisessä jutussa on todistajana yli 50-vuotias Johan Jacobsson, jonka isä oli hänen syntyessään ollut Ollaksen tilan viljelijä (åbo). Isän kuoltua tila oli jäänyt autioksi ja sitten Petter Sund (!) oli ottanut siihen viljelijän.

En löydä Klaukkalaa SAY:n osasta Helsingin pitäjä, Nurmijärvi 1694 - 1713, mutta Päiviö Tommila on Nurmijärven pitäjän historian I osassa (1958) hyödyntänyt Jalmari Finnen työtä isäntälistauksessa. Siinä Klaukkalan Olli (s. 395-6) on autiona vuodet 1697-1699. Patronyymin perusteella todistajana toimineen Johan Jacobssonin isä on Jaakko Juhanpoika, joka Finne/Tommilalla "isäntänä 1700-1707" ja sitten saumattomasti vuodesta 1708 "isäntänä" on Erkki Juhanpoika Ohlberg.

Isännän vaihdon aikaan Petter Sund teki puukauppoja Nurmijärvellä. Olisiko hän siis myös voinut ottaa yksittäisen kruununtilan nimellisesti hallintaansa ja sitten ottaa tilalle vuokraviljelijän. Mikä ettei? Ei vaan käy mistään muualta ilmi. Ja isännyys on terminä väljä, mitä olen itsekin hyödyntänyt.

Apropoo Petter Sund ja pohjoinen ulottuvuus sekä paikallishistoriat. Risto O. Peltovuori toteaa Suur-Tuusulan historiassa II (1975) sivulla 58
Buchtin vaimo Anna Liisa (Elisabet), o.s. Sund, kuului tunnettuun porvarisukuun, jonka jäsenellä kauppias ja rusthollari Petter Sundilla oli aikoinaan Helsingin pitäjän kirkonkylän majatalo. Isakilla oli varmaan krouvausasioissa suurta apua ilmeisen pontevasta vaimostaan. Leskirouva Bucht käräjöi usein kyläläisten kanssa varsinkin yhteismetsän käytöstä ja luvattomasta väkijuomien myynnistä.
Kappaleen ainoa lähdeviite (jonka olen nyt vihdoin tarkistanut) on kahten leskirouvan riitajuttuun. Ilmeisesti sukulaisuuden todisteena on vain Anna Liisalle ja Petterille yhteiset
  1. sukunimi
  2. kievaritoiminta
  3. ahkera käräjöinti
Ei ihan riitä.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kauppiaiden opaskirjat 1700-luvulla

Yksi verkkohakujen keväällä eteen tuomista yllätyksistä oli Wohlerfahrmer Kaufmann, jonka viidennessä, vuoden 1789 painoksessa Turun kauppaa kuvataan näin
Ensimmäiset ajatukseni: 1) olisipa muitakin Suomen kaupunkeja mukana tai 2) vastaava kirja Petter Sundin ajalta, mielellään kielellä, jota osaan lukea.

Aloitin lisätiedon haun 1700-luvun tutkijoiden FB-ryhmässä, jossa selvisi m.m. ranskalaisen vastineen nimi: Le parfait négociant. Siitä on Gallicassa painos vuodelta 1675! Valitettavasti ranskantaitoni ei riitä lukemiseen ja voin vain ihailla nimiölehden kuvaa.
Wikipedia vakuuttaa, että kirja on käännetty usealle kielelle. Alareunan WorldCat-linkki paljastaa, että englanniksi kirja on julkaistu viimeistään 1751 nimellä Lex mercatoria rediviva; or, The merchant's directory. Being a complete guide to all men in business... Digitoitua kappaletta ei ole vaikea löytää (esimerkiksi) ja sen sisällysluettelon perusteella kääntämisen lisäksi kirjaa on reippaasti lokalisoitu. Kauppa Englannista Ruotsiin ei ollut merkittävää ja se sai vain parin sivun kuvauksen.
Ranskalaisessa originaalissa (ainakin vuonna 1675) esitellään Tukholman mahdollisuuksia usealla sivulla, mutta Ruotsin hallinnoimalta alueelta on mukana sen lisäksi vain Riika.

Englantilaiset eivät toki joutuneet odottamaan opasta omalla kielellään 1700-luvun puoliväliin. Jo 1726 ilmestyi Daniel Defoen The Complete English Tradesman, joka Anthony Di Renzon (pdf) mukaan oli ensimmäinen maassaan. Defoe on tunnettu satiiristaan, mutta hän oli myös liikemies. Kirja on lentävää tyyliä, mutta ilmeisesti tarkoitettu otettavaksi tosissaan. Ainakin sen ajatuksia rehellisyydestä sekä velan käytöstä kaupanteossa pitää saada upotettua Petter Sundin tarinaan.
Credit makes the soldier fight without pay, the armies march without provisions, and it makes tradesmen keep open shop without stock. The force of credit is not to be described by words; it is an impregnable fortification, either for a nation, or for a single man in business; and he that has credit is invulnerable, whether he has money or no; nay, it will make money, and, which is yet more, it will make money without an intrinsic, without the materia medica (as the doctors have it); it adds a value, and supports whatever value it adds, to the meanest substance; it makes paper pass for money, and fills the Exchequer and the banks with as many millions as it pleases, upon demand. 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kappaleita Kokemäen historiasta

Luulisin törmänneeni digitoiduissa sanomalehdissä jo vuosia sitten kirjoitussarjaan Kappaleita Kokemäen historiasta. Ja jos, niin tulkinnut sen melko suoraksi käännökseksi Lindströmin pitäjänkertomuksesta, tarkistamatta asiaa.

Yritin nyt saada kaikki saatavilla olevat osat yhteen listaan, mutta se ei välttämättä ole täydellinen.
Ensimmäisessä osassa tosiaan viitataan Lindströmiin, jonka teksti lienee ollut ainoa lähde. Tämähän olisi vertailulla varmistettavissa, mutta jää nytkin tekemättä. Kiinnostuin nimittäin enemmän viimeisen osan (joka ilmoittaa olevansa loppu) alle kirjoitetusta nimestä.

Rudolf Rannikko. Aivan outo nimi tällä menneisyyteni kolleegalla. Verkkohaku toi esiin vuoden 1934 aikalaiskirjan, jonka Rudolf Rannikolla ei ollut ilmeistä yhteyttä Kokemäkeen. Aioin ryhtyä selvittämään vanhempiensa taustoja, mutta onneksi sen sijaan palasin sanomalehtiin.

Sieltä löytyi uskottava yhdistelmä Kokemäelle pariksi vuodeksi asettunutta toimijaa

  • Ylioppilas August Rudolf Rannikko Turun kaupungista kuulutettiin Humppilassa talollisen tytär nuori neito Anna Matilda Syyrin kanssa (Forssan Sanomat 14.11.1905). Heidät vihittiin avioliittoon (Uusi Aura 19.12.1905).
  • Satakunnan sanomien asiamiehenä Kokemäellä "raut. virkam. R. Rannikko" (Satakunnan Sanomat 1.1.1908)
  • Kokemäellä rautatienkirjuri Rudolf Rannikko järjestämässä arpajaisia (Länsi-Suomi 8.2.1908)
  • Kokemäen nuorsuomalaisten kokouksessa valittiin piirineuvostoon sähköttäjä Rannikko (Satakunnan Sanomat 4.3.1908)
  • Kokemäen nuorisoseuran hiihtokilpailussa IV palkinto R. Rannikko (Satakunnan Sanomat 4.3.1908)
  • Suomi-yhtiön ystävä Kokemäellä raut. virkamies Rannikko (Satakunnan Sanomat 17.4.1908)
  • Henkivakuutusyhtiö Fennian edustajana Kokemäellä Rudol Rannikko (Satakunnan Sanomat 7.6.1908)
  • Satakunnan sanomien avustajana rautatienvirkamies R. Rannikko (Satakunnan Sanomat 2.12.1908)
  • Rudolf Rannikko Krootilasta Kokemäen taksoituslautakunnan lisäjäseneksi (Satakunta 9.1.1909)
  • (Satakunnan Sanomat 3.3.1909)
  • Onnea ja menestystä vuodelle 1910 toivottavat Kokemäeltä Anna ja Rudolf Rannikko  (Satakunnan Sanomat 31.12.1909)
  • Kokemäen kalevalajuhlassa herra R. Rannikko piti "puheen, jossa hän selosti Kalevalan vaikutusta maamme kansallistunnon ensimmäisenä herättäjänä". (Satakunnan Sanomat 4.3.1910)
  • Porin radan henkilöstöstä Kokemäen telegrafisti R. Rannikko Ojajärven asemalle (Satakunnan Sanomat 19.8.1910)
  • "Hra Rannikon rouvineen olivat heidän täkäläiset tuttavansa kutsuneet läksiäisillanviettoon, jotka olivat viime perjantaina kunnantalolla. Lähteviä saattamaan oli sunnuntain päiväjunalle kokoontunut runsaasti pitäjäläisiä." (Satakunnan Sanomat 2.9.1910)
Pari kuukautta tämän jälkeen ilmestyi viimeinen kappale Kokemäen historiasta. Ilman rautateiden henkilöstönhallintaa sarja olisi voinut jatkua lehden täytteenä kauemmankin.

Sanomalehti-Rannikolla on samat etunimet kuin Aikalaiskirja-Rannikolla ja Katihasta näkyy, että 28.5.1911 virallisesti Kaukolan Ojajärvelle muuttaneella rautatievirkamies-Rannikolla on sama syntymäpäivä kuin Aikalaiskirja-Rannikolla.

Kyseessä on siis yksi ja sama mies, joka varatuomarina kuittasi työhistoriansa "Rautat. palv:ssa v:sta 03" (eli heti ylioppilaaksi päästyään!). Ensimmäinen vaimokin on siivottu matrikkelista pois, mihin voi olla monta mahdollista syytä. Hyvä muistutus siitä, että itse annetut tiedot eivät aina ole täydellisiä. Kuten eivät muutkaan.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kun naapurilla on gramofooni

Tuulispään 32/1911 pätkässä on jotain kovin tuttua, vaikka en ole oikeaa gramofoonia koskaan tainnutkaan kuulla
Gramofoni on hauska kapine järkevän ihmisen käsissä.
Mutta varjelkoon meitä luoja joutumasta lähettyville, jos joku tomppeli on joutunut tällaisen soitto-, laulu- ja puhelukoneen omistajaksi.
Silloin voi kauniina kesäpäivänä kun loikoo riippuverkossa, tuuhean kuusen suojassa, lämpömittarin osottaessa neljättäkymmentä astetta varjossa, yhtäkkiä raukean miellyttävästä horrostilastaan herätä hosiannahymnin säveleihin.
Ensin sitä on jonkunaikaa kaihomielinen, eikä tiedä mistä on kysymys, mutta kun asia viimein selvenee, tuntuu siltä niinkuin olisi pudonnut kesähelteessä riippuverkkonsa läpi adventinaikuiseen jääavantoon.
Kyllä silloin katoaa pihkan tuoksut nenästä, ainakin vähäksi aikaa.
Eikä se yhtään paranna asiaa vaikka heti hosiannahymnin jälestä saakin kuulla Merikannon valssin: Kesäilta.
Päinvastoin!
Hosianna —Kesä-ilta. Hyvääpäivää—Kirvesvartta.
Kun sitten tämän jälkeen samaisesta Gramofonista saa kuulla jonkun kieltärääkkävän murrekertomuksen ja sen päälle Maammelaulun, jota heti seuraa Iloisen lesken kuluneet valssin sävelet, ja kun tätä riittää monta tuntia yhtäkyytiä, niin ei ole kumma että tällätavalla rääkättyyn lähimmäiseen lopulta menee pahansuopuuden perkele, ja hän toivoo että gramofonin omistajan kohtaisi äkillinen rahapula, josta tämä pääsisi ainoastaan siten, että olisi pakoitettu kulettamaan gramofoninsa lähimpään panttilaitokseen.
Eikä hänen silti tarvitse olla minkään erityisesti pahan ihmisen, jos hän edelleenkin toivoo että tätä naapurin rahapulaa kestäisi mahdollisimman kauan.
Gramofonilevyjä, joilla oli murrekertomuksia!? Valitettavasti sanomalehdet eivät läytä julkaisseen levyarvosteluja ja mainoksissa mainitaan vain "suuri valikoima".

Mitään perusteellista katsausta aiheeseen en löytänyt, mutta Kansalliskirjaston Finna-liittymässä sain haettua aineistotyyppejä Äänilevy, puhe ja Äänitallenne, puhe. Ennen vuotta 1911 myynnissä oli ainakin lausuntaesitykset Oi jos oisi (1904)Koskenlaskijan morsiamet (1904) ja Kimmon kosto (1908), Korkeataiteellisuuden lisäksi levyn raitoihin tarttui Pasi Jääskeläisen lukemia tarinoita Varpunen (1909) ja Satu/Kettu ja jänis (1904), jotka kuunnellun näytteen perusteella sopisivat riippumatossa makaavan harmiksi.