torstai 18. toukokuuta 2017

Venäläisyys Helsingissä 1912

Vuonna 2000 kaiveltiin esiin venäläisyyttä Helsingissä ja minä myöhemmin poimin valikoimasta esiin Aleksanterin kymnaasin. Se oli toiminnassa alkuperäisessä osoitteessaan vuonna 1912, kun Inturist-henkisesti kenraalikuvernööri oli "määrännyt, että Venäjältä tulevien kouluoppilaitten opintoretket Suomessa ovat tehtävät venäläisten, eikä suomalaisten oppaitten avulla, jotta he eivät saisi väärää käsitystä Suomen oloista." Tuulispää avuliaasti esitteli venäläisille sopivia nähtävyyksiä kuvien kera.

Kaartin maneesi on edelleen paikallaan, mutta heinäkasat (ja tunkiot?) puuttuvat.
Sotilassairaalat Puutarha- ja Vilhonkatujen kulmassa? Opaskartassa vuodelta 1909 kadut ovat samansuuntaiset kuten nykykaupungissakin.
Yrittäessäni tarkentaa osoitetta sanomalehdistä, tuli eteen Helsingin Sanomiin 29.6.1913 painettu arkkitehtuurikritiikki, jonka täytyy koskea samoja rakennuksia. Kuvista ylempi esittää "näitä rakennuksia Fabianinkadun puolelta, alempi Unioninkadun ja Puutarhakadun kulmasta."
Kolmas kohde "upeat kasakkakasarmit Töölössä" sijaitsivat Läntisen Viertotien varrella nykykartan Kivelänkadun ja Dunckerinkadun välillä eli hotellikorttelilla Hesperianpuistoa vastapäätä. Ja nykyisen kotini takapihalla.

Ei kommentteja: