torstai 24. elokuuta 2017

Kuulutettu perintö Varsinais-Suomessa

Nauvon seurakunnan rippikirjan 1784-1789 sivulla 201 on Storskog nimisessä torpassa Henrik Mårtensson ja vaimonsa Maria Johansdotter. Seuraavaan rippikirjaan (1790-1795 s. 204) Marialle on saatu kirjattua syntymäpäivä, mutta Henrikille ei.

Se, että Henrikistä puuttui muutakin tietoa, selviää, kun hänen kuoltuaan 23.4.1796 oli tarve sanomalehtikuulutukselle, jonka Inrikes tidningar julkaisi 16.8.1796. Sen mukaan Henrikin arveltiin syntyneen Rymättylän Pulkkalassa. Mahdollisten sukulaisten pitäisi ehtiä 24.9.1796 pidettävään perunkirjoitukseen.

Hautauskirjauksen mukaan Henrik oli kuollessaan 64-vuotias eli syntynyt vuoden 1732 paikkeilla. Pulkkalassa on kaksi taloa isoavihaa edeltävällä ajalla SAY:n mukaan ja vuonna 1736 aloitetussa rippikirjassa niissä ei näy Mårtenia eikä Mårtenin poikaa.

Jos perukirja on tallella, se kertoisi perunkirjoitukseen ilmaantuneiden nimet. Ehkä Henrikin suku jäi silloinkin yhtäläiseksi mysteeriksi kuin nyt.

Ei kommentteja: